Tämä on lupaava artikkeli.

Sauli Niinistö

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

-->
Sauli Niinistö
Саули Ниинистё (51900039312).jpg
Suomen tasavallan 12. presidentti[1]
1.3.2012–
Pääministeri Jyrki Katainen
Alexander Stubb
Juha Sipilä
Antti Rinne
Sanna Marin
Edeltäjä Tarja Halonen
Eduskunnan 57. puhemies[2]
24.4.2007–19.4.2011
Edeltäjä Timo Kalli
Seuraaja Ben Zyskowicz
Suomen pääministerin sijainen[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–30.8.2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Suomen valtiovarainministeri[3]
Lipposen I hallitus
2.2.1996–14.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–16.4.2003
Edeltäjä Iiro Viinanen
Seuraaja Antti Kalliomäki
Suomen oikeusministeri[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–2.2.1996
Edeltäjä Anneli Jäätteenmäki
Seuraaja Kari Häkämies
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
1989–1992
Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
1994–2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Kansanedustaja
21.3.1987–18.3.2003
21.3.2007–19.4.2011
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri (1987–1999)
Helsingin vaalipiiri (1999–2003)
Uudenmaan vaalipiiri (2007–2011)
Henkilötiedot
Syntynyt 24. elokuuta 1948 (ikä 75)
Salo
Puoliso Marja-Leena Alanko (vih. 1974; k. 1995)
Jenni Haukio (vih. 2009)
Tiedot
Puolue sitoutumaton
Muut puolueet Kansallinen Kokoomus (vuoteen 2012)
Koulutus oikeustieteen kandidaatti (1974)
varatuomari (1977)
Tutkinnot Turun yliopisto
Uskonto Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t) Suomi Suomi
Sotilasarvo kapteeni[4]

Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on suomalainen kokoomustaustainen poliitikko ja Suomen tasavallan 12. presidentti. Hän astui virkaan 1. maaliskuuta 2012, ja hänet valittiin uudelleen presidentiksi vuonna 2018.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi Salon kaupunginvaltuustossa 1977–1992, kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja sitten valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies. Poliittisen uransa aikana Niinistö on nauttinut laajaa kansansuosiota yli puoluerajojen.

Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella. Hänestä tuli ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Juho Kusti Paasikiven. Vuoden 2018 vaalissa Niinistö oli ehdolla valitsijayhdistyksen kautta ja voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella yli 60 prosentin äänikannatuksella. Näin hänestä tuli myös ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti, joka on valittu suorassa kansanvaalissa virkaansa jo ensimmäisellä kierroksella.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan johti Suomen turvallisuusympäristön muuttumiseen vuonna 2022. Presidentti Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ilmoittivat toukokuussa 2022 Suomen valtionjohdon päättäneen, että Suomen tulee hakea Naton jäsenyyttä.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juristina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö kirjoitti ylioppilaaksi Salon yhteislyseosta 1967, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Vuosina 1974–1975 hän toimi Kiskon piirin nimismiehenä.[6] Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hän piti omaa lakiasiaintoimistoa Salossa 1978–1988.[2]

Kunnallispolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, minkä jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.[2]

Eduskuntatyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällä vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä häntä ”tyypillisenä yhden kauden kansanedustajana”. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa.[7] Tuoreina kansanedustajina Niinistö ja Häkämies sekä Heikki A. Ollila muodostivat Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi kutsutun kolmikon; toisinaan kolmikkoon luettiin Ollilan sijasta Anssi Rauramo. Miesten työhuoneet olivat eduskunnassa samalla käytävällä ja he istuivat samoissa valiokunnissa.[8] Vuoden 1991 vaaleissa Niinistö valittiin toiselle kaudelle. Hän toimi vuosina 1993–1995 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.[2] Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja, jona hän jatkoi vuoteen 2001.[2]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli vaalien suurin henkilökohtainen äänimäärä.[9] Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi, mutta siirtyi seuraavana vuonna Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta.[10] Niinistö oli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministeri.[11] Hänen kaudellaan Suomesta muun muassa tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen tammikuussa 1999. Lisäksi hänen kautensa loppuun mennessä valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli laskenut huipun vajaasta 70 prosentista reiluun 40 prosenttiin; velan nettomäärä tosin pysyi lähes muuttumattomana.[6]

Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas.[12] Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[7]

Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä,[13] eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011.[2] Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä.[14][15] Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa.[16] Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista, mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun.[17] Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain ne, jotka näyttävät esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voivat uskottavasti velvoittaa muita samaan.[18]

Muut luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1979–1981 Niinistö toimi Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä ja vuosina 1993–1994 Kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. Vuoden 1988 presidentinvaalissa Niinistö toimi valitsijamiehenä.[6] Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.[19] Hänet valittiin puheenjohtajaksi 8. marraskuuta 2009[20], mutta kolmivuotiskausi keskeytyi kun Niinistö valittiin presidentiksi.[21]

Niinistö toimi Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2003.[22]

Vuosituhannen vaihteessa Niinistö oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsenenä 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000 sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001.[22] IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta.[23]

Niinistö on Tukikummit-säätiön kunniapuheenjohtaja.[24]

Presidenttiehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 presidentinvaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä.

Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen.[25] Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.[26][27][28]

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia ja pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.[29] Myös RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.[30]

Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 prosenttia äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 prosenttia, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.[30]

Vuoden 2012 presidentinvaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian 1.3.2012, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.[31] Ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011.[32] Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 prosenttia vastaajista.[32] Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 prosenttia äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli vihreiden Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 prosentin kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.[33]

Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioitiin, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa ovat värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.[34]

Vuoden 2018 presidentinvaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö ilmoitti toukokuun lopussa 2017 pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaalissa valitsijayhdistyksen kautta.[35] Kokoomus ilmoitti tukevansa Niinistöä ja nimeävänsä hänet syksyyn mennessä myös omaksi ehdokkaakseen.[36] 19. elokuuta 2017 myös Kristillisdemokraatit asettui Niinistön taakse.[37] Myös moni Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Maria Lohela tukivat Niinistön jatkokautta,[38][39] ja myös Sinisen eduskuntaryhmän johtaja Simon Elo allekirjoitti Niinistön kannattajakortin, mutta totesi, että kyseessä oli ”kannanotto ehdokkuuden toteutumisen puolesta, ei kannanotto siihen, ketä kannatan”.[40] Kannattajakortteja Niinistön Suomi 2024 -kampanjayhdistykselle kertyi 156 000,[41] kun vähimmäismäärä hyväksymistä varten oli 20 000.

Niinistö sai 28. tammikuuta 2018 järjestetyssä ensimmäisessä vaalissa 62,7 prosenttia äänistä ja tuli näin valituksi jo ensimmäisessä vaalissa. Hänen suuri kannatuksensa oli jo sitä ennen ilmennyt gallupeissa. Muun muassa Helsingin Sanomien gallupin mukaan Niinistö olisi saanut 68 prosenttia äänistä, mikäli vaalit olisi järjestetty syyskuussa 2017. Gallup-suosionsa huipulla Niinistö olikin kaikkien suurten puolueiden jäsenten parissa suositumpi kuin puolueen oma ehdokas.[42] Marraskuussa 2017 tehdyn Ylen gallupin mukaan Niinistö saisi 80 prosenttia äänistä, Haavisto 10 prosenttia ja Huhtasaari neljä prosenttia.[43] Vaalipäivän jälkeisenä päivänä, maanantaina 29. tammikuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Niinistöä vaalivoiton johdosta. Putinin onnitteluviestissä huomioitiin Niinistön suuri kannatus sekä Niinistön rooli Suomen ja Venäjän suhteiden rakentavassa kehityksessä.[44]

