Vapaakirkollisuus Suomessa

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalainen vapaakirkollisuus syntyi 1860-luvun lopulla baptistisen ja metodistisen herätyksen alettua. Varsinaisesta vapaakirkollisesta liikkeestä voidan puhua 1880-luvulta lähtien. Suomalaiseen vapaakirkollisuuteen on vaikuttanut erityisesti lähetys-, pyhitys- ja allianssiherätyksen vaikutukset.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaakirkollisuuden saapuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä vapaakirkollisena liikkeenä Suomeen saapui baptistit, jotka korostivat uskon perustamista Raamatutun ja apostoliseen uskontunnustukseen. Oleellisin ero valtionkirkkoon oli baptistinen kastekäsitys. Baptistit korostivat myös seurakuntien itsenäisyyteen ja vapauteen perustuvaa järjestysmuotoa. Suomeen baptismi saapui Ruotsista, jossa oli jo 1860-luvun lopulla tuhansia jäseniä ja kasvoi vuosisadan loppuun eurooppalaisittain laajaksi yhteisöksi. Baptismi saapui Suomeen Ahvenanmaan kautta ja sen varsinaiseksi tukialueeksi muodostui pian Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkoseutu.[2]

Allianssikristillinen ja vapaakirkollinen liike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisesta vapaakirkollisesta liikkeestä puhutaan 1880-luvun alkupuolelta lähtien. Merkittävä käänne oli lordi G. A. W. Radstockin Suomen matka vuonna 1879 sekä 1880-luvun alun puhujavieraat. Tunnetuimpia puhujia olivat H. G. Guiness sekä F. B. Meyer. Suomalaisia vaapaakirkollisia osallistui Guinessin lähetyksen koulutus- ja kenttätyöhön Englannissa, jossa he tutustuivat Dwight L. Moodyn ja Ira D. Sankeyn kaupunkiläheyts- ja evankeliointikampanjaan. Moodyn työtä jatkoivat Suomessa mm. Edvard Björkenheim ja Antti Mäkinen.[1]

Toinen merkittävä alkuvaiheen tekijä oli allianssihenkinen kristillisyys, jonka kannattajat tukivat vuonna 1846 perustettua Evankelista Allianssia. Allianssihenkisyys pyrki ylittämään kirkkokuntarajat ja suuntaamaan toiminnan laaja-alaiseen herätys- ja lähetystyöhön. Alkuvaiheessa suomalaisen vapaakirkollisen liikkeen piirissä allianssihakuisuus oli niin voimakasta, että liikettä on luonnehdittu vapaakirkon sijasta allianssiyhteisöksi.[1]

Vapaakirkollisia yhdyskuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppo, Juha: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko. Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923–1930. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1983. ISBN 951-9021-50-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 Seppo 1983, s. 21–23
  2. Seppo 1983, s. 15–17