Voimanosto

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voimanosto on kolmesta eri nostomuodosta koostuva kilpailulaji, jossa lasketaan jokaisen nostomuodon maksimisuoritukset yhteen. Parhaimman yhteistuloksen saavuttanut kilpailija voittaa. Voimanoston kolme nostomuotoa ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto (maastanosto).[1]

Joka nostomuodossa on kolme nostoyritystä ja kilpailijan tulee saada ainakin yksi hyväksytty nosto jokaisesta nostomuodosta. Nostot suoritetaan edellä esitetyssä järjestyksessä siten, että jalkakyykky on ensimmäinen ja maastaveto viimeinen nostomuoto. Jos kaksi kilpailijaa saavuttavat saman yhteistuloksen, ratkeaa sijoitus kevyemmän kilpailijan hyväksi. Kilpailijat jaetaan painoluokkien mukaisiin sarjoihin jonka lisäksi nuorille ja veteraaneille on olemassa omat sarjansa.

Kolmen nostomuodon yhteistuloskilpailujen ohella järjestetään myös erillisiä yhden nostomuodon kilpailuja penkkipunnerruksessa ja maastanostossa sekä näiden lajien yhteistuloskilpailuja (Push-Pull).

Voimanostoa, jossa tukea antavat varusteet ovat kiellettyjä, kutsutaan raw tai klassiseksi voimanostoksi.

Voimanosto eroaa painonnostosta, jossa kilpailija pyrkii kahdella kädellä temmaten ja työntäen nostamaan mahdollisiman suuren painon. Voimanosto kehittyi painonnoston voimaharjoitteista omaksi lajikseen 1970-luvun alussa. Alun perin maastavedon tilalla voimanostossa oli hauiskääntö.

Lajiliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii kaksi lajiliittoa: Suomen Voimanostoliitto (SVNL) ja Finland Powerlifting Organisation (FPO).

SVNL toimii kansainvälisen International Powerlifting Federationin (IPF) alaisuudessa. Ammattilaisliitoksi kutsuttu FPO tekee yhteistyötä International Powerlifting Associationin (IPA), World Association of Benchers and Deadlifters (WABDL), Global Powerlifting Alliancen (GPA) ja Global Powerlifting Committeen (GPC) kanssa. Lajiliittojen säännöt eroavat muun muassa varusteiden ja punnitusten osalla. SVNL nostajat kuuluvat Suomen Anti-Doping toimikunnan (ADT) testauksen alle, koska saavat valtion tukea. FPO:n nostajia testataan, mutta testaus ei ole ADT:n alaista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Voimanoston kansainväliset säännöt (pdf) (s. 3) 1.1.2013. Suomen voimanostoliitto. Viitattu 23.12.2013.

Antsadata-kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]