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi 2012–2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Sauli Niinistö poistumassa eduskunnasta presidentintoimen vastaanotettuaan väistyvän presidentin Tarja Halosen kanssa. Takana on puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Niinistö astui tasavallan presidentin virkaan eduskunnassa 1. maaliskuuta 2012. Virkaanastujaispuheessaan hän painotti huoltaan nuorten syrjäytymisestä ja lupasi koota asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu. Hän myös totesi, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat, ja kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä ja työmoraalia.[45]

Niinistö piti presidenttinä ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa 5. maaliskuuta 2012. Hän onnitteli Vladimir Putinia Venäjän presidentinvaalien voittamisesta, mutta esitti samalla huolensa vaalivilpistä.[46] Venäjän vaalivilppi nousikin esiin Niinistön ja Putinin ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Putin vakuutti, että kaikki vaaliepäselvyydet tutkitaan tarkoin ja kutsui Niinistön vierailulle Venäjälle.[47] Niinistön ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui maaliskuun lopussa Etelä-Koreaan, missä hän osallistui kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Ennen kokousta hän tapasi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin.[48] Niinistön ensimmäinen virallinen valtiovierailu puolestaan suuntautui perinteisesti Ruotsiin, missä hän tapasi Kaarle XVI Kustaan perheineen.[49]

Kesäkuussa 2012 Suomessa vieraillut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov totesi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle. Makarovin mukaan Suomen tulisi tiivistää sotilasyhteistyötään Naton sijaan Venäjän kanssa.[50] Lausunto sai Suomessa aikaan laajan kohun. Niinistö otti asian esiin tapaamisessa Makarovin kanssa, ja totesi että tämän olisi pitänyt tutustua paremmin Suomen Nato-kantaan.[51] Niinistön Venäjän vierailun yhteydessä presidentit eivät keskustelleet asiasta, mutta pidetyssä tiedotustilaisuudessa asiasta kysyttäessä Putin vahvisti olevansa samoilla linjoilla Makarovin kanssa.[52]

Tammikuussa 2013 Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista maaliskuun 2006 tasolle. Esitys oli jatkoa Niinistön uudenvuodenpuheelle, jossa hän moitti yritysjohtajia ahneudesta ja oman edun maksimoinnista.[53] Niinistön avaus aloitti julkisuudessa keskustelun yleisestä palkkojen pienennyksestä, mutta Niinistö itse kiisti ajavansa palkka-alea.[54] Eduskunta hyväksyi Niinistön aloitteen yksimielisesti.[55]

Koska Presidentinlinnaa kunnostettiin, Niinistö valitsi vuoden 2013 itsenäisyyspäivän vastaanoton pitopaikaksi Tampere-talon Tampereella. Samalla presidenttipari uudisti perinteistä ohjelmaa korvaamalla tanssiaiset konsertilla sekä vähentämällä ruokatarjoilua.[56]

Itä-Ukrainan kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön presidenttikausien merkittävä ulkopoliittisesti näkyvä toimi oli hänen vierailunsa Venäjällä ja Ukrainassa 15.–16. elokuuta 2014. Hän tapasi varoituksista huolimatta Venäjän presidentti Vladimir Putinin Sotšissa ja seuraavana päivänä Ukrainan presidentti Petro Porošenkon Kiovassa. Vierailun keskeisenä tarkoituksena oli tukea Ukrainan tulevaisuutta käsittelevän huippukokouksen järjestämistä.[57] Vierailun tuloksena Niinistö totesi, ettei ole minään suurena rauhantekijänä Ukrainan tilanteessa, koska mahdollinen rauhanprosessi on vasta alussa, mutta vuoropuhelun ylläpitäminen on keskeisin asia rauhan ylläpitämisessä. Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi hän katsoi avoimen, ihmisuhreja vaativan sodan ehkäisemisen. Hän katsoi myös, että konfliktin taustalla ja ratkaisun avaimena on Ukrainan valtion taholta EU:n kanssa kaavaillun integraatiosopimuksen ja Venäjän kanssa tehtävän tulliliiton yhteensovittaminen. Hänen mukaansa Suomella on tässä vielä annettavaa, vaikka maa onkin liittoutunut EU:hun.[58] Tapaamisten jälkeen Niinistö keskusteli Ukrainan kriisistä puhelimitse huippukokoukseen osallistuvien José Manuel Barroson, Herman Van Rompuyn ja Nursultan Nazarbajevin kanssa.[59]

