Oikeustoimi
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Antsawikin laatuvaatimuksia. Voit auttaa Antsawikiä parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kerrottava mikä osuus on suomalaista käytäntöä ja mikä yleisempää oikeuskäytäntöä |
Oikeustoimi on tahdonilmaisu, jolla on oikeudellinen merkitys[1]. Oikeustoimella perustetaan, muutetaan tai kumotaan oikeussuhde. Erilaisia oikeustoimia voidaan ryhmitellä yksipuolisiin ja kaksipuolisiin tai vastikkeettomiin ja vastikkeellisiin. Lahjan antaminen tai testamentti on tyypillinen yksipuolinen, vastikkeeton oikeustoimi. Tyypillisiä kaksipuolisia oikeustoimia ovat sopimus ja avioliitto.[2]
Oikeustoimet voivat olla valtuutetun tekemiä, jolloin oikeustoimi sitoo kuitenkin valtuuden antajaa (päämiestä) suoraan. Oikeustoimi voidaan tehdä myös kolmannen hyväksi. Henkivakuutus on esimerkki kolmannen hyväksi tehdystä oikeustoimesta.
Suomessa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetussa laissa (ns. oikeustoimilaki, 228/1929) on säädetty oikeustoimista ja niiden oikeusvaikutuksista, joista esimerkkinä mainittakoon lain 1 §:n mukainen tarjous—vastaus-mekanismi ja siitä seuraava sopimuksen syntyminen.
Oikeustoimiin liittyy tahto ja tahdon ilmaiseminen. Tahdolla tarkoittaa halua tulla sidotuksi siten kuin tahdonilmaisussa on mainittu. Tahdonilmaisun on kohdistuttava toiseen henkilöön ja sen tarkoituksena on tulla tämän tietoon. Mikäli ehdot toteutuvat, pidetään tahdonilmaisua pätevänä oikeustoimena. Tahdonilmaisut ovat molempia osapuolia sitovia mikäli ne on tehty ilman varaumia ja vilpittömässä mielessä.
Oikeustoimen pätemättömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oikeustoimen pätemättömyydellä tarkoitetaan, että tehdyllä oikeustoimella ei ole sisältönsä mukaisia oikeusvaikutuksia syntymisessään, sisällyksessään tai muodossaan ilmenevän virheen vuoksi. Oikeustoimen osapuolille ei siten muodostu velvollisuutta menetellä oikeustoimen edellyttämällä tavalla. Suomessa on säännelty pätemättömyydelle perusteita oikeustoimilain 3 luvussa. Säännökset pohjautuvat tahdonmuodostuksen virheisiin. Perusteita oikeustoimen pätemättömyyteen ovat törkeä tai lievä pakko (OikTL 28 § ja 29 §), kiskominen (OikTL 31 §), petollinen viettely (OikTL 30 §), valeasiakirja (OikTL 34 §), ilmaisuerehdys (OikTl 32 § 1 mom.), välitysvirhe (OikTL 32 § 2 mom.) juoksevan sitoumuksen ja kuitin joutuminen pois oikealta omistajaltaan (OikTL 35 §), kunnianvastainen ja arvoton menettely (OikTL 33 §) sekä oikeustoimikelpoisuuden puute.[3]
Pätemättömyyden oikeusvaikutukset tulevat tavallisesti voimaan vain, mikäli oikeustoimen osapuoli vetoaa pätemättömyysperusteeseen. Toisaalta esimerkiksi alaikäisen tai holhottavan oikeustoimikelpoisuuden puute otetaan huomioon viran puolesta mikäli henkilö on tehnyt oikeustoimen, johon hänellä ei ollut kelpoisuutta. Mitättömyydeksi eli itsestään vaikuttavaksi pätemättömyydeksi kutsutaan tilannetta, jossa ei tarvita erityistä toimenpidettä pätemättömyyden voimaan saattamiseksi. Tällöin tuomioistuimen tulee ottaa pätemättömyys huomioon viran puolesta.[3]
Pätemättömyyssäännöksiä sovellettaessa oikeustointa pidetään kokonaan pätemättömänä. Jos sen sijaan sovitellaan oikeustoimen kohtuuttomia ehtoja, oikeustoimi jää päteväksi niiltä osin kuin sisältöä pidetään kohtuullisena. Sovittelua puoltaa muun muassa se, että siten voidaan ottaa huomioon sopimuksen synnyn jälkeen muuttuneet olosuhteet.[3]
Oikeustoimen pätemättömyyden vuoksi osapuolten on palautettava oikeustoimen nojalla saamansa suoritukset. Mikäli oikeustoimi todetaan mitättömäksi lain tai hyvän tavan vastaisena, sovelletaan puuttumattomuusperiaatetta, jolloin suorituksen tekemistä tai tehdyn suorituksen palauttamista ei voi vaatia. Jos palautettavan suorituksen palauttaminen ei ole mahdollista, on suorituksen arvo korvattava rahalla vastapuolelle.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pekka Nykänen (toim.): ”Sopimusjuridiikka”, Johdatus oikeusjärjestykseen, s. 175. Tampere: Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, 2013. ISBN 978-951-44-9178-8.
- ↑ Hoppu, Esko - Hoppu, Kari: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet, s. 51. Porvoo: WSOY, 2003. ISBN 9516700950.
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 545–547.