Sanaluokka
Sanaluokka on ryhmä, johon kuuluu sanojen eri kategoriat. Sanat jaetaan muun muassa verbeihin, nomineihin ja taipumattomiin sanoihin. Sanaluokkien hallinnasta on hyötyä sekä vieraiten kielten opettelusta että erilaisten tekstien vertailussa. Jako perustuu sanojen taipumistapaan – esimerkiksi verbi taipuu aikamuodoissa, kun taas nominit sijamuodoissa.
Verbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verbit ilmaisevat tekemistä, olemista, tuntemista ja tapahtumista. Lisäksi verbit paljastavat tekijän ja antavat tietoa tapahtumisen ajankohdasta ja esimerkiksi siitä, esittääkö puhuja väitteen, käskyn tai toivomuksen. Lauseen rakenteen kannalta verbin keskeinen tehtävä on toimia predikaattina eli lauseen ytimenä.
Persoonamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verbit taipuvat persoonamuodoissa. Persoonamuotoisilla verbeillä aktiivi- ja passiivimuodot. Aktiivimuodon persoonapäätteessä näkee, onko tekijänä minä, sinä, hän, me, te vai he. Passiivissa tekijää ei mainita.
Yksikkö | Malli | Kielteinen malli |
---|---|---|
1. persoona (minä) | Luen | En lue |
2. persoona (sinä) | Luet | Et lue |
3. persoona (hän/se) | Lukee | Ei lue |
Monikko | ||
1. persoona (me) | Luemme | Emme lue |
2. persoona (te) | Luette | Ette lue |
3. persoona (he/ne) | Lukevat | Eivät lue |
Passiivi | Luetaan |
yksikkö = yks. | monikko = mon. | persoona = p. | aktiivi = akt. | passiivi = pass.
Aikamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Verbit taipuvat myös aikamuotoihin. Suomen kielessä verbeillä on neljä aikamuotoa: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Preesens kuvaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta, kun taas imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti menneisyyttä. Perfektissä ja pluskvamperfektissä ei riitä yksi sana, vaan lisäksi tarvitaan aina olla-verbi.
Preesens | Imperfekti | Perfekti | Pluskvamperfekti | |
---|---|---|---|---|
yks. 1. p. | Haluan | Halusin | Olen halunnut | Olin halunnut |
yks. 2. p. | Haluat | Halusit | Olet halunnut | Olit halunnut |
yks. 3. p. | Haluaa | Halusi | On halunnut | Oli halunnut |
mon. 1. p. | Haluamme | Halusimme | Olemme halunneet | Olimme halunneet |
mon. 2. p. | Haluatte | Halusitte | Olette halunneet | Olitte halunneet |
mon. 3. p. | Haluavat | Haluivat | Ovat halunneet | Olivat halunneet |
Passiivi | Halutaan | Haluttiin | On haluttu | Oli haluttu |
Olen (preesens) innoissani, koska hyppäsin (imperfekti) laskuvarjolla. Olen halunnut (perfekti) pitkään tehdä sen, mutta olin pelännyt (pluskvamperfekti) yrittää.
Nominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Substantiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Substantiivit ovat kielen tärkeimpiä sanoja. Perusmuotoisia substantiiveja voi etsiä kysymyssanoilla mikä ja kuka. Substantiivit taipuvat sijanmuodoissa. Monissa kielissä substantiivin edessä on artikkeli, esimerkiksi englannissa a tai the. Substantiivit ovat joko yleisnimiä tai erisnimiä. Yleisnimi on minkä tahansa esineen, asian tai ilmiön yleinen nimitys. Yleisnimet kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella. Erisnimet on tietyn henkilön, eläimen, teoksen tai paikan oma nimi. Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Substantiivit nimeävät:
- Asioita
- Ihmisiä
- Eläimiä
- Paikkoja
- Esineitä
- Toimintoja
- Tunteita
- Ominaisuuksia
Adjektiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adjektiivi vastaa kysymykseen millainen. Adjektiivit kuvailevat ja tuovat esiin mielipiteitä ja vaikuttavat tekstin tunnelmaan. Osa niistä on myönteinen (hyvä, onnistunut) tai kielteinen (huono, epäonnistunut). Suomessa adjektiivi taipuu sijanmuodoissa. Muissa kielissä sitä voidaan taivuttaa myös esimerkiksi suvun eli genuksen mukaan.
Adjektiiveja voi taivuttaa sijanmuotojen lisäksi myös vertailumuodoissa. Adjektiivi sellaisenaan on positiivi eli perusaste. Suurempaa astetta ilmaisevat komparatiivi ja superlatiivi. Komparatiivin tunnuksen edellä e (paha, pahempi), mutta kaikissa sanoissa ei ole niin, kuten adjektiivissa mahtava. Joissain adjektiiveissa sana muuttuu kuten adjektiivissa hyvä.
Positiivi | Komparatiivi | Superlatiivi |
---|---|---|
Mukava | Mukavampi | Mukavin |
Kylmä | Kylmempi | Kylmin |
Hyvä | Parempi | Paras |
Pronominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pronominit yhdistävät sanoja lauseiksi. Tiettyihin pronomineihin tarvitaan korreliaatti eli se sana tai asia, mihin pronomini viittaa. Joka- ja mikä-pronominien kanssa täytyy olla huolellinen. Joka viittaa edelliseen sanaan, mikä taas koko edeltävään lauseeseen.
