Tämä on hyvä artikkeli.

Kuusjoen seurakunta

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuusjoen evankelis-luterilainen seurakunta
Kuusjoen kirkko vuonna 2010.
Kuusjoen kirkko vuonna 2010.
Suuntautuminen luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Turun arkkihiippakunta
Rovastikunta Perniön rovastikunta
Perustettu 1913
Erotettiin Perttelin seurakunnasta
Lakkautettu 2009
Liitettiin Salon seurakuntaan
Pääkirkko Kuusjoen kirkko
Jäseniä 1600 (v. 2007)[1]

Kuusjoen seurakunta oli Turun arkkihiippakuntaan ja Perniön rovastikuntaan kuulunut evankelis-luterilainen seurakunta Varsinais-Suomen maakunnassa.[2] Seurakunta toimi samannimisen Kuusjoen kunnan alueella.

Vuonna 1699 Kuusjoen alueesta muodostettiin Uskelan seurakuntaan kappeliseurakuntana kuuluneen Perttelin seurakunnan alainen saarnapiiri, mikä mahdollisti omat jumalanpalvelukset. Aiemminkin jumalanpalveluksia on kulmakunnalla mahdollisesti pidetty, mutta niistä on vain viitteitä.[3] Perttelin kappeliseurakunnan alainen Kuusjoen saarnahuonekunta muodostettiin 1822.[4] Perttelistä tuli itsenäinen seurakunta 1869, ja vuonna 1886 Kuusjoesta tehtiin sen kappeliseurakunta.[5] Itsenäinen seurakunta eli Kuusjoen kirkkoherrakunta aloitti toimintansa 1913.[6]

Salon seudun kuntaliitoksessä vuonna 2009 seudun kymmenen kuntaa yhdistyivät uudeksi Saloksi. Samalla seurakunnat yhdistyivät uudeksi Salon seurakunnaksi. Entistä Kuusjoen seurakuntaa vastaa nykyään Salon seurakunnan Kuusjoen alue.

Seurakunnallisen toiminnan varhaisvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskelan Isokylän emäkirkko sijaitsi Uskelanjoen varressa Perttelistä etelään.

Alkuaan Halikon muinaispitäjästä muodostettu Uskelan kirkkopitäjä käsitti tavattoman laajan alueen. Suurpitäjästä erotettiin useita kirkkopitäjiä jo 1200- ja 1300-luvuilla. Vuoden 1400 tienoilla Uskelan kirkkopitäjää järjesteltiin niin, että Uskelan emäseurakuntaan jäi vain kahdeksan kylää. Vähän aiemmin Uskelan kirkkopitäjään liitetystä Salon kirkkopitäjästä muodostettiin vuoden 1400 tienoilla Uskelan kirkkopitäjän alainen Salon kappeliseurakunta ja Uskelan emäseurakunnan pohjoisesta loppuosasta muodostettiin Perttelin kappeliseurakunta. Siihen kuului myöhemmän Perttelin alueelta 17 kylää, myöhemmän Kuusjoen alueelta 9 kylää, myöhemmän Kiskon alueelta 2 kylää, myöhemmän Kiikalan alueelta 19 kylää, myöhemmän Somerniemen alueelta 3 kylää ja myöhemmän Someron alueelta 7 kylää. Perttelin kappeliseurakunnan valtava alue supistui sitten vuosien varrella perustettaessa uusia kirkkopitäjiä. Perttelin kappeliseurakuntaan kuuluneet Someron ja Somerniemen kylät siirrettiin 1492 Someron kirkkopitäjään ja myöhemmän Kiskon alueen kaksi kylää siirrettiin 1605 Kiskon kirkkopitäjään. Perttelin kappeliseurakuntaan kuuluneista myöhemmän Kiikalan 17 kylästä muodostettiin 1639 uusi itsenäinen Kiikalan kirkkopitäjä. Vuoden 1639 jälkeen Perttelin kappeliseurakuntaan kuului vain myöhemmät Perttelin ja Kuusjoen kuntien alueet.[7]

Kuusjoen yökunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkopitäjää ja kappeliseurakuntaa pienempi kirkollinen alueyksikkö oli ainakin 1300-luvulta lähtien yökunta. Nimitys perustuu siihen, että tällaisen yhteisön tehtävänä oli tarjota yhden yön majoitus ja kestitys kirkkoherralle ja tämän seurueelle, kun nämä liikkuivat kylissä keräämässä veroja ja suorittamassa kirkollisia toimituksia. Lisäksi kunkin yökunnan tehtävänä oli osallistua pappilan rakennusten ylläpitoon. Vuonna 1553 Uskelan emäseurakunnan ja Perttelin kappeliseurakunnan kylistä oli muodostettu neljä yökuntaa: Hiiden yökunta, Kaninkolan yökunta, Kuusjoen yökunta ja Uskelan yökunta. Kuusjoen yökuntaan kuuluivat seuraavat kylät: Hämäläinen, Impola, Kanunki, Kraatarla, Kurkela, Kuusjoenperä, Kuttila, Pappila ja Tiskarla. Kuusjoen ja Hiiden yökunnat olivat huomattavasti muita pienempiä, sillä niihin oli aiemmin kuuluneet myös Someron kirkkopitäjään siirretyt kylät. Uskelan yökunta oli suomalaisen oikeuden aluetta ja kolme muuta yökuntaa ruotsalaisen oikeuden aluetta. Myöhemmin Perttelin kappeliseurakunta jakaantui aiemman neljän yökunnan sijasta kuuteen yökuntaan. Vuosina 1645–1794 Kuusjoenperän yökuntaan kuului Hämäläinen, Kanunki, Kuusjoenperä, Kuttila ja Tiskarla sekä Kraatarlan yökuntaan Impola, Kraatarla, Kurkela ja Pappila.[8]

Kuusjoki osana Perttelin seurakuntaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen seurakuntien hallintoelimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkopitäjän hallinnon toimielimiä olivat pitäjänkokous, pitäjän kirkkoneuvosto, kappeliseurakunnan kirkonkokous, kappeliseurakunnan kirkkoneuvosto, kirkonisäntä sekä yökuntien kuudennusmiehet ja ruotutalonpojat. Pitäjän kaikkien maanomistajien kesken pidetyssä pitäjänkokouksessa puhetta johti kirkkoherra. Kokouksessa luotiin kirkollisen toiminnan suuntaviivat sekä käsiteltiin emäkirkon ja kirkkoherranpappilan rakentamis- ja korjausasiat. Kappeliseurakunnan kirkonkokousta johti pitäjän kirkkoherra tai kappeliseurakunnan kappalainen. Kokoukseen saivat ottaa osaa vain kappeliseurakunnan jäsenet. Kokouksissa päätettiin kappelikirkon ja kappalaisenpappilan rakentamisesta ja korjaamisesta, hautausmaan laajuudesta ja kunnossapidosta, kirkollisista maksuista ja rasituksista, kirkonisännän ja kirkonpalvelijain valitsemisesta ja palkkioista, lasten opetuksesta, vaivaishoidon järjestämisestä sekä ehkäisy- ja rankaisutoimista epäkristillisten elämäntapojen suhteen.[9]

Kirkkokuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkokuriin liittyviä kysymyksiä käsitteli seurakunnan kirkkoneuvosto. Pitäjän kirkkoneuvoston muodostivat kirkkopitäjän papisto, kirkonisännät ja kuudennusmiehet. Kirkkoherran johtamaan kappeliseurakunnan kirkkoneuvostoon kuuluivat kappalainen, kirkonisäntä ja paikalliset kuudennusmiehet. Kirkonisännän tuli huolehtia seurakunnan saatavien kantamisesta, rahojen säilyttämisestä ja niiden tilittämisestä papistolle ja kirkonkokoukselle. Hän myös teetti pienet kirkonkorjaukset ja hankki tarpeelliset tavarat. Pitkän kirkkomatkan vuoksi Kuusjoen talojen isäntiä ei yleensä valittu Perttelin kappeliseurakunnan kirkonisänniksi.[9]

