Kauppala

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kuntamuotoa. Kauppala-nimisiä henkilöitä on lueteltu sivulla Kauppala (sukunimi).

Kauppala (ruots. köping) on eräs aikaisempaan kunnallishallintoon kuulunut käsite Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa kauppala oli maalaiskuntaan kuuluva epäitsenäinen kauppala tai kaupunkimainen kunta, jolla ei ollut kaikkia vanhojen kaupunkien eikä edes kaikkia vuoden 1959 lakiuudistuksen jälkeen perustettujen uusien kaupunkien oikeuksia ja velvollisuuksia. Ruotsissa tämä kuntamuoto lakkautettiin vuonna 1971, Suomessa 1977. Ruotsissa kuntamuotojen erityisnimitykset jäivät vuonna 1971 pois käytöstä, Suomessa nimitys kaupunki säilyi ja kaikista kauppaloista tuli vuoden 1977 alusta kaupunkeja, paitsi Karhulasta, joka yhdistettiin Kotkaan.

Cscr-featured.jpgTämä artikkeli on suositeltu artikkeli.
Artikkelin suositellut artikkelit -äänestys on arkistoitu.

Kauppalat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malline:Main Aiemmin maaseudulla oli kaupankäynti eli maakauppa kielletty markkinoita lukuun ottamatta. Viljakauppa vapautettiin Suomessa vuonna 1775 ja maalaistavaroiden kauppa 1842. Maakaupan vapautumisen jälkeen maaseudulle perustettiin uusia kauppapaikkoja. Ne perustettiin usein kirkonkyliin ja kasvavan teollisuuden alueille ja ne saivat monesti suunnitellun kaavan.

Tampereesta oli suunniteltu jo vuonna 1775 kauppalaa, mutta se perustettiin lopulta neljä vuotta myöhemmin kaupunkina.[1] Suomen ensimmäinen kauppala, Ikaalinen, perustettiin sitten vasta vuonna 1858. Se oli niin sanottu epäitsenäinen kauppala ja sellaisena erityiskunta. Epäitsenäisillä kauppaloilla oli omat hallintoelimensä. Ne saivat myös itsenäisesti suorittaa kunnalliset ja valtiolliset vaalit, mutta kuuluivat maalaiskuntaan eikä niillä ollut omaa kunnallisverotusta. Vasta vuoden 1972 alussa koko Ikaalisten maalaiskunnan alueesta, ja samalla sen osana olevasta kauppalasta, tuli itsenäinen kauppala.

