Lohtaja (Kajaani)

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lohtaja on Kajaanin kaupunginosa. Se sijaitsee noin neljä kilometriä Kajaanin ydinkeskustasta länteen, valtatien 5 läheisyydessä. Alue rajoittuu vitostien toisella puolella olevaan Ketun kaupunginosaan ja pohjoisessa Sokajärventien toisella puolella olevaan Purolan kaupunginosaan.

Lohtajan kaupunginosan asukasmäärä on 1 440 henkilöä.[1] Alueelta löytyvät muun muassa ABC-liikennemyymälä,[2] kirjasto,[3] päivittäistavarakauppoja, koirapuisto ja peruskoulu.

Liikunnallisia harrastuksia varten on tarjolla muun muassa lähiliikuntapuisto sekä vajaan 2 kilometrin pituinen valaistu kuntopolku. Myös kaupunkia kiertävä moottorikelkkaura kulkee Lohtajan alueella.

Kaikukatu kiertää koko kaupunginosan ympäri, tosin kadun nimi muuttuu lenkin kaakkoisosassa Menninkäisentieksi. Kadun sisäkehällä sijaitsee muun muassa opiskelija-asuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja, kun taas kadun ulkokehällä on enimmäkseen omakotitalo- ja rivitaloasutusta. Monet Lohtajan tiet ja kadut on nimetty satujen tai tarujen mukaan, kuten esimerkiksi Peikonpolku, Peukaloisenpolku, Tontunkuja ja Velhontie.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikkinen, Tuula: Kajaanin alueiden väkiluku 31.12.2006 ikäryhmittäin 14.5.2007. Kajaanin kaupunki. Viitattu 21.11.2007.
  2. Kajaani – ABC Liikennemyymälät abcasemat.fi. Viitattu 12.10.2010.
  3. Kajaanin kaupunginkirjasto – Lohtajan kirjasto Kajaanin kaupunginkirjasto. Viitattu 12.10.2010.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.