Kuudennusmiesten eli seksmannien tehtävänä oli seurata yökunnan asukkaiden kirkossa ja ripillä käyntiä, valvoa kristillistä elämää, ilmiantaa rikkomuksia tehneet yökuntalaiset, periä kirkolliset sakot, valvoa lasten opetusta, järjestellä vaivaishoito sekä jakaa kirkon ja pappilan rakentamistehtävät ja tarkkailla noudatettiinko niistä koituneita velvollisuuksia. Jakamattoman Kuusjoen yökunnan kuudennusmiehistä tiedetään nimeltä kaksi. Kahtiajaon jälkeiseltä ajalta tunnetaan useampia sekä Kuusjoenperän että Kraatarlan yökunnasta.[9]

Vuonna 1698 määrättiin kaikkiin Perttelin kappeliseurakunnan yökuntiin ruotutalonpoikia (ruots. rotebönder). Heidän tehtävänsä oli viivyttelemättä periä kirkolliset sakot niiltä seurakuntalaisilta, jotka ilman laillista estettä olivat saapumatta katekismuskuulusteluun. Ensimmäinen ruotutalonpoika Kuusjoenperän yökunnassa oli Kuttilan kylästä Simo Eerikinpoika Kutti ja Kraatarlan yökunnassa Kraatarlan kylästä Heikki Martinpoika Kulta.[9]

Velvollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjokelaiset osallistuivat luonnontuotteina suoritetuilla veroilla ja päivätöitä tekemällä seurakuntansa ylläpitoon. Näin mahdollistui Uskelan kirkkoherran ja pitäjänapulaisen sekä Perttelin kappeliseurakunnan kappalaisen, lukkarin ja suntion palkan maksu sekä Uskelan ja Perttelin kirkkojen rakennus- ja kunnossapitokustannusten suorittaminen. Laajempiin kirkkojen rakennus- ja korjaustöihin kuusjokelaisten täytyi muiden Uskelan ja Perttelin asukkaiden ohella osallistua tekemällä päivätöitä työmaalla. Kuusjoen yökunnan asukkaiden velvollisuutena oli kirkoista huolehtimisen lisäksi ylläpitää tietyt rakennukset. Uskelan pappilasta heille kuului huolenpito piispantuvasta, mallaspirtistä, tallin viereisestä navetasta, keskimmäisestä riihestä ja puolet luuvasta eli riihen yhteydessä olevasta puimahuoneesta. Perttelin kappalaisenpappilan rakennusten osalta ei ole säilynyt yhtä yksityiskohtaisia tietoja.[10]

Pakollisten velvollisuuksien ohella kuusjokelaiset harrastivat lahjoitusten tekemistä seurakuntansa hyväksi. Tiedetään, että Piiparpyölin uudistalon isäntä lahjoitti 1300-luvulla Uskelan pappilalle kahdeksan heinäkuorman sadon tuottaneen niityn. Kirkon tileissä on merkintöjä muistakin lahjoituksista. Vuonna 1646 on merkitty muistiin, että Kuusjoen talonpojat lahjoittivat kirkolle karhunnahan. Vuonna 1707 he lahjoittivat uuden karhunnahan. Kirkossa karhunnahkaa käytettiin alttarimattona, mikä olikin sen ainoa kätevä käyttötapa. Perttelin kirkko ei suinkaan ollut Suomen ainoa paikka, jossa alttarin porras oli verhottu pitkäkarvaisella karhuntaljalla. Tapa on ollut yleinen Suomessa ja muissakin maissa. Tällaisen perinteen on arveltu juontuvan pakanuuden ajalta, jolloin sen tarkoituksena olisi ollut metsästysonnen varmistaminen uhraamalla karhunnahka.[10]

Kirkolliset tuomioistuimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenhoidosta huolehtivat maallisten nimismiespitäjien kihlakunnanoikeuksien ja laamanninoikeuksien rinnalla kirkolliset tuomioistuimet eli kirkkopitäjien rovastinkäräjät ja piispankäräjät. Rovastinkäräjillä tuomarin tehtäviä hoiti rovastikunnan rovasti (ruots. landsprost) ja oikeuden jäseninä oli kirkkopitäjän talonpojista valittu 12-miehinen lautakunta. Piispankäräjillä tuomioistuimen muodostivat hiippakunnan piispa ja lautakunta.[11]

Kuusjokelaisia koskevia merkintöjä Uskelan rovastinkäräjien sakkoluetteloissa on useita. Esimerkiksi vuonna 1561 tuomittiin useita kolmen markan sakkoja salavuoteudesta. Kanungin Matti sai kolmen markan sakon käräjähaasteen laiminlyönnistä. Hänet oli haastettu vastaamaan appensa pahoinpitelystä. Vuonna 1577 Kurkelan Heikki ja Eerikki Paavonpoika saivat kumpikin kolmen markan sakon niskoittelusta kirkkoherraa vastaan. He olivat kieltäytyneet päästämästä kirkkoherraa koteihinsa pääsiäisenä. Niin ikään vuonna 1577 tuomittiin Kuusjoenperän Kreulle kolmen markan sakko, koska hän oli veistänyt hirsiä helluntaina. Yleisemmin voidaan todeta, että kirkollinen oikeudenhoito huolehti muun muassa salavuoteudesta, papiston vastustamisesta, sapatin rikkomisesta sekä omien vanhempien tai puolison vanhempien pahoinpitelystä rankaisemisesta.[11]

Rovastinkäräjien ja piispankäräjien tuomiovalta säilyi 1600-luvun alkupuolelle saakka. Silloin niille kuuluneista rikkeistä rankaiseminen siirtyi maallisille tuomioistuimille eli kihlakunnanoikeudelle ja hovioikeudelle. Uudistuksen seurauksena piispankäräjistä muotoutui piispantarkastus ja rovastinkäräjistä rovastintarkastus. Tarkastusten pääasiallisena tarkoituksena oli ohjata ja valvoa kirkkopitäjän sielunhoitoa ja taloudenhoitoa.[11]

Maalliset tuomioistuimet eivät kuitenkaan huolehtineet kaikista kirkollisista järjestysasioista. Osan rikkeistä käsitteli tuomiokapituli ja 1600-luvun puolivälistä lähtien seurakuntiin perustetut kirkkoneuvostot. Niiden asiana oli rangaista, jos seurakunnan jäsen ei osallistunut jumalanpalveluksiin, käynyt ehtoollisella tai laiminlöi katekismuskuulustelun, aiheutti kirkossa häiriötä, aloitti aviollisen elämän ennen vihkimistä tai riitautui aviopuolisonsa kanssa. Rangaistuksia olivat nuhteet, ankara varoitus, sakko, häpeärangaistus, julkirippi tai ehtoollisella käynnin kieltäminen. Häpeärangaistuksena käytettiin 1600-luvun loppupuoliskolta lähtien aiemmin kirkon ovella seisottamisen sijaan istuttamista kirkon eteisessä olevassa jalkapuussa tai kirkon käytävälle sijoitetussa häpeäpenkissä. Esimerkiksi vuonna 1660 Turun tuomiokapituli ratkoi Kuusjoen Kraatarlan kylän Kullan rengin Heikki Pertunpojan kihlauksen purkua, kun tämä oli kihlannut Turun Ryssänmäeltä ratsumiehenlesken, mutta sitten hylännyt hänet. Perttelin kirkkoneuvosto tuomitsi vuonna 1696 Kanungin kylästä kotoisin olleen Kreetan jalkapuuhun, sillä tämä oli katekismuskuulustelussa soimannut Uskelan pitäjänapulaista.[11]

Perttelin seurakunnan elämää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perttelin kirkko.