Muut kauppalat kuin epäitsenäiset kauppalat olivat itsenäisiä eli eri kuntana olevia kauppaloita. Sellaisia oli jo 1800-luvulla, ja varsinkin 1920-luvulta lähtien sellaisia perustettiin runsaasti. Ensimmäinen oman kuntansa muodostanut kauppala oli Nurmes. Kirkonkylä tai muu taajama voitiin erottaa ympäröivästä maalaiskunnasta eri kunnaksi (kuten vaikkapa Karkkila Pyhäjärvi Ul:stä vuonna 1932, Seinäjoki siihen asti Seinäjoki-nimisestä maalaiskunnasta vuonna 1931 ja Kemijärvi siihen asti Kemijärvi-nimisestä maalaiskunnasta vuonna 1957). Silloin kun erotettava kauppala sai kyseisen maalaiskunnan siihenastisen nimen, piti maalaiskunnan nimi muuttaa. Yleensä uusi nimi muodostui siihenastisen nimen genetiivimuodosta ja sanasta maalaiskunta (kuten siihenastisen Seinäjoki-nimisen maalaiskunnan nimi muutettiin Seinäjoen maalaiskunnaksi, jotta se erottui Seinäjoen kauppalasta ja siihenastisen Kemijärvi-nimisen maalaiskunnan nimi Kemijärven maalaiskunnasta, jotta se erottui Kemijärven kauppalasta). Toinen vaihtoehto oli muuttaa koko maalaiskunta kauppalaksi kuten Mänttä vuonna 1948 ja Jämsä vuonna 1969. Ensin mainittu tapa oli 1950-luvulle asti tavallisempi, koska maaseudun kunnallishallinto oli erilaista kuin taajaan asuttujen alueiden eikä siksi kauppaloihin kuten ei kaupunkeihinkaan saattanut kuulua laajoja maaseutualueita. Vain jos maalaiskunta oli alueeltaan pieni ja käsitti vain vähän haja-asutusalueita, voitiin se muuttaa kokonaan kauppalaksi kuten Mänttä vuonna 1948 ja Kuusankoski vuonna 1957. 1960-luvulla yleistyi tapa muuttaa koko maalaiskunta kauppalaksi, kun eri kuntamuotojen väliset hallinnolliset erot olivat vähenneet, ja eräitä kauppaloita alettiin muuttaa ns. uusiksi kaupungeiksi. Viimeksi mainitun tavan yleistyminen johti siihen, että alkoi syntyä myös laajoja maaseutualueita käsittäviä kauppaloita, ja tämä vauhdittui vielä sen vaikutuksesta, että kauppaloihin kuten kaupunkeihinkin alettiin liittää maalaiskuntia. Näistä maalaiskunnista monet olivat maalaiskunta-sanaa nimessään käyttäviä kuntia. Vielä 1950- ja 1960-luvun vaihteessa harkittiin Tapiolan ja Leppävaaran erottamista kauppalaksi Espoosta. Tämä ei toteutunut, vaan sen sijaan koko Espoo muutettiin kauppalaksi vuonna 1963. Tämä kuntamuoto oli tehokkaampi kuin maalaiskunta, mutta väestölleen halvempi kuin kaupunki. Se toimi väliportaana maalaiskunnan kasvaessa kaupungiksi. Se oli tarpeellinen kuntamuoto aikana, jolloin kaupunkien ja maalaiskuntien hallintojärjestelmät erosivat huomattavasti toisistaan. Lainsäädännön vähitellen muuttuessa eri kuntamuodot erosivat toisistaan lopulta enää melkein vain muodollisesti.

Kunnallislain uudistuksen yhteydessä vuonna 1976 poistettiin kuntien jako maalaiskuntiin, kauppaloihin ja kaupunkeihin. Vuoden 1977 alusta lähtien Suomi jaettiin keskenään lain edessä lähes tasaveroisiin ja itsehallinnollisiin kuntiin, joista osalla on oikeus käyttää itsestään nimitystä kaupunki. Lain voimaantullessa kauppalasta tuli kaupunki, ellei kauppalanvaltuusto ennen sitä päättänyt ja sisäasiainministeriölle ilmoittanut, että kauppala jää kunnaksi, joka ei ole kaupunki. Yhtään tällaista ilmoitusta ei tehty. Näin kaikista Suomen 22 kauppalasta tuli kaupunkeja, paitsi Karhulasta, joka yhdistettiin Kotkan kaupunkiin. Kunnilla, jotka vuonna 1976 olivat kaupunkeja tai kauppaloita, oli eräitä erityisvelvollisuuksia vielä 1990-luvulla.

Useita kauppaloita oli jo sitä ennen, varsinkin vuodesta 1960 lähtien muutettu kaupungeiksi. Haagan kauppala kuitenkin oli jo vuonna 1946 liitetty Helsinkiin ja Lauritsala vuonna 1967 Lappeenrantaan. Koiviston ja Lahdenpohjan kauppalat sitä vastoin olivat jääneet luovutetulle alueelle.

Kauppalat Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla sana kauppala, ruotsiksi köping, tarkoitti kauppapaikkaa, mutta vasta 1600-luvulla sana sai oikeudellisen merkityksen. Kaupunkien elinkeinoelämän suojelemiseksi ja samalla maaseudun kaupankäynnin valvomiseksi kaupungit saivat oikeuden perustaa alakauppapaikkoja (lydköpingar).

Kauppalan perustaminen tapahtui hallitsijan päätöksellä. Hän antoi kaupungille erioikeuden eli privilegion pystyttää yhden tai useamman kauppapaikan. Niistä jotkut saattoivat olla käytössä vain osan vuotta. Vain erioikeuden saaneen kaupungin porvareilla oli oikeus pitää kauppalassa puotia tai käydä muuten kauppaa. Samoin kauppalan käsityöläisten täytyi kuulua kaupungin ammattikuntaan.

