Luettelo Suomen kaupunkien keskustaajamista

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen kunnat, jotka ovat hallinnollisesti kaupunkeja.

Tämä artikkeli on luettelo Suomen kaupunkien keskustaajamista eli kaupunkialueista. Luettelossa ovat ensin nykyiset Suomen kaupungit, joiden jälkeen ovat entiset kaupungit ja ne kauppalat, jotka eivät koskaan olleet kaupunkeina.

Kummassakin osiossa on ensin lueteltu ne tapaukset, joissa kaupungilla on oma keskustaajama, ja sen jälkeen tapaukset, joissa omaa keskustaajamaa ei ole ollut tai se on kasvanut yhteen jonkin toisen kaupungin keskustaajaman kanssa. Taajamat määriteltiin Suomessa ensimmäinen kerran vasta vuoden 1960 väestönlaskennassa, ja jotkin taajamat ulottuivat jo tällöin usean kunnan alueelle.

Keskustaajamien nimet perustuvat yleensä vastaavan kaupungin nimeen. Joissakin tapauksissa nimi kuitenkin poikkeaa kaupungin nimestä: Huittisten Lauttakylä, Kurikan Ilmajoki-Kurikka, Paimion Vista (tilastollisessa taajamaluettelossa kuitenkin Paimion keskustaajama), Pudasjärven Kurenalus ja Pyhäjärven Pyhäsalmi. Lisäksi kuntaliitosten myötä Akaassa on Toijalan keskustaajama, Mänttä-Vilppulassa Mäntän keskustaajama, Raaseporissa Tammisaaren keskustaajama ja Sastamalassa Vammalan keskustaajama.