Kuusjokelaiset kävivät jumalanpalveluksissa Perttelin kirkossa, jossa heille oli varattu vakinaiset istumapaikat eli penkkisijat. Kirkon vanhin säilynyt eli 1640 kirjalliseen muotoon laadittu penkkijärjestys määräsi esimerkiksi, että kuorissa miesten puolella viidennessä penkissä oli Kuttilan kylän Kutin talon miespuolisten asukkaiden paikat ja naisten puolella viidennessä penkissä istuivat Kurkelan kylän Tuomolan ja Kuttilan kylän Kutin talon naisväkeä. Penkkijärjestystä laadittaessa otettiin huomioon talon emännän ja isännän suvun paremmuus tai huonous toisiin taloihin verrattuna.[12]

Jumalanpalvelusten sananjulistuksen ohella luterilainen seurakunta tarjosi jäsenilleen kristillistä opetusta. Kuningas Juhana III määräsi 1575, että jokaisen ehtoolliselle aikovan oli käytävä kirkkoherran luona salaripillä ja kristinopin kuulustelussa. Vähitellen alettiin järjestää samantapaisia kuulusteluja papiston yökuntiin tekemien kevättalvisten veronkantomatkojen yhteydessä. Näitä matkoja kutsuttiin kinkerimatkoiksi, josta kehittyi kuulustelutilaisuuksien nimeksi lukukinkerit. Alettiinpa yökuntiakin toisinaan kutsua lukulahkoiksi. Seurakunnissa otettiin 1600-luvulla käyttöön vielä kolmaskin tietämyksen testausmuoto eli katekismuskuulustelut. Niitä järjestettiin kirkossa joka sunnuntaiaamu ennen jumalanpalvelusta helluntaista syksyyn. Aluksi vaatimuksena oli vain ulkolukutaito, mutta 1600-luvun puolivälin jälkeen se ei enää riittänyt, vaan vaadittiin tiedon omaksumista. Alkuaikoina kirkko ei järjestänyt tällaista opetusta, vaan siitä huolehtivat seurakuntalaiset keskenään. Tavallisesti opetusta antoi kunkin yökunnan vähemmän työkuntoinen henkilö eli vanhus tai vammainen. Tämä lukemisen taitava kyläläinen opetti vähäistä korvausta vastaan ainakin kaikkia lapsia. Vuosina 1667–1695 Perttelin seurakunnan ripillä käyneistä jäsenistä oli lukutaitoisia noin 12 prosenttia, mutta 1696–1711 jo noin puolet. Näin tällainenkin opetusmenetelmä osoitti tehokkuutensa.[12]

Kuusjoen saarnapiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen seurakunnan itsenäistymisen ensimmäinen askel oli se, että Kuusjoen yökunnasta tuli alueeltaan sama kuin myöhempi Kuusjoen kunta. Yökuntaan kuului 1300- ja 1400-luvuilla Kuusjoen kylien ohella muutama Someron kylä. Kun nämä 1492 siirrettiin Uskelan kirkkopitäjästä Someron kirkkopitäjään, yökunnasta tuli täsmälleen myöhemmän Kuusjoen alueen kokoinen. Siirrosta lähtien Kuusjoen yhdeksän kylää muodostivat oman kirkollisen kokonaisuuden. Aluekokonaisuus säilyi, vaikka Kuusjoen yökunta vuoden 1645 tienoilla jaettiin kahtia, sillä Kuusjoenperän ja Kraatarlan yökunnat koostuivat vain Kuusjoen kylistä.[3]

Jumalanpalvelukset alkavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava vaihe kulmakunnan itsenäistymisessä oli omien jumalanpalvelusten aloittaminen. Oman Perttelin seurakunnan alaisen saarnapiirin perustamisesta sovittiin 1. marraskuuta 1699 pidetyssä kokouksessa. Piispa oli suostunut järjestelyyn aiemmassa piispantarkastuksessa. Piispan päätöksen mukaan jumalanpalvelukset tuli pitää Kurkelan kylässä niin usein kuin papeille sopi. Kokouksessa määrättiin jokainen talo antamaan kolme kapallista viljaa Kurkelan kylän Heikki Eerikinpojalle, joka majoitti ja kestitsi papin seurueen ja heidän hevosensa. Syyskuussa 1701 sovittiin, että Kuusjoen kulmakunnan jumalanpalvelukset pidetään vuorotellen Kuttilan kylässä Simo Eerikinpojan ja Kurkelan kylässä Heikki Tuomaanpojan luona. Nämä ovat vanhimmat varmat tiedot Kuusjoella pidetyistä jumalanpalveluksista, mutta epätäsmällisiä viitteitä niistä on jo 1600-luvun puolivälistä. Varmuus asiasta vain puuttuu.[3]

Kulmakuntajumalanpalveluksia pidettiin Kuusjoen talojen tuvissa vuosittain kahdesti tai useammin. Säilyneet hajatiedot osoittavat, että niitä pidettiin joka vuosi, mutta niiden lukumäärä vaihteli. Jumalanpalvelusten ohella Kuusjoelle kaavailtiin omaa kirkollista hallintoelintä, kirkkoneuvostoa. Vuodelta 1701 on säilynyt sellainen pöytäkirja, jossa käsitellään jumalanpalvelusten pitämispaikkoja ja kirkkokuriasiaa. Tämän jälkeen asiakirjoissa ei enää kerrota Kuusjoen kirkkoneuvostosta, joten tällainen hallintoelin oli ilmeisesti hyvin lyhytikäinen. Hallintoasioita hoiti Perttelin ja Kuusjoen yhteinen Perttelin kirkkoneuvosto vuoteen 1886, jolloin Kuusjoen kappeliseurakunta aloitti toimintansa.[13]

Kuusjoen tupajumalanpalveluksia pitivät Uskelan kirkkoherra tai Uskelan pitäjänapulainen tai Perttelin kappalainen. Omia kirkollisia virkailijoita ei kulmakunnassa ollut. Koko saarnapiirikautena Kuusjoen ainoat kirkolliset toimihenkilöt olivat alueen yökuntien kuudennusmiehet ja katsastusmiehet. Kuudennusmiehet edustivat keskiajalta periytynyttä järjestelmää toimiessaan yökuntansa kirkollisen järjestyksen, kansanopetuksen ja vaivaishoidon valvojina. Ruotumestareiden eli katsastusmiesten tuli valvoa kirkossakäynnin laiminlyöntejä ja periä kirkkokurin rikkomisesta tuomitut kirkolliset sakot.[14]

Kansanopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko 1700-luvun ajan seurakuntatyön tärkeimpiä muotoja sananjulistuksen ja sielunhoidon ohella oli lukutaidon ja kristillisen tietämyksen kartuttaminen ja ylläpito. Kansanopetuksessa käytettyjä keinoja olivat edelleen kotiopetus, yökuntien lukukinkerit ja kirkossa pidetyt katekismuskuulustelut. Opetusalan uutuus oli kaikille nuorille pakollinen seurakunnallinen rippikoulu. Pertteliin sellainen perustettiin 1763. Samoihin aikoihin (1763–1770) piti Uskelan Moision kylässä yksityiskoulua ylioppilas Abraham Mollenius ja 1772–1796 lastenopettaja Matias Weckman opetti Perttelin Kaukolan kylässä. Perimätiedon mukaan kuusjokelaisia oppilaita kävi alusta alkaen 1796 perustetussa Salon seudun kolmannessa yksityisessä alkeiskoulussa. Halikon Toijalan pedagogiota ylläpiti Halikon Joensuun kartano. Tiedetään myös muutamia kuusjokelaisia poikia, jotka opiskelivat Turun katedraalikoulussa ja joku jopa Turun kuninkaallisessa akatemiassa.[15]

