Suomen tienumerointijärjestelmä
Suomen tienumerointijärjestelmä on Suomen tieverkkoon sovellettava tapa numeroida tiet niiden laadun ja tyypin mukaan; vastaavia järjestelmiä on käytössä myös monissa muissa maissa. Tienumeroinnin avulla tien käyttäjä voi jo numeron perusteella tehdä päätelmiä tien laadusta ja tyypistä. Teiden numerointia käytetään opasteissa paikannimien ohella. Lisäksi teiden numerointi helpottaa niiden hallinnointia. Suomessa vuonna 1938 käyttöön otettu valtateiden ja kantateiden numerointijärjestelmä on perusteiltaan säilynyt verraten muuttumattomana.
Nykyinen tienumerointijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen maantieverkko on jaettu valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Opasteissa eri tieluokat erottaa toisistaan sekä opasteen värin että käytetyn numeron perusteella. Toisin kuin eräissä muissa maissa, kuten Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Suomessa moottoritiet numeroidaan samoin kuin muut tiet.
Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, Eurooppatiet eivät Suomessa ole osa kansallista tieluokitusjärjestelmää, vaan ainoastaan opasteissa annettava lisätieto. Suomessa Eurooppateillä on siis aina myös kansallinen tienumero.
Opastuksellisen merkityksen lisäksi tienumerointijärjestelmällä on myös hallinnollinen merkitys. Järjestelmän tarkoitus on auttaa tienpitäjää yksikäsitteisesti määrittelemään tiet ja niiden osuudet. Hallinnollinen tienumero on myös monilla sellaisilla teillä tai tienosilla, joille sitä ei opasteisiin merkitä. Tällaisia ovat esimerkiksi paikallistiet, eritasoliittymien rampit ja polut. Toisaalta hallinnollisesti kullakin tieosuudella voi olla vain yksi numero. Näin ollen useamman tien kulkiessa "päällekkäin" toisen tien numerointi katkeaa hallinnollisesti, vaikka tieopasteisiin yleensä merkitäänkin kaikki tienumerot.[1]
Seuraavassa on esitetty yhteenveto Suomen tienumerointijärjestelmästä:[1]
| Tieluokka | Numerot | Numeroinnin merkitys | Numeron merkitseminen opasteisiin |
|---|---|---|---|
| Valtatiet | 1–39 | Hallinnollinen ja opastuksellinen | Valkoinen teksti punaisella pohjalla |
| Kantatiet | 40–99 | Hallinnollinen ja opastuksellinen | Musta teksti keltaisella pohjalla |
| Seututiet | 100–999 | Hallinnollinen ja opastuksellinen | Musta teksti valkoisella pohjalla |
| Yhdystiet (1) | 1000–9999 | Hallinnollinen ja opastuksellinen | Valkoinen teksti sinisellä pohjalla; ei aina merkitä |
| Yhdystiet (2), entiset paikallistiet | 11000–19999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Rampit (maantieluonteiset) | 20001–29999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Rampit (paikallistieluonteiset) | 30001–31999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Kadut | 40001–49999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Autolla ajettavat polkutiet | 50001–50999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Muut polut | 52001–52999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Talvitiet (maantieluontoiset) | 60001–60999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Talvitiet (paikallistieluontoiset) | 61001–61999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Kevyen liikenteen väylät maanteillä | 70001–79999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Kevyen liikenteen väylät paikallisteillä | 81001–89999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Kevyen liikenteen väylät rampeilla | 90001–99999 | Hallinnollinen | Ei merkitä |
| Eurooppatiet | E4, E8, E12, E18, E45, E63, E75 | Opastuksellinen | Valkoinen teksti vihreällä pohjalla |
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen numerointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1920-luvun tielait siirsivät päätieverkon rakentamis- ja ylläpitovastuun kunnilta valtiolle. Autoliikenteen kasvu pakotti suunnittelemaan tieverkkoa laajemmalla kuin yksittäisten kuntien tasolla. 1930-luvulla määriteltiin tärkeimpien valtakunnallisten teiden verkko, ja vuonna 1938 otettiin käyttöön termit valtatie ja kantatie sekä ensimmäinen numerointijärjestelmä.