Nykyiset kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oma keskustaajama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Keskustaajama Kuntalähde? Maakunta Väkilukuselvennä
(31.12.2019)[1]
1. Helsingin keskustaajama Helsinki
Espoo
Vantaa
Kauniainen
Järvenpää
Kerava
Tuusula
Nurmijärvi
Sipoo
Kirkkonummi
Mäntsälä
Uusimaa 1 305 893
2. Tampereen keskustaajama Tampere
Lempäälä
Pirkkala
Nokia
Ylöjärvi
Kangasala
Pirkanmaa 341 696
3. Turun keskustaajama Turku
Kaarina
Naantali
Raisio
Lieto
Rusko
Varsinais-Suomi 277 677
4. Oulun keskustaajama Oulu
Kempele
Pohjois-Pohjanmaa 205 137
5. Jyväskylän keskustaajama Jyväskylä
Muurame
Keski-Suomi 128 911
6. Lahden keskustaajama Lahti
Asikkala
Hollola
Päijät-Häme 119 469
7. Kuopion keskustaajama Kuopio Pohjois-Savo 91 243
8. Porin keskustaajama Pori
Harjavalta
Ulvila
Nakkila
Satakunta 83 479
9. Joensuun keskustaajama Joensuu
Kontiolahti
Liperi
Pohjois-Karjala 72 621
10. Vaasan keskustaajama Vaasa
Mustasaari
Pohjanmaa 67 789
11. Lappeenrannan keskustaajama Lappeenranta
Taipalsaari
Etelä-Karjala 56 075
12. Rovaniemen keskustaajama Rovaniemi Lappi 53 604
13. Seinäjoen keskustaajama Seinäjoki Etelä-Pohjanmaa 51 300
14. Hämeenlinnan keskustaajama Hämeenlinna
Janakkala
Kanta-Häme 50 975
15. Kotkan keskustaajama Kotka
Hamina
Kymenlaakso 50 400
16. Kouvolan keskustaajama Kouvola Kymenlaakso 47 391
17. Hyvinkään keskustaajama Hyvinkää
Hausjärvi
Uusimaa
Kanta-Häme
43 262
18. Porvoon keskustaajama Porvoo Uusimaa 38 743
19. Mikkelin keskustaajama Mikkeli Etelä-Savo 37 218
20. Kokkolan keskustaajama Kokkola Keski-Pohjanmaa 36 887
21. Rauman keskustaajama Rauma Satakunta 33 380
22. Lohjan keskustaajama Lohja
Siuntio
Uusimaa 32 603
23. Kajaanin keskustaajama Kajaani Kainuu 29 582
24. Salon keskustaajama Salo Varsinais-Suomi 28 680
25. Riihimäen keskustaajama Riihimäki
Hausjärvi
Loppi
Kanta-Häme 27 785
26. Imatran keskustaajama Imatra
Lappeenranta
Ruokolahti
Etelä-Karjala 27 338
27. Kemin keskustaajama Kemi
Keminmaa
Tornio
Lappi 26 176
28. Forssan keskustaajama Forssa
Jokioinen
Tammela
Kanta-Häme 21 008
29. Pietarsaaren keskustaajama Pietarsaari
Pedersören kunta
Pohjanmaa 20 691
30. Savonlinnan keskustaajama Savonlinna Etelä-Savo 20 681
31. Raahen keskustaajama Raahe Pohjois-Pohjanmaa 18 891
32. Varkauden keskustaajama Varkaus
Leppävirta
Pohjois-Savo 18 616
33. Valkeakosken keskustaajama Valkeakoski Pirkanmaa 16 960
34. Tornion keskustaajama Tornio Lappi 16 655
35. Haminan keskustaajama Hamina Kymenlaakso 15 380
36. Iisalmen keskustaajama Iisalmi Pohjois-Savo 15 223
37. Maarianhaminan keskustaajama Maarianhamina
Jomala
Ahvenanmaa 14 631
38. Heinolan keskustaajama Heinola Päijät-Häme 14 231
39. Ilmajoki-Kurikka (yhdistynyt Ilmajoen ja Kurikan kuntien keskustaajama) Kurikka
Ilmajoki
Etelä-Pohjanmaa 13 411
40. Pieksämäen keskustaajama Pieksämäki Etelä-Savo 12 895
41. Ylivieskan keskustaajama Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa 12 431
42. Jämsän keskustaajama Jämsä Keski-Suomi 12 265
43. Lapuan keskustaajama Lapua Etelä-Pohjanmaa 10 775
44. Uudenkaupungin keskustaajama Uusikaupunki Varsinais-Suomi 10 221
45. Vammalan keskustaajama Sastamala Pirkanmaa 10 057
46. Paraisten keskustaajama Parainen Varsinais-Suomi 9 389
47. Orimattilan keskustaajama Orimattila Päijät-Häme 9 039
48. Loimaan keskustaajama Loimaa Varsinais-Suomi 8 753
49. Tammisaaren keskustaajama Raasepori Uusimaa 8 583
50. Kauhajoen keskustaajama Kauhajoki Etelä-Pohjanmaa 8 528
51. Äänekosken keskustaajama Äänekoski Keski-Suomi 8 477
52. Paimion keskustaajama (Vista)selvennä Paimio Varsinais-Suomi 8 467
53. Toijalan keskustaajama Akaa Pirkanmaa 8 365
54. Kuusamon keskustaajama Kuusamo Pohjois-Pohjanmaa 8 285
55. Kankaanpään keskustaajama Kankaanpää Satakunta 7 787
56. Mäntän keskustaajama Mänttä-Vilppula
Jämsä
Pirkanmaa
Keski-Suomi
7 438
57. Karkkilan keskustaajama Karkkila Uusimaa 7 365
58. Hangon keskustaajama Hanko Uusimaa 7 329
59. Loviisan keskustaajama Loviisa Uusimaa 6 955
60. Lieksan keskustaajama Lieksa Pohjois-Karjala 6 874
61. Lauttakylä Huittinen Satakunta 6 613
62. Kalajoen kirkonkylä Kalajoki Pohjois-Pohjanmaa 6 548
63. Oriveden keskustaajama Orivesi Pirkanmaa 6 239
64. Keuruun keskustaajama Keuruu Keski-Suomi 5 953
65. Laitilan keskustaajama Laitila Varsinais-Suomi 5 596
66. Kauhavan keskustaajama Kauhava Etelä-Pohjanmaa 5 451
67. Nivalan keskustaajama Nivala Pohjois-Pohjanmaa 5 267
68. Oulaisten keskustaajama Oulainen Pohjois-Pohjanmaa 5 206
69. Kuhmon keskustaajama Kuhmo Kainuu 5 200
70. Suonenjoen keskustaajama Suonenjoki Pohjois-Savo 5 070
71. Alajärven keskustaajama Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 5 029
72. Someron keskustaajama Somero Varsinais-Suomi 4 955
73. Nurmeksen keskustaajama Nurmes Pohjois-Karjala 4 859
74. Saarijärven keskustaajama Saarijärvi Keski-Suomi 4 841
75. Kiteen keskustaajama Kitee Pohjois-Karjala 4 604
76. Outokummun keskustaajama Outokumpu Pohjois-Karjala 4 504
77. Haapajärven keskustaajama Haapajärvi Pohjois-Pohjanmaa 4 435
78. Närpiön keskustaajama Närpiö Pohjanmaa 4 380
79. Parkanon keskustaajama Parkano Pirkanmaa 4 287
80. Kokemäen keskustaajama Kokemäki Satakunta 4 190
81. Kemijärven keskustaajama Kemijärvi Lappi 4 045
82. Kiuruveden keskustaajama Kiuruvesi Pohjois-Savo 4 038
83. Alavuden keskustaajama Alavus Etelä-Pohjanmaa 4 004
84. Kurenalus Pudasjärvi Pohjois-Pohjanmaa 3 950
85. Haapaveden keskustaajama Haapavesi Pohjois-Pohjanmaa 3 811
86. Ikaalisen keskustaajama Ikaalinen Pirkanmaa 3 769
87. Kannuksen keskustaajama Kannus Keski-Pohjanmaa 3 754
88. Viitasaaren keskustaajama Viitasaari Keski-Suomi 3 529
89. Uudenkaarlepyyn keskustaajama Uusikaarlepyy Pohjanmaa 3 458
90. Virtain keskustaajama Virrat Pirkanmaa 3 352
91. Ähtärin keskustaajama Ähtäri Etelä-Pohjanmaa 3 220
92. Kristiinankaupungin keskustaajama Kristiinankaupunki Pohjanmaa 2 651
93. Pyhäsalmi Pyhäjärvi Pohjois-Pohjanmaa 2 378
94. Kaskisten keskustaajama Kaskinen
Närpiö
Pohjanmaa 1 247