Alkoholin käytön valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko yritti tehdä kuusjokelaisista hyviä kristittyjä valvomalla heidän elämäänsä. Yleisin tarkkailun kohde oli asukkaiden, erityisesti talollisten, juoppous. Alkoholin käyttö oli niin tavallista, että sitä harrastivat jopa kuudennusmiehet ja katsastusmiehet. Perttelin kirkkoneuvosto erotti 1708 toimestaan kuudennusmiehen, joka oli ollut ripillekirjoituksessa huomattavassa humalassa. Toinen kuusjokelainen kuudennusmies puolestaan sai ankaran varoituksen ensin 1735 ja toisen kerran 1748. Jälkimmäisellä kerralla hän oli kotonaan pidetyissä poikansa tyttären häissä humalapäissään häirinnyt juhlia ja uhannut heittää kirkkoherran pihalle. Kirkkoherra vaati hänen erottamistaan kuudennusmiehen toimestaan ja haastamistaan kihlakunnanoikeuteen. Kuudennusmies nöyrtyi ja lupasi lahjoittaa kirkon kassaan 12 kuparitaalaria ja saman summan vaivaiskassaan. Tämä sai kirkkoherran luopumaan vaatimuksistaan ja kannattamaan kirkkoneuvoston maallikkojäsenten kantaa, että kuudennusmiehelle annettaisiin viimeinen varoitus. Samassa kirkkoneuvoston kokouksessa nuhdeltiin myös samoissa häissä juovuspäissään kirkkoherraa uhkaillutta ratsutilallista. Tämän syntitaakkaa lisäsi vielä se, että hän oli kotonaan järjestetyillä lukukinkereillä kiroillut ja turhaan lausunut Jumalansa nimen.[16]

Vaivaishoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan hallinnon suuritöisin tehtävä 1700-luvulla ja myöhemminkin oli vaivaishoito eli varattomien ja työhön kykenemättömien seurakunnan jäsenten huoltaminen. Tarkoitukseen käytettävä vakinainen ja tehokas menetelmä oli ruotujärjestelmä. Tässä avustusmuodossa jokainen yökunta eli vaivaisruotu antoi asunnon ja täysihoidon heille määrätylle avuntarvitsijalle eli ruotuvaivaiselle. Hoidokki valittiin ruodulle tarvittaessa Mikon päivän (29. syyskuuta) tienoilla pidetyssä kirkonkokouksessa. Ruotuvaivaisten lisäksi oli pitäjänvaivaisia eli aikuisia mielisairaita ja raajarikkoja sekä pieniä avun tarpeessa olevia lapsia. Jokainen seurakunnan talo hoiti heitä vuorollaan yhdestä kahteen vuorokautta. Kun kaikki kylän talot olivat hoitovuoronsa suorittaneet, kyyditsi joku kyläläinen pitäjänvaivaisen seuraavaan kylään. [17]

Kolmas autettavien ryhmä oli kirkonvaivaiset. He asuivat kotonaan, mutta heitä avustettiin seurakunnan vaivaiskassan varoilla. Avustus annettiin joko rahana tai tavarana, kuten vaatteina, viljana, polttopuina tai muuna vastaavana. Kirkon vaivaiskassaa kartutettiin kirkossa ja pidoissa kerätyillä kolehdeilla sekä talollisten suorittamilla vaivaiskapoilla, toisin sanoen viljaerillä. Neljäs ryhmä olivat henkilöt, joille oli annettu lupa kerjätä oman pitäjän alueella. Muut kerjäläiset karkotettiin omiin pitäjiinsä. Kerjäläisiä ja pitäjänvaivaisia huoltavan yhteisön muodosti kukin pitäjä eli Uskelan pitäjä, jota myös nimitettiin Uskelan kirkkoherrakunnaksi. Ruotuvaivaisista ja kirkonvaivaisista huolehti Perttelin kappeliseurakunta. Se jaettiin 1801 ruotuvaivaisten hoidossa kahteen vaivaishoitopiiriin, joista toisen muodosti Kuusjoki ja toisen muu osa Pertteliä. Piirin tuli huolehtia omista vaivaisistaan ilman toisen piirin antamaa apua. Perttelin kappeliseurakunnan vaivaiskassa oli edelleen yhteiskäytössä.[17]

Kuusjoen saarnahuonekunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnahuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuusjoen kirkko

Ensimmäinen kirjallinen tieto Kuusjoen kulmakunnan saarnahuoneesta sisältyy Uskelan pitäjässä 10. helmikuuta 1778 pidetyn piispantarkastuksen pöytäkirjaan. Kuusjoen asukkaat ilmoittivat tilaisuudessa toivovansa saada rakentaa saarnahuoneen, jossa voitaisiin pitää jumalanpalveluksia. Piispa ilmoitti myönteisen kantansa, kunhan Kuusjoelle ei rakenneta varsinaista kirkkoa eli tornilla, saarnastuolilla ja alttarilla varustettua rakennusta. Tämän rajoitteen piispa ilmoitti siksi, ettei hänellä ollut oikeutta myöntää kirkon rakennuslupaa. Siihen aikaan sellaiseen oli oikeutettu vain maaherra tai joissakin tapauksissa kuningas.[18]

Saarnahuonehanke jäi kuitenkin sillä kertaa toteuttamatta, eikä ole tietoa, miksi kuusjokelaiset luopuivat haaveestaan. Se otettiin kokonaan uutena asiana esille vasta 30. kesäkuuta 1822 Perttelin kirkonkokouksessa. Siellä omaa saarnahuonetta perusteltiin sillä, että Perttelin kappeliseurakunnan Kuusjoen kulmakunta sijaitsi kaukana kappelikirkostaan. Kirkkomatka oli yhdestä kahteen peninkulmaa (10–20 kilometriä). Siksi kirkkoherra, pitäjänapulainen ja Perttelin kappalainen olivat kukin vuorollaan pitäneet jumalanpalveluksia Kuusjoen talojen tuvissa. Samalla oli seudun vanhuksille ja sairaille jaettu ehtoollista. Merkittävä peruste oli sekin, että kulmakunnan asukasmäärä oli ylittänyt 700 lukevan henkilön luvun. Kokouksessa paikalla olleista kuusjokelaisista vain kaksi kieltäytyi ottamasta osaa hankkeeseen.[18]

Kuusjokelaiset asettivat hankkeelle seuraavat ehdot ja tavoitteet:[18]

  • Puinen saarnahuone rakennetaan Kurkelan kylän Tuomolan talon lähelle. Paikka sijaitsi suunnilleen kulmakunnan kaukaisimpien kylien puolivälissä ja oli hyväkuntoisen maantien varrella.
  • Rakentaminen aloitetaan heti luvansaannin jälkeen ja pyritään toimimaan ripeästi.
  • Saarnahuoneen kooksi suunniteltiin 13 sylen pituutta ja 6 sylen leveyttä (23 metriä ja 10,7 metriä).
  • Rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittaviin hankintoihin ja päivätöihin osallistutaan siten kuin kirkkorakennuksia koskeva yleinen laki määrää.
  • Kurkelan kylän talolliset suostuvat vuorollaan tarjoamaan papille ja hänen rengilleen puolipäiväaterian ja heidän hevoselleen rehua.
  • Lisäksi kuusjokelaiset sitoutuivat jatkamaan niitä etuja, joita Perttelin kappelikirkko oli nauttinut.