Numerointijärjestelmässä numerot 1–49 oli varattu valtateille ja numerot 51–99 kantateille. Valtatiet 1–15 lähtivät säteittäisesti isoista kaupungeista: Tiet 1–7 Helsingistä, tiet 8–10 Turusta, tiet 11–12 Tampereelta ja tiet 13–15 Viipurista. Tässä vaiheessa kaikkiaan 21 tietä nimettiin valtateiksi. Kantateiden numerointi ei ollut näin systemaattinen.
Ensimmäiset valtatiet olivat
- 1 Helsinki – Turku
- 2 Helsinki – Nummi – Somero – Loimaa – Huittinen – Pori
- 3 Helsinki – Loppi – Hämeenlinna – Pälkäne – Tampere – Vaasa
- 4 Helsinki – Hyvinkää – Lammi – Padasjoki – Jyväskylä – Oulu – Rovaniemi – Petsamo
- 5 Helsinki – Lahti – Mikkeli – Kuopio – Kuusamo – Kemijärvi
- 6 Helsinki – Kouvola – Lappeenranta – Sortavala
- 7 Helsinki – Viipuri
- 8 Turku – Pori – Vaasa – Oulu
- 9 Turku – Huittinen – Tampere – Kangasala – Jämsä
- 10 Turku – Somero – Hämeenlinna – Tuulos
- 11 Tampere – Pori
- 12 Tampere – Lahti – Kouvola
- 13 Viipuri – Lappeenranta – Mikkeli – Jyväskylä – Kokkola
- 14 Viipuri – Savonlinna – Juva
- 15 Viipuri – Rajajoki
- 16 Vaasa – Lapua – Kyyjärvi
- 17 Kuopio – Joensuu
- 18 Sortavala – Joensuu – Kajaani
- 19 Iisalmi – Pulkkila
- 20 Oulu – Kuusamo
- 21 Kemi – Muonio
Ensimmäiset kantatiet olivat
- 51 Helsinki – Hanko
- 52 Tammisaari – Salo
- 53 Lohjanharju – Lohja – Tammisaari
- 54 Loppi – Forssa – Jokioinen
- 55 Porvoo – Hämeenlinna
- 56 Hämeenlinna – Toijala – Tampere
- 57 Huittinen – Toijala
- 58 Lahti – Padasjoki
- 59 Lusi (silloinen Heinolan mlk) – Viisarimäki (Toivakka)
- 60 Hamina – Kouvola
- 61 Viipuri – Lahdenpohja
- 62 Viipuri – Metsäpirtti
- 63 Viipuri – Kivennapa
- 64 Viipuri – Koivisto – Terijoki
- 65 Noormarkku – Parkano
- 66 Orivesi – Lapua
- 67 Kristiinankaupunki – Seinäjoki – Uusikaarlepyy
- 68 Koivulahti – Ylihärmä
- 69 Kuusaa (Laukaa) – Vehmasmäki (silloinen Kuopion mlk)
- 70 Varkaus – Viinijärvi (Liperi)
- 71 Savonlinna – Tohmajärvi
- 72 Sortavala – Salmi
- 73 Sortavala – Suojärvi
- 74 Joensuu – Ilomantsi
- 75 Siilinjärvi – Nurmes
- 76 Sotkamo – Kuhmo
- 77 Oulu – Kajaani
- 78 Rovaniemi – Pudasjärvi
- 79 Rovaniemi – Muonio
- 80 Rovaniemi – Kemijärvi
- 81 Rovaniemi – Kuusamo
- 82 Kemijärvi – Kuolajärvi
Sodan aiheuttamien aluemuutosten vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karjalan alueluovutusten takia valtatie 15, Karjalankannaksen kantatiet 61–64 ja Laatokan Karjalan kantatiet 72–73 lakkautettiin. Valtatie 6 sai uuden suunnan Lappeenrannasta Parikkalan kautta Joensuuhun, ja valtatie 7 päättyi uudelle valtakunnanrajalle Virolahden Vaalimaalle. Tie 13 päätettiin Lappeenrantaan ja 14 Parikkalan Särkisalmelle.