Ei erillistä keskustaajamaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustaajama Nykyinen kunta Maakunta Väkiluku Vuosi Huomautus
Muurala Espoo Uusimaa Osa Helsingin keskustaajamaa jo ennen vuotta 1960, kaupungiksi 1972
Tikkurila Vantaa Uusimaa Osa Helsingin keskustaajamaa jo ennen vuotta 1960, kaupungiksi 1974
Kauniaisten keskusta[2] Kauniainen Uusimaa 3 103 1960 Osa Helsingin keskustaajamaa, kaupungiksi 1972
Keravan keskustaajama ("City")[3] Kerava Uusimaa 26 470 1985 Osa Helsingin keskustaajamaa
Järvenpään keskustaajama[3] Järvenpää Uusimaa 25 524 1985 Osa Helsingin keskustaajamaa
Kaarinan keskustaajama[4] Kaarina Varsinais-Suomi 9 144 1980 Osa Turun keskustaajamaa, kaupungiksi 1993
Raision keskustaajama[4] Raisio Varsinais-Suomi 13 897 1980 Osa Turun keskustaajamaa
Naantalin keskustaajama[3] Naantali Varsinais-Suomi 10 192 1985 Osa Turun keskustaajamaa
Nokian keskustaajama[5] Nokia Pirkanmaa 21 050 1995 Osa Tampereen keskustaajamaa
Kangasalan kirkonkylä[4] Kangasala Pirkanmaa 6 951 1980 Osa Tampereen keskustaajamaa, kaupungiksi 2018
Ylöjärven kirkonkylä[3] Ylöjärvi Pirkanmaa 6 357 1985 Osa Tampereen keskustaajamaa, kaupungiksi 2004
Harjavallan keskustaajama[5] Harjavalta Satakunta 8 071 1995 Osa Porin keskustaajamaa
Vanhakylä[4] Ulvila Satakunta 2 927 1980 Osa Porin keskustaajamaa, kaupungiksi 2000, toinen keskus Friitala

Entiset kaupungit ja kauppalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oma keskustaajama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija (vl) Keskustaajama Entinen kuntalähde? Nykyinen kunta Maakunta Väkilukuselvennä
(31.12.2019)[1]
Huomautus
1. Karjaan keskustaajama Karjaa Raasepori Uusimaa 7 811 Liitetty Raaseporiin 2009
2. Joutsenon kirkonkylä Joutseno Lappeenranta Etelä-Karjala 6 766 Liitetty Lappeenrantaan 2009
3. Myllykoski Anjalankoski Kouvola Kymenlaakso 5 714 Liitetty Kouvolaan 2009, Anjalankosken keskuspaikka Keltakangas on osa taajamaa
4. Suolahden keskustaajama Suolahti Äänekoski Keski-Suomi 4 042 Liitetty Äänekoskeen 2007
5. Nilsiän keskustaajama Nilsiä Kuopio Pohjois-Savo 2 961 Liitetty Kuopioon 2013
6. Juankosken kirkonseutu Juankoski Kuopio Pohjois-Savo 1 873 Liitetty Kuopioon 2017

Ei erillistä keskustaajamaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustaajama Entinen kuntalähde? Nykyinen kunta Maakunta Väkiluku Vuosi Huomautus
Jämsänkosken keskustaajama[3] Jämsänkoski Jämsä Keski-Suomi 6 578 1985 Liitetty Jämsään 2009, osa Jämsän keskustaajamaa
Karhulan keskustaajama[2] Karhula Kotka Kymenlaakso 21 606[3] 1985 Kauppala liitetty Kotkaan 1977, osa Kotkan keskustaajamaa
Kuusankosken keskustaajama[2] Kuusankoski Kouvola Kymenlaakso 16 067[3] 1985 Liitetty Kouvolaan 2009, osa Kouvolan keskustaajamaa
Lauritsalan keskusta[6] Lauritsala Lappeenranta Etelä-Karjala Kauppala liitetty Lappeenrantaan 1967, osa Lappeenrannan keskustaajamaa jo ennen vuotta 1960

Ennen vuotta 1960 lakkautetut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Neuvostoliitolle luovuttamilla alueilla sijaitsi kolme kaupunkia (Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala) sekä kaksi kauppalaa (Koivisto ja Lahdenpohja). Nämä paikkakunnat luovutettiin vuonna 1940 ja uudelleen 1944, mutta taajamat määriteltiin Suomessa ensimmäinen kerran vasta vuoden 1960 väestönlaskennassa.

Haagan kauppala liitettiin Helsinkiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946, joka sekin tapahtui ennen kuin taajamat määriteltiin ensimmäisen kerran.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]