Pian Uskelan kirkkoherra Kustaa Renvall saattoi ilmoittaa, että Kuusjoen saarnapiirille oli annettu lupa kohota saarnahuonekuntien joukkoon. Tuomiokapituli oli ilmoittanut asiasta kirkkoherralle 7. elokuuta 1822 päivätyssä kirjeessä.[18] Näin Kuusjoki sai oman saarnahuoneen, mutta ei omaa pappia. Uskelan ja Perttelin papisto piti uudessa rakennuksessa vain 8–9 jumalanpalvelusta vuodessa. Määrää pidettiin aivan riittämättömänä. Asiasta keskusteltiin Uskelan pitäjänkokouksessa elokuussa 1827 ja kuusjokelaiset toivoivat saavansa käyttää pitäjänapulaisenkappansa yksityisen saarnaajan palkkaukseen.[19]

Jumalanpalvelukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä yrityksenään kuusjokelaiset anoivat Turun tuomiokapitulilta, että Uskelan kirkkoherrakuntaan perustettaisiin kaksi pitäjänapulaisen virkaa. Toinen heistä olisi asunut Muurlassa ja toinen Kuusjoella. Heidän haluttiin pitävän paikallisessa saarnahuoneessa jumalanpalveluksen joka toinen sunnuntai. Kuusjokelaiset perustelivat hankettaan sillä, että silloiset kirkolliset toimitukset olivat harvoin ja vaikeasti saatavissa. Jumalanpalveluksia oli alle kymmenen vuodessa, lapset oli kastettava Perttelissä ja kuolevien luokse oli haettava pappi kovin kaukaa. Vastasyntyneet saattoivat sairastua pitkällä kastematkalla ja monet sairaat ehtivät kuolla ennen papin paikalle ehtimistä. Tuomiokapituli hylkäsi anomuksen ja niin jumalanpalveluksia pidettiin entiseen malliin harvakseltaan.[19]

Kuusjoen jumalanpalvelukset olivat uudelleen valituksen aiheena 1847 pidetyssä Uskelan rovastintarkastuksessa. Rovastille ehdotettiin, että ne lopetettaisiin kokonaan, sillä kirkonmenojen jälkeen asiaankuulumaton väki joi, tanssi ja tappeli. Papisto kannatti ehdotusta ja siitä lähtien jumalanpalveluksia pidettiin Kuusjoella harvoin, joinakin vuosina ei kertaakaan. Sellaisesta uskovat kuusjokelaiset eivät iloinneet. He ehdottivat tuomiokapitulille, että Uskelan pitäjänapulainen asettuisi asumaan Kuusjoelle ja pitäisi saarnahuoneessa jumalanpalveluksen joka kolmas sunnuntai. Kuusjokelaiset lupasivat ostaa kirkonkellot, rakentaa hautausmaan ja pappilan sekä palkita pappinsa vuosittain kymmenellä tynnyrisellä kauroja ja viidellä aamilla heiniä. Lisäksi he lupasivat papilleen riittävästi olkia ja halkoja, laitumen hevoselle ja kahdelle lehmälle sekä 15 kapanalaa (noin 2 300 neliömetriä) peltoa. Tätä ehdotusta kannattivat Uskelan pitäjänkokous, Turun tuomiokapituli sekä Turun ja Porin läänin maaherra ja senaatti, joka antoi myönteisen päätöksen 3. huhtikuuta 1857.[19]

Oma pappi ja pappila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuusjoen pappila
Kuusjoen kirkon kellontapuli valmistui 1882.

Kuusjokelaisten alkuinnostus oli kova. Ensimmäinen kirkonkello hankittiin 1858 ja samana vuonna vuokrattiin tontti pappilaa varten Kurkelan kylän Paavolan talon maalta. Kuusjoen pappilan rakentaminen aloitettiin 1860, mutta innon hiivuttua rakennukset valmistuivat vasta syksyllä 1867. Vähän ennen oli kuusjokelaisten havitteleman Uskelan pitäjänapulaisen virka muuttunut Perttelin pitäjänapulaisen viraksi, sillä senaatti teki Perttelistä oman kirkkoherrakunnan 8. lokakuuta 1860 antamallaan päätöksellä. Aluksi Kuusjoen papinvirkaan ei hakenut kukaan, mutta 1. toukokuuta 1870 ensimmäinen oma pappi aloitti työnsä. Oma pappi nopeutti merkittävästi saarnahuonekunnan kehitystä. Saarnahuoneeseen rakennettiin sakaristo ja väliaikainen kellotapuli vuosina 1870–1871. Saarnahuone maalattiin 1882 ja samana vuonna rakennettiin uusi kellotapuli.[19]

Oma lukkari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen saarnahuonekunnan seurakunnallisista asioista päätettiin Perttelin kirkonkokouksessa ja kirkollista järjestystä ja kirkkokuria valvoi Perttelin kirkkoneuvosto. Kirkkoneuvostoon kuuluivat Perttelin kirkonisännän ohella Perttelin ja Kuusjoen yökuntien kuudennusmiehet. Kuudennusmiehiä avustivat katsastusmiehet. Saarnahuonekunnan oma hallintoelin oli Kuusjoen kirkonkokous, joka pidettiin ensi kerran 1862. Se kokoontui 0–7 kertaa vuodessa ja käsitteli saarnahuoneen ja pappilan korjauksia, hautausmaan järjestelyjä ja kiertokoulun pitoa. Kuusjoen ensimmäinen seurakunnallinen toimihenkilö oli lukkari, jollaisen tiedetään olleen toimessaan ainakin vuodesta 1862 lähtien. Koulutetun lukkarin seurakunta sai 1868. Frans Viktor Rindell hoiti yhdistettyä lukkarin, unilukkarin ja kiertokoulunopettajan virkaa vuoteen 1886. Vuonna 1869 aloitti toimessaan Kuusjoen kirkonisäntä.[20]

Kansanopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen saarnahuonekunnassa kirkollisesta kansanopetuksesta huolehti Kuusjoen kiertokoulu vuodesta 1861 lähtien. Kiertokoulussa opittiin lukemaan, hieman kirjoittamaan ja taitamaan kristinoppia. Kirjoitus- ja laskutaitoa opetettiin kuuden viikon kurssilla Halikon Toijalan koulussa, jossa opiskeli vain muutama harva Kuusjoen ison talon poika. Vuodesta 1868 lähtien Kuusjoen kiertokoulunopettajan virkaan yhdistettiin lukkarin ja suntion toimet. Vuosina 1881–1890 Kuusjoella toimi myös yksityinen Iloniemen lasitehtaan kiinteä lastenkoulu. Huonoja lukijoita opetettiin vuodesta 1875 lähtien sunnuntaisin seurakunnan pyhäkoulussa. Kuusjoen ensimmäinen lainakirjasto oli 1862 perustettu Iloniemen lasitehtaan kirjasto. Kuusjoen seurakunnan lainakirjasto perustettiin 1882, mutta jo 1886 sen hoito siirtyi Kuusjoen kunnalle.[21]

Hautausmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen hautausmaan suunnittelu alkoi 1870, jolloin Kurkelan talollinen Juha Tuomola halusi lahjoittaa seurakunnalle Markulan torpan läheisen maa-alan. Paikka ei saanut yleistä hyväksyntää, joten alettiin etsiä toista kohdetta. Ensin harkittiin paikaksi kirkon itäpuolella olevaa Mattilan maata ja sitten maa-alaa kirkon eteläpuolelta Ali-Pässin tilalta, mutta molemmat katsottiin tarkoitukseen sopimattomiksi. Vuonna 1875 päätettiin anoa lupa hautausmaan perustamiseen kirkon luoteispuolelle osittain Tuomolan ja osittain Mattilan tilalle. Kummankin tilan isännän kanssa sovittiin yhtä suurten maa-alojen hinnaksi 50 markkaa. Näin hautausmaan suuruudeksi muodostui 45 kertaa 45 kyynärää ja kokonaishinnaksi 100 markkaa. Senaatti hyväksyi suunnitelman 22. maaliskuuta 1877, mutta käytännön toteutus lykkääntyi monella vuodella, joten hautausmaa rakennettiin vasta vuosina 1884–1885 ja vihittiin käyttöön 19. huhtikuuta 1885.[22]

Toinen hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonmäen juurella Tuomolan talon lähellä sijainnut ensimmäinen hautausmaa oli käytössä vain kuusi vuotta eli vuoteen 1891. Syynä oli piirilääkärin mielipide, sillä hän piti kylän keskellä sijainnutta paikkaa hautaamiseen sopimattomana. Siksi jo 1889 päätettiin uuden hautausmaan rakentamisesta maantien viereen Kurkelan Mattilan maalle. Tilan isäntä suostui myymään 30 kertaa 30 syltä suuruisen alueen seurakunnalle sadan markan hinnasta. Vuosina 1889–1890 puolelta alueesta poistettiin kivet ja kannot, tuotiin paikalle hiekkaa ja rakennettiin ympärille kiviaita. Senaatilta saatiin perustamislupa uudelle hautausmaalle 6. kesäkuuta 1890 ja se vihittiin käyttöön 13. syyskuuta 1891. Toinen puolikas rakennettiin hautausmaaksi 1914–1915. Myös kirkon lähellä ollutta ensimmäistä hautausmaata alettiin käyttää uudelleen hautaamiseen, sillä senaatti antoi siihen luvan 31. lokakuuta 1901.[23]

Kuusjoen kappeliseurakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen kirkko ja kellotapuli 1890-luvulla.

