Adventismi Suomessa

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Adventisteja oli Suomessa noin 3 400 vuonna 2016 Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan.[1]. Lisäksi runsaat tuhat jäsentä kuuluu Adventtikirkon paikallisseurakuntiin olematta väestörekisterissä Adventtikirkon jäseniä. Näiden jäsenten lisäksi aikuiskasteesta johtuen kirkon tilaisuuksissa käy myös etenkin nuoria, jotka eivät vielä ole tehneet tai eivät halua tehdä henkilökohtaista uskonratkaisua. Koko maailmassa on noin 18 miljoonaa kastettua jäsentä, ja jumalanpalvelustilaisuuksiin osallistuu noin 35 miljoonaa ihmistä.

12. kesäkuuta 1943 rekisteröity Suomen Adventtikirkko on osa maailmanlaajuista seitsemännen päivän adventistien kirkkokuntaa. Organisatorisesti Suomen Adventtikirkko on seurakuntien unioni. Paikallisseurakuntia Suomen Adventtikirkolla on 78. Ruotsinkielinen adventtikirkko järjestäyty vuonna 1944 Finlands Svenska Adventkyrkaksi. Kirkon äänenkannattajana on Nykyaika-lehti.[2]

Adventistikirkko Oulun Karjasillalla.

Kannatus ja laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen adventtiseurakunnat kartalla.

Vuonna 2004 Suomessa laskettiin olevan 5262 adventistia. Adventtikirkko omistaa Piikkiössä Toiviolinnan yhteiskoulun sekä Vihdissä Hopeaniemen kuntoparantolan. Kirkko harrastaa laajaa kustannustoimintaa, vaikka ei enää omistakaan omaa kirjapainoa. Suomen Adventtikirkko ja Finlands Svenska Adventskyrka ovat mukana Suomen vapaakristillisessä neuvostossa.[2]

Adventismin käsite sisältää useita eri baptismista erkaantuneita suuntauksia, jotka saivat alkunsa Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla. Suomen adventismin hallitseva suuntaus on Seitsemännen päivän adventismi, jonka perustajia ovat James White ja Ellen Gould White. Ellen Gould Whiten osuus liikkeen opissa on suuri ja hänen kirjansa ovat levinneet erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Adventismia erotaa muista liikkeistä erityisesti sapatin viettäminen sekä ruokaan ja terveyteen liittyvät säännöt. Liikkeen jäsenet ovat suurelta osin kasvissyöjiä.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin adventistikonferenssi pyysi Yhdysvaltain pääkonferenssilta vuonna 1892 tukea saarnaajan lähettämiseksi Suomeen. Samana vuonna ruotsalainen Olof Johnsson aloitti yhdessä kahden sisaren, Augusta Larssonin ja Matilda Lindgrenin kanssa lähetystoiminnan Suomessa. Kolmikko vaikutti Suomessa vuosina 1892–1898. Alkujaan toiminta oli ruotsinkielistä ja ensimmäinen seurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1894. Olof Johnsson valittiin Helsingin adventtiseurakunnan johtajaksi.[2][3]

Vuonna 1896 Johnsson muutti Vaasaan, jossa hän aloitti toimintansa Tiilitehtaankadulla. Seuraavien vuosien aikana Johnsson piti tilaisuuksia mm. Porissa vuonna 1896, joissa joitakin jäseniä littyi mukaan adventisteihin. Kristiinankaupungin metodistiseurakunnassa Johnsson piti tilaisuuksia toistuvasti ja hän piti raittiusasiaa esillä mm. Raatihuoneen juhlasalissa sekä koulun juhlasalissa. Johnsson piti useita tilaisuuksia. Vuonna 1897 Johnsson järjesti 44 kokousta 26 päivän aikana. Myöhemmin Johnsson saarnasi myös Tampereella, Tammisaaressa ja Viipurissa. Kaskisten ja Vaasan lisäksi Johnssson saarnasi Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Kristiinankaupungissa.[3]

Itsenäinen Suomen piirikunta perustettiin vuonna 1909 ja vuonna 1929 piirikunta jakautui ruotsin- ja suomenkieliseen. Suomenkieliset adventistit rekisteröityivät vuonna 1943 Suomen adventtikirkoksi ja ruotsinkieliset vuonna 1944 Finlands Svenska Adventkyrkaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Näsman, Nils: Svenska Österbottens historia. Osa 2. Vasa: Svenska Österbottens landskapsförbund, 1979. ISBN 951-99097-5-3. (ruotsiksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tilastokeskus
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Adventismi Uskonnot.fi. 15.2.2007. Viitattu 19.8.2022.
  3. 3,0 3,1 3,2 Näsman 1979, s. 94–95