Saaristokunta

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saaristokunta on Suomen kunta, joka täyttää saaristolain mukaiset olosuhteet. Alueille kohdistetaan saaristopoliittisia toimenpiteitä, ja niille maksetaan muun muassa saaristolisiä. Saaristolaki ei koske Ahvenanmaata. Saaristokunnat ja saaristo-osakunnat sijoittuvat 13 maakuntaan.

Saaristokunta määriteltiin ensi kerran lainsäädännössä vuonna 1981, kun laki saariston kehityksen edistämisestä astui voimaan. Lailla haluttiin valtion ja kuntien toimin turvata saariston vakinainen asutus luomalla väestölle riittävät mahdollisuudet toimeentuloon ja peruspalveluihin. Laissa saaristoon katsottiin kuuluviksi sellaiset merialueen ja sisävesistöjen saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä saaret ja alueet, joiden olosuhteet ovat saaristoon verrattavia. Valtioneuvoston tehtäväksi annettiin määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat esteenä kunnan kehitykselle.[1]

Saaristokunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinais-Suomi
Kemiönsaari, Kustavi, Parainen
Etelä-Savo
Enonkoski, Puumala ja Sulkava
Pohjanmaa
Maalahti
Pohjois-Pohjanmaa
Hailuoto

Saaristo-osakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisten saaristokuntien lisäksi on nimetty erityisiä saaristo-osakuntia, jossa osa kunnan alueesta täyttää saaristolain mukaiset olosuhteet.[2]

Uusimaa
Helsinki, Inkoo, Loviisa, Porvoo, Raasepori ja Sipoo
Satakunta
Pori
Varsinais-Suomi
Kaarina, Masku, Naantali, Salo, Taivassalo ja Uusikaupunki
Päijät-Häme
Asikkala
Kymenlaakso
Kotka ja Pyhtää
Etelä-Karjala
Parikkala, Ruokolahti ja Taipalsaari
Etelä-Savo
Hirvensalmi, Mikkeli ja Savonlinna
Pohjois-Savo
Kuopio ja Tervo
Pohjois-Karjala
Juuka, Kesälahti, Lieksa, Liperi ja Rääkkylä
Pohjanmaa
Luoto, Mustasaari, Närpiö ja Vöyri
Keski-Suomi
Joutsa, Jyväskylä, Kivijärvi, Kuhmoinen ja Luhanka
Pohjois-Pohjanmaa
Vaala

Saaristoalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaristokuntien ja saaristo-osakuntien lisäksi on määritelty maa- ja puutarhatalouden kansallisissa tuissa saaristoksi luettavia kuntien osa-alueita.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]