Vuonna 1865 annettu keisarillinen asetus kunnallishallituksesta maalla sääti, että jokaiseen Suomen seurakuntaan oli perustettava oma kunnallishallitus. Perttelin kunta perustettiin Perttelin seurakunnan kirkonkokouksessa 1. syyskuuta 1867. Uudelle kunnalle siirtyi Perttelin seurakunnan harjoittama sosiaalityö. Sen päätoimia oli vaivaishoito ja lainamakasiinin ylläpito.[24] Kuusjoen kulmakunnan ja muiden pertteliläisten välillä vallitsi jatkuva eripura sekä Perttelin kirkkoherrakunnan että yhteisen Perttelin kunnan asioita käsiteltäessä. Riitoihin kyllästyneet Kuusjoen talolliset anoivat 1883 Turun ja Porin läänin lääninhallitukselta lupaa Kuusjoen kunnan perustamiseen. Muut pertteliläiset olivat jyrkästi hanketta vastaan.[25]

Kuvernööri C. M. Creutz kartoitti molempien osapuolten mielipiteet ja päätti 1884, että Kuusjoen kunta perustettaisiin heti sen jälkeen, kun Kuusjoen saarnahuonekunnasta tulisi kappeliseurakunta. Samana vuonna anottiin Turun tuomiokapitulilta kappeliseurakunnan muodostamista. Pidettiin kirkonkokous Perttelin kirkossa ja tuomiokapituli esitti senaatille hankkeen hyväksymistä. Kuvernöörin puoltavan lausunnon jälkeen senaatti antoi päätöksensä 30. lokakuuta 1884. Se määräsi, että Kuusjoen saarnahuonekunnasta tulisi Perttelin kirkkoherrakunnan alainen kappeliseurakunta, jolla tulisi olemaan oma kappalainen. Määräys astuisi voimaan heti, kun Perttelin kirkkoherran virka tulisi avoimeksi. Perttelin kirkkoherra Hjerpe muutti 1885 Sauvon kirkkoherraksi, jolloin Kuusjoen kappalaisenvirka julistettiin haettavaksi. Vaalin voitti Perttelin virkaa toimittava kirkkoherra Samuel Wilhelm Roos. Hänet valittiin Perttelin kuntakokouksessa myös Kuusjoen tulevan kuntakokouksen esimieheksi. Kuusjoki aloitti toimintansa omana kappeliseurakuntana ja itsenäisenä kuntana 1. toukokuuta 1886.[25]

Kuusjoen lukkarin F. V. Rindellin kuoleman 1886 jälkeen lukkarintointa hoiti 1887–1913 Frans Oskar Menander (vuodesta 1906 Mannionmaa). Hän oli lukkarintyönsä ohella 1887–1892 Kuusjoen kiertokoulunopettajana ja 1892–1913 Kuusjoen postinhoitajana. Kuusjoen kirkkoon saatiin urut 1898, jolloin Menander aloitti myös urkurin toimessa. Lukkarin toimi muuttui 1904 lukkari-urkurin toimeksi. Suntiona toimi Kurkelan kylän Pässin torppari Elias Vilhelm (Ville) Tuominen-Kankare 1886–1911 ja August Salo vuodesta 1911 eteenpäin. Suntio hoiti myös kirkonkellojen soittamisen ja hautojen kaivamisen.[26]

Kuusjoen itsenäinen seurakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusjoen seurakuntatalo on vuodelta 1975.

Kuusjoen kappeliseurakuntalaisten velvollisuus osallistua Perttelin kirkkoherran palkkaukseen ja Perttelin pappilan kunnossapitoon koettiin hankalaksi. Kuusjoen kirkonkokouksessa 1907 päätettiin yrittää Kuusjoen kirkkoherrakunnan perustamista. Asetettiin toimikunta, jonka ehdotus kirkkoherran palkkauksesta hyväksyttiin seuraavana vuonna. Tuomiokapitulia pyydettiin määräämään kirkonkokouksista Kuusjoella ja Perttelissä. Lääninrovasti Karl Troberg piti kokoukset, joissa hanketta kannatettiin yksimielisesti. Tuomiokapituli esitti asian senaatille, joka päätti 3. syyskuuta 1908, että Kuusjoesta oli tuleva oma kirkkoherrakunta, kunhan Perttelin kirkkoherra ja Kuusjoen kappalainen jättäisivät virkansa.[27]

Perttelin kirkkoherra Vihtori Korpela sai toisen viran 1911. Sen jälkeen Kuusjoen kappalaisen A. F. Ojan kanssa sovittiin, että tämä eroaa virastaan ja seurakunta maksaa hänelle korvauksen, jos häntä ei valita Kuusjoen kirkkoherran virkaan. Tuomiokapituli hyväksyi ja senaatti vahvisti sopimuksen ja virka julistettiin haettavaksi. Virkaan valittiin Oja ja niin Kuusjoen kirkkoherrakunta pääsi aloittamaan toimintansa vappuna 1913. Kuusjoen seurakunnan hallintoeliminä toimivat kirkonkokous ja kirkkoneuvosto sekä vuodesta 1934 lähtien kirkkovaltuusto ja 1953 lähtien kirkkohallintokunta.[27]

Kanttori-urkureina ovat työskennelleet Nestor Nikkilä 1915–1952 ja Heikki Pursimo vuodesta 1952. Pitkäaikaisia suntioita olivat August Salo ja Kustaa Virhimo. Vuodesta 1958 eteenpäin suntiona toimi Aarno Oksanen.[27]

Kuusjoen seurakuntatalo rakennettiin kirkkoa vastapäätä vuonna 1975.[28]

Seurakunnan jäsenmäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastotietoja
Vuosi Jäsenmäärä Veroäyrin hinta Lähde
1960 2 730 1,40 p [29]
1965 2 463 1,26 p [30]
1970 2 271 1,5 p [31]
1975 2 075 1,5 p [32]
1980 1 921 1,7 p [33]
1985 1 873 1,75 p [34]
1990 1 793 1,75 p [35]
1995 1 734 1,75 p [36]
2000 1 753 1,75 p [37]
2005 1 640 1,95 % [38]
2007 1 600 1,95 % [39]

Vuoden 1926 alussa Kuusjoen seurakunnalla oli 2 709 jäsentä.[40] Vuonna 1929 jäseniä oli 2 696. rippikoululaisia oli 60 ja kinkerikuntia 8. Seurakunnan kirkkokuoroon kuului 20 henkeä.[41] Vuoden 1943 alkuun mennessä jäsenmäärä oli laskenut 2 447 henkeen.[42] Vuoden 1946 lopussa oli jäsenmäärä noussut 2 555 henkeen.[43] Vuonna 1953 seurakunnan jäsenmäärä oli 2 994. Tällöin mainitaan seurakunnassa olleen evankelisen herätysliikkeen kannatusta.[44] Vuonna 1968 seurakunnan jäsenmäärä oli 2 397. Seurakunnalla oli 8 kinkeripiiriä ja siellä mainitaan edelleen olevan evankelisuuden kannatusta. Kirkkokuorossa oli 20 jäsentä, minkä lisäksi seurakunnassa oli nuorisokuoro sekä kaksi lapsikuoroa.[45]