Petsamon luovutuksen takia valtatie 4 linjattiin Ivalosta Kaamasen kautta Utsjoen Karigasniemelle. Utsjoen kirkonkylään ei tuolloin vielä ollut kunnollista tietä. Porkkalan vuokraamisen takia kantatie 51 linjattiin kulkemaan vuokra-alueen pohjoispuolitse Espoon Kivenlahdesta Kauklahden, Kirkkonummen Lapinkylän ja Siuntion kirkonkylän kautta Lohjan maalaiskunnan Virkkalaan. Nykyisin tie on yhdystietä 1130.
Päätieverkon uudelleenrakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1950–1970-luvuilla rakennettiin pääosa Suomen nykyisestä päätieverkosta. Uudet päätiet saivat yleensä samat numerot, jotka ennestään olivat kuuluneet samojen paikkakuntien välillä kulkeneelle vanhalle tielle. Samalla vanhat tiet menettivät valta- tai kantatien asemansa. Numeroinnin pääperiaate pysyi silti pitkälti ennallaan.
Muutamia kokonaan uusiakin valtateitä perustettiin. Kun Kouvolasta Mikkeliin rakennettiin uusi tie, se yhdessä Kotkasta Kouvolaan johtaneen entisen kantatie 60:n kanssa numeroitiin valtatieksi 15. Tämä numero oli vapaana, koska entinen samannumeroinen valtatie oli jäänyt kokonaan luovutetulle alueelle. Lisäksi Oulun ja Kajaanin välinen kantatie muutettiin valtatieksi ja sai numerokseen 22. Uusi reitti Pori – Parkano – Jyväskylä – Joensuu nimettiin valtatieksi 23, jolloin numerot 65 ja 70 poistuivat käytöstä. Lisäksi muutamia kantateitä lakkautettiin, koska lähelle oli valmistunut uusi valtatiereitti.
Kantateiden numerointi päätettiin ulottaa alkamaan numerosta 40. Numeron 40 sai Naantalista Piikkiöön kulkeva Turun ohikulkutie.
Maantiet ja paikallistiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1960-luvulla ruvettiin merkitsemään maanteitä numeroilla 100–9999. Tieluokitus on tällä tasolla kolmiportainen:
- Seututiet saavat numerot 100–999
- Yhdystiet ovat valtion ylläpitämiä alempitasoisia teitä. Ne saavat numerot 1000–9999.
- Paikallistiet ovat viisinumeroisia, mutta niiden numeroita ei yleensä merkitä tienviittoihin.
Perusidea oli numeroinnin alkuvaiheessa, että kolminumeroinen tie on tärkeämpi ja nelinumeroinen tie liittyi kolminumeroiseen. Esimerkiksi 113 oli tärkeämpi tie, johon 1131 liittyi. Tieverkon muuttuessa tästä periaatteesta ei ole voitu pitää kiinni.
Eurooppatiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi liittyi vuonna 1965 yleiseurooppalaiseen eurooppatiesopimukseen. Tuolloin Suomeen määriteltiin neljä eurooppatietä:
- E 4 Helsinki – Tornio ( – Lissabon)
- E 78 Tornio – Kilpisjärvi ( – Tromssa)
- E 79 Helsinki – Vaasa ( – Uumaja – Mo i Rana)
- E 80 Turku – Helsinki – Lappeenranta – Imatra
Myöhemmin tie E3 (Lissabon – Pariisi – Tukholma) jatkettiin Turun ja Helsingin kautta Vaalimaalle ja E80 siirrettiin reitille Turku – Kuopio.