Persoonapronominit: minä, sinä, hän, me, te, he
Demonstratiivipronominit: tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne
Kysyvät pronominit: kuka, mikä, kumpi
Relatiivipronominit: joka, mikä
Muita pronomineja: itse, toinen, joku, jokin, jompikumpi, eräs, muuan, kaikki, jokainen, kukin, kumpikin, molemmat, kukaan, mikään, muutama, moni, usea
Numeraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Numeraalit ovat lukusanoja, jotka ilmaisevat määrää ja järjestystä. Numeraalit jaetaan peruslukuihin ja järjestyslukuihin. Perusluvut kertovat lukumäärän ja vastaavat kysymykseen kuinka monta. Järjestysluvut ilmaisevat järjestystä ja vatsaavat kysymykseen kuinka mones. Lukusanat yhdestä kymmeneen kirjoitetaan tavallisesti tekstissä kirjaimin, kuten myös tasaluvut (sata, miljoona). Suuret luvut merkitään yleensä numeroilla. Vaikka lukusana kirjoitetaan numeroin, täytyy sen taivutuspääte kirjoittaa kirjaimin (14:nteen).
Peruslukuja | Järjestyslukuja |
---|---|
4 = neljä | 4:s = neljäs |
4:n = neljän | 4:nnen = neljännen |
4:ään = neljään | 4:nteen = neljänteen |
14:n = neljääntoista | 14:nnen = neljäteentoista |
24:ään = kahteenkymmeneenneljään | 24:nteen = kahdenteen|kymmenenteen|neljänteen |
Sijamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nomineja voi taivuttaa sijamuodoissa. Suomen kielessä on 15 sijamuotoa eli taivutusmuotoa. Sijamuodon tunnistaa sanan lopussa olevasta sijapäätteestä: kirjaksi. Monikon tunnus -i- sijaitsee sanan ja sijapäätteen välissä: autoista.
Malli (yks.) | Malli (mon.) | |
---|---|---|
Nominatiivi | Uusi kirja | Uudet kirjat |
Genetiivi | Uuden kirjan | Uusien kirjojen |
Partitiivi | Uutta kirjaa | Uusia kirjoja |
Essiivi | Uutena kirjana | Uusina kirjoina |
Translatiivi | Uudeksi kirjaksi | Uusiksi kirjoiksi |
Inessiivi | Uudessa kirjassa | Uusissa kirjoissa |
Elatiivi | Uudesta kirjasta | Uusista kirjoista |
Illatiivi | Uuteen kirjaan | Uusiin kirjoihin |
Adessiivi | Uudella kirjalla | Uusilla kirjoilla |
Ablatiivi | Uudelta kirjalta | Uusilta kirjoilta |
Allatiivi | Uudelle kirjalle | Uusille kirjoille |
Abessiivi | Uudetta kirjatta | Uusitta kirjatta |
Komitatiivi | Uusine kirjoineen | |
Instruktiivi | Uusin kirjoin | |
Akkusatiivi | Minut, sinut, hänet | Meidät, teidät, heidät |
Taipumattomat sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adverbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adverbit ilmaisevat aikaa (huomenna), paikkaa (täällä), tapaa (hitaasti) ja määrää (paljon). Abverbi lieventää tai vahvistaa sanomaa: "Asterix ja Obelix ovat aina ystäviä".
- Osalla adverbeistä on muutama taivutusmuoto: täällä, täältä, tänne.
- Osa adverbeistä taipuu myös vertailumuodoissa: nopeasti, nopeammin, nopeimmin.
- Adjektiivista voi tehdä abverbin liittämällä siihen -sti-johtimen: nopea => nopeasti.
Adpositiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adpositiot muistuttavat adverbejä, mutta niitä käytetään yhdessä nominin kanssa: ennen lomaa, ilman sinua, talon alla, sinun kanssasi. Muita adpositioita ovat esimerkiksi: päällä, vieressä, luona, jälkeen.
Liitepartikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liitepartikkelit vahvistavat tai lieventävät sanomaa: Teepä läksyt! Teekin ne hyvin! Liitepartikkeleita ovat esimerkiksi: -kin, -kaan/-kään, -pa/-pä.
- Liitepartikkelin ja sanan väliin ei kuulu ylimääräisiä kirjaimia: Tule + pa tänne = Tulepa tänne!
- Liitepartikkeli voi muuttaa koko lauseen merkityksen: Tintti onkin Miloun paras ystävä Tinttikin on Miloun paras ystävä.
Konjunktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konjunktioiden avulla kytketään sanoja ja lauseita toisiinsa: Indiana Jones on professori, vaikka hän etsii aarteita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin:
Rinnastuskonjunktiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
ja, sekä, eli, vai, mutta, vaan, sillä, sekä-että, joko-tai, -kä
Alistuskonjunktiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes, mikäli, ellei, jollei
Huudahdussanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huudahdussanoja käytetään usein esimerkiksi tunnetilan ilmaisimessa ja tervehtimisessä. Huudahdussanoja ovat esimerkiksi huh, kääk, moi, seis, ai, oho, hups, pam, pläts, iik, hui, röyh, nam, maiskis, klup, uits, auts, hei.