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväisin pidettiin Kuusjoen runsasväkisin jumalanpalvelus nuorten konfirmaation yhteydessä, sillä silloin osa väestä joutui jäämään pihalle. Joulun lähestyessä oli jo hämärää ja kirkossakävijöitä vähänlaisesti, mutta kun joulukuusi kannettiin sisään ja tuli jouluaamu, tarvittiin kirkossa lisäpenkkejä ja silti ihmisiä joutui vielä seisomaan. Seurakuntalaiset kävivät myös iltakirkoissa, joiden pääasiallisena antina oli tavallisesti musiikki. Eniten väkeä keräävä musiikkitilaisuus oli kuitenkin se, jonka otsikkona oli ”kauneimmat joululaulut”. Sen osallistujamäärä oli yhtä runsas kuin kiirastorstain ehtoollisella.[46]

Maaliskuussa 1976 Yleisradion Yleisohjelma radioi Kuusjoen kirkosta jumalanpalveluksen, jossa saarnasi ja toimi liturgina kirkkoherra Maunu Sinnemäki.[47] Seuraava jumalanpalvelus radioitiin saman vuoden marraskuussa.[48] Elokuussa 1982 Yleisohjelmassa kuultiin kuinka Kuusjoen kirkon kellot kutsuivat kansaa jumalanpalvelukseen, jossa alttaripalveluksen toimitti ja saarnasi Kuusjoen seurakunnan kirkkoherra Kauko Viitanen.[49] Sama toistui marraskuussa 1987 muuten paitsi nyt ohjelman lähetti Yleisradion Radio ykkönen.[50] Jumalanpalveluksen radiointi tapahtui jälleen marraskuussa 1990.[51] Jumalanpalvelus radioitiin Kuusjoelta jälleen tammikuussa 2000 Radio Ylen ykkönen-kanavalla.[52]

Lokakuussa 1973 vietetyssä Kuusjoen kirkon 150-vuotisjuhlassa juhlapuheen piti arkkipiispa Martti Simojoki. Hänen puheessaan oli keskeisesti esillä Lähi-idän sota ja hän varoitti, ettei Raamatusta kannata etsiä vastausta siihen, mitä Lähi-idässä parhaillaan oli tapahtumassa.[53]

Seurakunnan lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimimerkki Heikintytär totesi 2006 Maaseudun Tulevaisuudessa, että suunnitelmat kuntien ja samalla seurakuntien yhdistämisestä 20 000 hengen suurkunniksi merkitsivät vallitsevan seurakuntaidentiteetin häviämistä maaseudulta, jossa seurakunta oli ollut vuosisatoja kansaa lujittava yhdysside. Suomen pienimpiin seurakuntiin kuuluvan Kuusjoen kirkkoherra totesi haastattelussa, että seurakunnassa ”pienuus luo läheisyyttä”.[54]

Vuonna 2007 ilmestyneessä Seurakuntarakenne murroksessa -teoksessa esitettiin, että seurakuntien tuli arvioida seurakuntarakenteen muutostarve, jos niissä oli alle 2 500 jäsentä, veroprosentti yli 1,7 % ja talous tarvitsi avustuksia kirkon keskusrahastolta.[55][56] Samana vuonna valmistuneessa Muuttuvien yhteisöjen kirkko -mietinnössä pidettiin seurakunnan ihannekokona työntekijöiden kannalta 6 000 jäsentä ja talouden kannalta 20 000 jäsentä.[57][58]

Uutta Salon seurakuntaa muodostettaessa keskeiset henkilöt eivät enää vuoden 2008 lopulla tehdyissä haastatteluissa kokeneet paikallisen identiteetin häviävän, vaan katsoivat identiteetin riippuvan paikallisista ihmisistä itsestään. Monet surivat oman seurakunnan menettämistä, mutta seurakuntarakenteen muutoksen edetessä sen myönteiset vaikutukset alkoivat vahvistua, jolloin surun tilalle tuli helpotus ja asian hyväksyminen.[59]

Kymmenestä Salon seudun kunnasta muodostettiin vuoden 2009 alussa yksi uusi kunta, jonka nimeksi valittiin Salo. Kirkkolainsäädännön mukaan kunnassa voi olla vain yksi seurakuntatalous. Se tarkoittaa, että kunnassa tulee olla joko yksi seurakunta tai useamman seurakunnan muodostama seurakuntayhtymä. Kirkkohallitus päätti, että seudun 10 seurakuntaa lakkautetaan ja vuoden 2009 alusta aloittaa yksi uusi seurakunta eli Salon seurakunta. Entisen Kuusjoen seurakunnan tilalla on nykyisin Salon seurakunnan Kuusjoen alue, jota hoitaa aluekappalainen.[60]

Uuden Salon seurakunnan kirkkovaltuuston vaalissa 2009 äänensä voi vaalipäivänä antaa vain Uskelan kirkossa, mutta ennakkoäänestysmahdollisuus oli jokaisessa liitosseurakunnassa. Tämä johtui siitä, että vaaliluetteloa laadittaessa kaikki seudun seurakuntalaiset olivat jo uuden Salon seurakunnan jäseniä, eikä vaaliluetteloa voitu tulostaa vanhojen seurakuntarajojen mukaan. Vaalissa tehtiin Suomen lähidemokratian historiaa, sillä myös 16-vuotiaat saivat äänestää. Muissa Suomen yhdistyvissä seurakunnissa järjestettiin vaali vuoden 2008 aikana, jolloin 16-vuotiaat eivät vielä olleet äänioikeutettuja. Salon uudessa seurakunnassa oli noin 47 000 seurakuntalaista, joista äänioikeus oli noin 39 tuhannella.[61]

Kuusjoen papit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnahuonekunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(papin nimityksenä pitäjänapulainen)

  • 1870–1872   Gustaf Adolf Rydman[62]
  • 1874–1876   Kaarle Henrik Lindfors[62]
  • 1883–1886   Karl Johan Nordlund[62]

(väliaikoina jumalanpalveluksia piti Perttelin kirkkoherra tai Kuusjoen lukkari)

Kappeliseurakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(papin nimityksenä kappalainen)

  • 1886–1890   Samuel Wilhelm Roos[63]
  • 1890–1901   Samuel Brynolf Fredriksson[63]
  • 1901–1906   Herman Vihtori Selin[64]
  • 1906–1913   Antti Fabian Oja[64]

Itsenäinen kirkkoherrakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(papin nimityksenä kirkkoherra)

