Vuokatti

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sapsojärvi ja hiihtohissejä Vuokatinvaaralta kuvattuna kesällä 2007.
Mäkihyppytorni Vuokatin hiihtokeskuksessa Sotkamossa.

Vuokatti on kylä, taajama, rautatieliikennepaikka ja vaarajono Sotkamossa Kainuussa. Vuonna 2018 taajamassa asui 6 167 asukasta[1].

Alueen korkein vaara on Porttivaara (345 metriä merenpinnan yläpuolella), seuraavaksi korkein on Isosta-Pöllystä, Pienestä-Pöllystä sekä Keimasta koostuva Vuokatinvaara[2][3]. Vuokatin uskotaan olleen vanha lappilainen uhripaikka[4].

Vuokatissa sijaitsevat muun muassa Vuokatin urheiluopisto, laskettelukeskus ja 1990-luvun alussa valmistunut, nykyään Holiday Club -ketjuun kuuluva Katinkullan lomakeskus ja kylpylä. Vuokatissa on myös jäähdytetty hiihtotunneli, jonka ansiosta hiihtäminen on mahdollista myös kesäkaudella. Hiihtotunneli avattiin vuonna 1998.[5] Vuonna 2007 Vuokattiin valmistui Snowpolis, liikuntateknologiapainotteinen teknologiapuisto. Vuokatissa on myös vuoden ympäri auki oleva lumilautatunneli. Kristillisessä kurssi- ja lomakeskus Vuokatinrannassa järjestetään vuosittain yli 30 tapahtumaa. Laskettelurinteiden yläpäässä sijaitsee myös Ripa’s kuppila.

Vuokatissa järjestettiin hip hop -musiikkifestivaali Pipefest vuoteen 2010 asti, kunnes se siirrettiin Jämsän Himokselle.

Vuokatissa sijaitsee Digita Oy:n radio- ja tv-asema. Se on rakennettu vuonna 1976 ja on Kainuun korkein rakennelma, korkeudeltaan 323 metriä.

Vuokatin rautatieasema perustettiin vuonna 1926 ja se on liikennepaikka rataosalla Joensuu–Kontiomäki. Läheisyydessä sijaitsi myös Ladun seisake, joka oli urheiluopiston vieressä. Rataosan Nurmes–Kontiomäki henkilöliikenne loppui elokuussa 1993.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vuokatti.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.