Yhdystie 8807

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdystie 8807 Kajaaninjoen ylittävällä sillalla.

8807 Yhdystie 8807 on tie joka kulkee Kajaanin Lohtajasta saman kaupungin alueella sijaitsevalle Pärsänsuolle. Tien pituus on 8 kilometriä ja se mukailee pääosin vanhaa valtatien 5 linjausta.[1]

Tien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie saa alkunsa Lohtajan kaupunginosan laitamilla sijaitsevasta eurooppatien 63 ja valtatien 5 eritasoliittymästä. Ensimmäisen kilometrin verran tie sivuaa Puistolan ja Purolan kaupunginosia. Seuraavaksi tie halkoo kaupunginpuistoa sekä ohittaa paikallisen liikennepuiston ennen kuin se ylittää Lamminniemen radan tasoristeyksen ja ohittaa välittömästi sen jälkeen Ratakadun risteyksen. Seuraavaksi tie ohittaa Kajaanin keskuskoulun ja saapuu pian tämän jälkeen Tehdaskadun ja Sissikadun kiertoliittymään. Kiertoliittymässä tie kääntyy kaakkoon ja alkaa halkomaan Kajaanin keskustaa noin puolen kilometrin verran. Tänä aikana tie ohittaa muun muassa Kalevan koulun sekä Kajaanin kirkon. Seuraavaksi tie saapuu Lönnrotinkadun risteykseen, jossa se kääntyy luoteeseen. Tämän jälkeen tie myötäilee keskustan itäreunaa 2+2-kaistaisena katuna noin 200 metriä, kunnes se saapuu Brahenkadun risteykseen jossa se kapenee takaisin 1+1-kaistaiseksi kaduksi. Välittömästi sen jälkeen tie ylittää Kajaaninjoen. Seuraavaksi tie alkaa 1,5 kilometrin verran sivuamaan Teppanan ja Kuurnan kaupunginosia. Tänä aikana tie kohtaa yhdysteiden 8800 ja 8803 risteykset. Sen jälkeen tie ohittaa Komiahon kaupunginosan sen eteläpuolelta ja pian tämän perään Heinisuon kaupunginosan sen pohjoispuolelta. Tämän jälkeen tie kulkee vielä noin 2,5 kilometriä viivasuorana ja läpäisee Tikkapuron sekä Pärsänsuon kylät ennen kuin päättyy Pärsänsuon koillispuolella eurooppatien 63 ja valtatien 5 risteykseen.

Tien osoitenimenä on ensin Mainuantie Lohtajasta Ratakadun risteykseen, Sissikatu Tehdaskadun kiertoliittymään, Pohjolankatu Lönnrotinkadun risteykseen, Lönnrotinkatu Brahenkadun risteykseen, Puutavarantie Heinimäentien risteykseen, ja Vanha Viitostie koko loppumatkan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]