  • 1913–1935   Antti Fabian Oja[65]
  • 1936–1968   Niilo Ossian Jaakkola[65][66]
  • 1968–1968   Kauko Johannes Sainio (virkaa tekevä)[67]
  • 1968–1968   Antti Ilmari Uljas (virkaa tekevä)[68]
  • 1968–   Jussi Antero Kataja[69]
  • 1974–   Maunu M. J. Sinnemäki[70]
  • 1980–   Kauko K. Viitanen[71]
  • 1992–   Mika Pellervo Viljanen[72]
  • 2003–2008   Silja Marika Huhtasalo[73]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etelämäki, Terttu (toim.): Kirkon kalenteri 2008. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISSN 0783-0793.
  • Muuttuvien yhteisöjen kirkko. Kirkkohallituksen 25.10.2005 asettaman seurakuntarakennetyöryhmän mietintö. Sarja C 2007:9. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto, 2007.
  • Nieminen, Risto T. & Vallenius, Leena & Tähkönen, Mikko: Seurakuntarakenne murroksessa. Yhdistyvien seurakuntien organisaation ja toimintayhteisön muutosprosessi. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 92. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2005. ISBN 951-693-266-5.
  • Niinistö, Susa: Muutos Perniön rovastikunnasta Salon seurakunnaksi – Kieltämisen kautta hyväksyntään. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Käytännöllisen teologian laitos, 2014. ISBN 978-951-51-0235-5.
  • Oja, Aulis: Kuusjoen historia. Kuusjoki: Kuusjoen kunta, 1961.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Etelämäki s. 110.
  2. ↑ Etelämäki s. 107–110.
  3. ↑ 3,0 3,1 3,2 Oja s. 147–149.
  4. ↑ Oja s. 231.
  5. ↑ Oja s. 259.
  6. ↑ Oja s. 293.
  7. ↑ Oja s. 136–137.
  8. ↑ Oja s. 137–139.
  9. ↑ 9,0 9,1 9,2 9,3 Oja s. 139–141.
  10. ↑ 10,0 10,1 Oja s. 141–143.
  11. ↑ 11,0 11,1 11,2 11,3 Oja s. 143–145.
  12. ↑ 12,0 12,1 Oja s. 145–146.
  13. ↑ Oja s. 218–220, 258–259, 285.
  14. ↑ Oja s. 220.
  15. ↑ Oja s. 222–225.
  16. ↑ Oja s. 225–227.
  17. ↑ 17,0 17,1 Oja 227–228.
  18. ↑ 18,0 18,1 18,2 18,3 Oja s. 228–230.
  19. ↑ 19,0 19,1 19,2 19,3 Oja s. 231–233.
  20. ↑ Oja s. 233–236.
  21. ↑ Oja s. 244–250.
  22. ↑ Oja s. 241–242.
  23. ↑ Oja s. 288–289.
  24. ↑ Oja s. 251–252.
  25. ↑ 25,0 25,1 Oja s. 257–259.
  26. ↑ Oja s. 286–287.
  27. ↑ 27,0 27,1 27,2 Oja s. 292–294.
  28. ↑ Kuusjoki > Seurakuntatalo Salon seurakunta. Arkistoitu 30.7.2019. Viitattu 31.7.2019.
  29. ↑ Kirkon kalenteri 1961 s. 82.
  30. ↑ Kirkon kalenteri 1966 s. 79.
  31. ↑ Kirkon kalenteri 1971 s. 80.
  32. ↑ Kirkon kalenteri 1976 s. 105.
  33. ↑ Kirkon kalenteri 1981 s. 96.
  34. ↑ Kirkon kalenteri 1986 s. 85
  35. ↑ Kirkon kalenteri 1991 s. 76.
  36. ↑ Kirkon kalenteri 1996 s. 104.
  37. ↑ Kirkon kalenteri 2001 s. 93.
  38. ↑ Kirkon kalenteri 2006 s. 98.
  39. ↑ Kirkon kalenteri 2008 s. 110.
  40. ↑ Godenhjelm, Hugo: Suomen evankelis-luterilaisen papiston matrikkeli, s. 26. Sortavala: tekijän kustantama, 1927.
  41. ↑ Haapio, Hannes: Suomen kirkon kanttorien ja urkurien matrikkeli, s. 83. Vammala: Suomen kirkon kanttori-urkuriyhdistys, 1929.
  42. ↑ Godenhjelm, Hugo: Suomen evankelis-luterilaisen papiston matrikkeli, s. 22. Kuopio: tekijän kustantama, 1944.
  43. ↑ Lehtonen, Aleksi: Turun arkkihiippakunnan vaiheita 1942-47, s. 21. Turku: , 1947.
  44. ↑ Björklund, Joh. (toim. puh.): Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja papiston matrikkeli, s. 117. Pieksämäki: Suomen kirkon pappisliitto, 1953.
  45. ↑ Nikolainen, Aimo T. (toim. puh.): Suomen evankelis-luterilaisen kirkon matrikkeli II Seurakuntamatrikkeli, s. 146-147. Helsinki: Suomen kirkon pappisliitto, 1969.
  46. ↑ Sinnemäki, Maunu: Kuusjoen kirkko. Teoksessa Meidän kirkkomme. Seurakuntien paimenet kertovat kirkoistaan., s. 138–139. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09415-3.
  47. ↑ (lehden radioliite) Länsi-Savo, 20.3.1976, nro 78, s. 13. Mikkeli: Oy Länsi-Savo.
  48. ↑ (radion ohjelmatiedot) Länsi-Savo, 20.11.1976, nro 314, s. 13. Mikkeli: Oy Länsi-Savo.
  49. ↑ Radio ja televisio 16.–22.8.1982. (ohjelmaliite) Länsi-Savo, 13.8.1982, nro 215, s. 13. Mikkeli: Länsi-Savo Oy. ISSN 0356-1623.
  50. ↑ Radio ja televisio – viikko-ohjelma. Etelä-Suomen Sanomat, 6.11.1987, nro 302, s. 26. Lahti: Esan Kirjapaino Oy. ISSN 0359-5056.
  51. ↑ (radion ohjelmatiedot) Etelä-Suomen Sanomat, 22.11.1990, nro 318, s. 25. Lahti: Esan Kirjapaino Oy. ISSN 0359-5056.
  52. ↑ (radion ohjelmatiedot) Länsi-Savo, 23.1.2000, nro 22, s. 35. Mikkeli: Länsi-Savo Oy. ISSN 0356-1623.
  53. ↑ Simojoki varoitti propagandasta. Etelä-Suomen Sanomat, 15.10.1973, nro 278, s. 7. Lahti: Esan Kirjapaino Oy. ISSN 0359-5056.
  54. ↑ Heikintytär: Kirkon tulevaisuus. Maaseudun Tulevaisuus, 8.2.2006, nro 15, s. 4. Helsinki: Viestilehdet Oy. ISSN 0355-3787.
  55. ↑ Niinistö, s. 19.
  56. ↑ Nieminen, s. 230.
  57. ↑ Niinistö, s. 19–20.
  58. ↑ Muuttuvien yhteisöjen kirkko, s. 18–19.
  59. ↑ Niinistö, s. 185–186.
  60. ↑ Seurakuntaliitos Salon seurakunta. Viitattu 6.7.2019.
  61. ↑ Sjöblom, Hia: Äänestää voi vaalipäivänä ainoastaan Uskelan kirkossa. Salon Seudun Sanomat, 15.11.2008, nro 314, s. 6. Salo: Salon Seudun Sanomat Oy. ISSN 0782-5404.
  62. ↑ 62,0 62,1 62,2 Oja s. 236.
  63. ↑ 63,0 63,1 Oja s. 285.
  64. ↑ 64,0 64,1 Oja s. 286.
  65. ↑ 65,0 65,1 Oja s. 294.
  66. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1971, s. 148. Suomen kirkon sisälähetysseura.
  67. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1969, s. 76 ja 183. Suomen kirkon sisälähetysseura.
  68. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1969, s. 76 ja 194. Suomen kirkon sisälähetysseura.
  69. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1969, s. 76 ja 153. Suomen kirkon sisälähetysseura.
  70. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1974, s. 86 ja 194. Suomen kirkon sisälähetysseura, 1973.
  71. ↑ Paarma, Matti (toim.): Kirkon kalenteri 1980, s. 107 ja 217. Suomen kirkon sisälähetysseura.
  72. ↑ Virtanen, Aimo (toim.): Kirkon kalenteri 1994, s. 99. Suomen kirkon sisälähetysseura, 1993. ISSN 0783-0793.
  73. ↑ Virtanen, Aimo (toim.): Kirkon kalenteri 2003, s. 95. Suomen kirkon sisälähetysseura, 2002.
Noudettu kohteesta ”https://antsawiki.shoutwiki.com/w/index.php?title=Kuusjoen_seurakunta&oldid=19121”