1930-luku
1930-luku oli vuosikymmen, joka alkoi 1. tammikuuta 1930 ja päättyi 31. joulukuuta 1939. Vuosikymmen oli 1900-luvun neljäs vuosikymmen.
Tapahtui vuosikymmenen aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suuri lama.
- Radiosta tuli tärkein joukkotiedotusväline teollisuusmaissa.
- Salainen Suomenlahden tykistösulku kehitettiin.
- 1933: Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa.
- Kansallissosialistit perustavat ensimmäiset keskitysleirinsä Nohraan, Oranienburgiin ja Dachauhun 1933–1934.
- Pitkien puukkojen yön aikana kansallissosialistit teloittavat vanhat vihollisensa puolueen sisällä ja ulkona 1934.
- Kristalliyön aikana Saksassa hyökätään juutalaisten kimppuun 1938.
- Miljoonat ihmiset kuolivat nälkään ja kulkutauteihin Josif Stalinin hallinnon alla.
- Laajamittainen asteroidien etsintä Suomessa alkoi.
- 1932: Mäntsälän kapina.
- 1937: Ilmalaiva Hindenburg tuhoutui
- 1937: Nanjingin verilöyly
- 1939: Talvisota syttyi.
- Vuonna 1930 maailman väkiluku oli noin 2 070 000 000.[1]
Lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1930 Kommunistilait
- 1930 ja 1939 Tasavallan suojelulaki
- 1932 Kieltolaki kumottiin kansanäänestyksen jälkeen, sen tilalle tuli väkijuomalaki, joka määräsi alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin Alkoholiliikkeen yksinoikeudeksi
- 1934 ”Puserolaki”
- 1936 Lastensuojelulaki
- 1936 Alkoholistilaki
- 1938 Laki säännöllisen, yleisen väestölaskennan toimittamisesta
- 1938 Asutuslaki, joka korvasi ns. Lex Kallion
- 1939 Kansaneläkelaki
- 1939 Vuosilomalaki
- 1939 Väestönsuojelulaki
Maailmanpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1932–1935: Chacon sota.
- 1934: Neuvostoliitto mukaan Kansainliittoon.
- 1934–1935: Pitkä marssi.
- 1935–1936: Italia hyökkäsi Abessiniaan ja miehitti sen.
- 1936–1939: Espanjan sisällissota.
- 1937: Kiinan-Japanin sota alkoi.
- 1938: Saksa liitti Tšekkoslovakian sudeettialueet itseensä, ja myöhemmin koko valtion, jättäen Slovakiaan johtamansa nukkehallituksen.
- 1938: Anschluss, Saksa liitti Itävallan alueisiinsa.
- 1939: Saksa liitti Memelin alueen itseensä.
- 1939: Toinen maailmansota alkoi Saksan hyökätessä Puolaan.
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1930-luvulla muodissa olivat art deco-tyyliset symmetriset geometriset kuviot, röyhelökauluspuserot, levenevät hihat, vastalaskoshameet, avoselkäiset halterneck-iltapuvut sekä kapealinjaiset jakkupuvut, joiden kanssa käytettiin hattua tai hansikkaita. Vaikutteita vaatteisiin otettiin urheiluasuista ja turkikset sekä pukukorut kuten rintaneulat, rannekorut ja helminauhat olivat suosittuja. Vaatteiden leikkauksissa suosittiin täysvinon langansuunnan tuomaa mahdollisuutta saada vaatteesta mahdollisimman istuva. Viskoosi tuli markkinoille ensimmäisenä kaupallisena tekokuituna sekä vetoketju keksittiin. [2]
Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pablo Picasso maalasi kuuluisan teoksensa Guernican Espanjan sisällissodassa tuhotun kaupungin muistoksi 1937.
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saivat muun muassa Sinclair Lewis 1930, Luigi Pirandello 1934 ja Frans Eemil Sillanpää 1939. J. R. R. Tolkien julkaisi Hobitin 1937.
Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marlene Dietrich teki läpimurtonsa Josef von Sternbergin ohjaamassa elokuvassa Sininen enkeli, mutta muutti natsien vastustajana Yhdysvaltoihin 1937. Fritz Lang ohjasi kuuluisan rikoselokuvan M – kaupunki etsii murhaajaa vuonna 1931. Leni Riefenstahl ohjasi natsi-Saksan kuuluisimmat propagandistiset dokumenttielokuvat Tahdon riemuvoitto (1935) ja Olympia (1938). Alkuperäinen klassikkoelokuva King Kong julkaistiin vuonna 1933.
Keksintöjä ja saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arkkitehtuurissa vallitseva tyyli oli funktionalismi. Yhdysvaltalainen fyysikko Enrico Fermi havaitsi vuonna 1934, että uraanilla voitiin tuottaa ydinfission ketjureaktio. Yksi aikansa ylellisimmistä loistoristeilijöistä Queen Mary ylitti Atlantin ennätyksellisessä neljässä päivässä 1938. Ensimmäiset esikypsennetyt pakasteruuat tulivat markkinoille 1939 Yhdysvalloissa.[3]
Karl Landsteiner sai lääketieteen Nobel-palkinnon keksittyään veriryhmät 1930. Ensimmäisen suihkumoottorin rakensi Frank Whittle vuonna 1937. Lazio Biro keksi kuulakärkikynän 1938.
Henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtionpäämiehiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kyösti Kallio, Suomen presidentti 1937–1940
- Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti 1931–1937
- Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltain presidentti
- Herbert Hoover, Yhdysvaltain presidentti
- Albert Lebrun, Ranskan presidentti
- Adolf Hitler, Saksan valtakunnankansleri
- Benito Mussolini, Italian diktaattori
- Neville Chamberlain, Britannian pääministeri
- Francisco Franco, espanjalainen diktaattori
Viihdetaiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Louis Armstrong, jazzlaulaja
- Fred Astaire, näyttelijä
- Katharine Hepburn, näyttelijä
- Bette Davis, näyttelijä
- Jean Harlow, näyttelijä
- Joan Crawford, näyttelijä
- Judy Garland, näyttelijä
- Jesse Owens, yleisurheilija
- Shirley Temple, näyttelijä
- Marxin veljekset, koomikkoryhmä
- Charles Chaplin, näyttelijä
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.census.gov/ipc/www/worldhis.html
- ↑ Zandra Rhodes, suom. Laura Jänisniemi & Olga Jänisniemi: Vintage fashion – Muodin vuosikymmenet, s. 58–59. Otava, 2007.
- ↑ Charlotte Evans, suom. Tarja Virtanen: Värikäs maailmanhistoria, s. 677. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20190-1.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1930-luku Antsamedia Commonsissa