Ensimmäisenä tällaisen erioikeuden sai Kalmar vuonna 1620. Seuraava vaihe oli vapaakauppaloiden (fria köping) perustaminen. Ensimmäiset olivat Tampere vuonna 1779 ja Malmköping 1784. Niitä ei ollut sidottu mihinkään kaupunkiin, vaan ne olivat maaherran valvonnassa. Lakiuudistus vuonna 1862 mahdollisti sen, että kauppala voi muodostaa oman kunnan (köpingskommun). Kauppala voi halutessaan myös pysyä epäitsenäisenä ja osana jotakin kuntaa. Silloin sitä kutsuttiin epäitsenäiseksi kauppalaksi (municipalköping). Kunnallisuudistus vuonna 1971 lakkautti lopullisesti tämän kuntamuodon Ruotsissa.

Monien Ruotsin taajamien/entisten kaupunkien nimissä on sana köping, vaikka ne on perustettu kaupungeiksi, eivätkä ne ole koskaan olleet kauppaloita. Tällaisia kaupunkeja ovat Enköping, Falköping, Jönköping, Köping, Lidköping, Linköping, Norrköping, Nyköping ja Söderköping.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallislaki, Suomen asetuskokoelma 953/1976 (aiempi 642/1948).

Seuraavassa on kutakin kauppalaa koskevat säädökset Suomen asetuskokoelmassa:

  • Alavus 639/1972
  • Anjalankoski 316/1974
  • Espoo 479/1961, 364/1971
  • Forssa 265/1921, 191/1963
  • Haaga 86/1922, 707/1944
  • Haapajärvi 150/1966
  • Harjavalta 284/1967
  • Huittinen 371/1971
  • Hyvinkää 78/1925, 287/1959
  • Iisalmi 23/1860, 35/1891
  • Ikaalinen 21 huhtikuuta 1858, 370/1971
  • Imatra 307/1947, 417/1970
  • Jämsä 294/1968
  • Järvenpää 94/1950, 318/1966
  • Kankaanpää 151/1966, 368/1971
  • Karhula 95/1950
  • Karjaa 328/1928
  • Karkkila 88/1931
  • Kauniainen 39/1919, 263/1949, 366/1971
  • Kemijärvi 340/1956, 508/1972
  • Kerava 182/1923, 528/1968
  • Koivisto 306/1925, 691/1947
  • Kokemäki 539/1971
  • Kouvola 266/1921, 288/1959
  • Kurikka 326/1965
  • Kuusankoski 459/1955, 162/1972
  • Lahdenpohja 22/1923, 691/1947
  • Lahti 15/1878, 60/1905

  • Lapua 356/1963
  • Lauritsala 89/1931, 378/1966
  • Lieksa 209/1935, 365/1972
  • Lohja 76/1925, 403/1968
  • Loimaa 59/1921, 295/1968
  • Mänttä 532/1947, 363/1972
  • Nokia 140/1936, 429/1937
  • Nurmes 26/1876, 640/1972
  • Oulainen 317/1966
  • Outokumpu 283/1967
  • Parainen 533/1947
  • Parkano 538/1971
  • Pieksämäki 252/1929, 849/1947, 362/1961
  • Raisio 327/1965, 366/1973
  • Riihimäki 177/1921, 289/1959
  • Rovaniemi 227/1928, 290/1959
  • Salo 23/1860, 9/1887, 291/1959
  • Seinäjoki 328/1929, 292/1959
  • Suolahti 357/1930
  • Suonenjoki 316/1966
  • Toijala 655/1945
  • Valkeakoski 260/1922, 360/1962
  • Vammala 24 huhtikuuta 1907, 11 joulukuuta 1912, 368/1964
  • Vantaa 372/1971, 285/1973
  • Varkaus 228/1928, 361/1961
  • Virrat 638/1972
  • Ylivieska 486/1963, 617/1969
  • Äänekoski 358/1930, 416/1972

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiina Tuulasvaara-Kaleva: Ruotsin kuninkaan alaisuudessa Koskesta voimaa (Tampereen kaupungin historiaa). Viitattu 5.8.2011.