Oikeuskelpoisuus
Oikeuskelpoisuus tarkoittaa kelpaavuutta toimia oikeussubjektina. Oikeuskelpoinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voivat saada nimiinsä oikeuksia ja velvollisuuksia, jollaisia ovat esimerkiksi omistusoikeus ja vahingonkorvausvelvollisuus.
Länsimaissa jokainen ihminen on oikeuskelpoinen, vain se milloin tämä kelpoisuus alkaa ja päättyy saattaa herättää keskustelua. Esimerkiksi voiko sikiön hyväksi tehdä lahjoituksen, ratkeaa äidin kotipaikkavaltion lainsäädännön mukaan. Toisaalta vaikkapa henkilön kuolinhetki saattaa määräytyä kuolleeksi julistamisen perusteella. Varhaisempina aikoina eläväkin henkilö on eräissä tapauksissa lain mukaan katsottu yhteiskunnallisesti kuolleeksi ja siten oikeuskelpoisuutensa menettäneeksi.
Oikeustoimikelpoisuudeltaan vajaavaltainenkin henkilö on oikeuskelpoinen, sillä vain hänen kelpaavuuttaan tehdä sitovia oikeustoimia on rajoitettu tai kielletty kokonaan.
Oikeushenkilön oikeuskelpoisuus ratkeaa rekisteröintivaltion lakien mukaan. Kun ulkomainen oikeushenkilö on rekisteröintimaassaan saanut oikeuskelpoisuuden, se on Suomessakin oikeuskelpoinen ilman erityistä vahvistusta, ellei sen tarkoitus tai toiminta ole Suomen oikeusjärjestyksen vastaista. Jos oikeushenkilön pääasiallisessa toimintamaassa ei vaadita rekisteröintiä, tunnustetaan sen oikeuskelpoisuus ainakin Suomessa ja Ruotsissa.
Oikeuskelpoisuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen oikeusjärjestyksessä jokainen luonnollinen henkilö on oikeuskelpoinen syntymästä kuolemaansa saakka. Ihmisillä on siis poikkeuksetta oikeuskelpoisuus koko eliniän ajan.[1] Suomalaisen oikeushenkilön eli yrityksen, yhteisön tai muun vastaavan yhteenliittymän oikeuskelpoisuus alkaa lähtökohtaisesti yhteisön rekisteröinnistä asianmukaiseen, viranomaisen ylläpitämään rekisteriin, joita ovat Suomessa kaupparekisteri, yhdistysrekisteri ja säätiörekisteri.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oikeustoimikelpoisuus, joka tarkoittaa henkilön kelpoisuutta antamaan ja vastaanottamaan sitovia oikeudellisia tahdonilmaisuja.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Iso tietosanakirja, Otava 1935
- Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1964
- Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1998, ISBN 951-855-135-9, osa VI palstat 665–666
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, s. 196–197. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 952-14-0648-8