Eurooppatiejärjestelmä uusittiin 1980-luvun lopulla ja lyhyen siirtymäajan jälkeen Suomi otti käyttöön uuden numeroinnin vuonna 1992. Uudessa numeroinnissa E3 muuttui Suomessa E 18:ksi, E78 E 8:ksi, E79 E 12:ksi ja E80 E 63:ksi. Helsingin ja Utsjoen välinen nelostie sai numeron E 75 ja E4 jäi elämään vain Keminmaan ja Tornion välille. Myöhemmin E63 on jatkettu Kuopiosta Sodankylään ja E8 Oulusta Turkuun. E8:n muutoksen jälkeen E4 on Suomessa vajaan kilometrin mittainen osuus Tornionjoen itäpuolelta Tornion ja Haaparannan väliselle raja-asemalle.
M4 ja M7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingistä Järvenpäähän ja Porvooseen 1970-luvulla valmistuneet moottoritiet saivat aluksi numerot M4 ja M7 ja vanhat tiet pitivät valtatienumeronsa. Tämä kokeilu jäi lyhytaikaiseksi ja siitä luovuttiin. Moottoritiet numeroitiin valtateiksi ja vanhat tiet saivat numeroikseen 140 ja 170.
1990-luvun muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tieluokitukseen tuli merkittäviä muutoksia 1990-luvun puolessa välissä. Maantiet jaettiin kolminumeroisiksi seututeiksi ja nelinumeroisiksi yhdysteiksi, muutamia seututiereittejä muutettiin valtateiksi, osa kantateistä muutettiin valtateiksi ja valtatie 19 muutettiin kantatieksi 88. Tässä yhteydessä otettiin käyttöön valtatienumerot 24–28. Kantatien numerokyltit olivat aiemmin sinipohjaisia, ja ne muutettiin keltamustiksi vuonna 1994.[2]
Muutoksessa syntyneitä pitkiä uusia kantateitä olivat
- 43 Uusikaupunki – Laitila – Eura – Harjavalta
- 44 Kiikka – Kiikoinen – Kankaanpää – Honkajoki – Kauhajoki
- 52 Tammisaari – Salo – Somero – Jokioinen
- 58 Kangasala – Orivesi – Keuruu – Karstula – Kinnula – Lestijärvi – Haapajärvi – Kärsämäki
- 63 Kauhava – Kaustinen – Ylivieska
- 65 Tampere – Ylöjärvi – Virrat
- 68 Virrat – Ähtäri – Vimpeli – Pietarsaari
- 89 Paltamo – Vartius ( – Kostamus)
Viimeisimmät valtatienumerointiin liittyvät muutokset ovat osuuden Keminmaa – Tornio – Ruotsin raja muuttaminen tieksi 29 ja tien 21 muuttaminen siten kulkemaan välille Tornio–Kilpisjärvi. Vuonna 2010 Turun ja Kuopion välistä valtatietä 9 jatkettiin Joensuun kautta Tohmajärven Niiralaan, jolloin valtatie 17 ja kantatie 70 lakkautettiin.
Tienumerointi Ahvenmaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Tienumerointi Ahvenanmaalla
Suomen itsehallinnollisella Ahvenanmaan maakunnalla on myös oma päätieverkkonsa, jossa tiet on numeroitu osin päällekkäin Manner-Suomen kanssa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Grönroos, Matti: Tieluokitus mattigronroos.fi. Viitattu 22.6.2007.
- Maantielaki 23.6.2005/503
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 Tierekisterin osoitejärjestelmä 9.7.2002. Tiehallinto. Viitattu 1.4.2007.
- ↑ Vintagea Teillä ja turuilla. 9.1.2018. Grönroos, Matti. Viitattu 27.3.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]