Toinen kausi 2018–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö astui jatkokaudelle virkaansa 1. helmikuuta 2018. Hän nosti virkaanastujaispuheessaan lähivuosien tärkeimmäksi asiaksi ilmastonmuutoksen torjunnan.[60] Kunnallisalan kehittämissäätiön tammikuussa 2018 tekemän kansalaistutkimuksen mukaan Niinistö on Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston ohella yksi suomalaisten eniten arvostamista presidenteistä. Haastateltuja oli 1 016, ja tulosten virhemarginaali oli suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.[61]

Niinistö isännöi Helsingin huippukokousta 16. heinäkuuta 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuivat Suomeen.[62]

Niinistön lonkka leikattiin helmikuussa 2019.[63]

Niinistö Bidenin vieraana Valkoisessa talossa 2022.
Niinistö Bidenin vieraana Valkoisessa talossa maaliskuussa 2022.

Niinistö teki 4. maaliskuuta 2022 yhden päivän vierailun Washington DC:hen tapaamaan presidentti Joe Bidenia ja useita muita Yhdysvaltain poliitikkoja ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Tapaamista Bidenin kanssa oli ehdottanut presidentin kanslia aiemmin samalla viikolla. Tiedotustilaisuudessa Niinistö kertoi, presidenttien keskustelleen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen vaikutuksista Euroopan ja Suomen turvallisuuteen. Tapaamisessa sovittiin Suomen ja Yhdysvaltojen turvallisuusyhteistyön ja kahdenvälisten suhteiden syventämisestä.[64]

Niinistön nimittämät hallitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri Kausi Hallitus
Alexander Stubb 2014–2015 Stubb
Juha Sipilä 2015–2019 Sipilä
Antti Rinne 2019 Rinne
Sanna Marin 2019– Marin

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö on kuvannut aatemaailmaansa sanalla porvari. Haastattelussa vuonna 2005 Niinistö kertoi yhdistävänsä sanan poliittiseen oikeistoon, oikeudenmukaisuuteen ja toisten oikeuksia loukkaamattomaan individualismiin.[65]

Seksuaalirikoslainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 Niinistö kritisoi eduskunnan täysi-istunnossa kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteen ehdotusta avioliiton sisäisen raiskauksen muuttamista yleisen syytteen alaiseksi[66]. Niinistö totesi eduskunnan puheenvuorossaan: "Luulen, että me jokainen olemme joskus jollain tavalla tulleet kolhituiksi ja huomanneet yllättäen muutaman päivän päästä, että ei se ihan niin pahaa ollutkaan, haluan antaa anteeksi sen pahan, joka minuun kohdistui."[67] Tämä lausunto herätti kohua presidentinvaalien 2012 yhteydessä. Samassa eduskuntakeskustelussa Niinistö ja useat muut kansanedustajat esittivät asian käsittelyn siirtämistä lainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteyteen, jossa yleisemmin selvitettäisiin koko asianomistajarikosten ala.[68] Tälle kannalle asettui myös eduskunnan lakivaliokunta, joka hylkäsi Ojalan lakialoitteen[69], ja sittemmin koko eduskunta. Vuonna 1999 kokonaisuudistuksen yhteydessä raiskaus avioliitossa muutettiin yleisen syytteen alaiseksi rikokseksi.[70]

Presidentin valtaoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoitti Helsingin Sanomien vaalikoneessa haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän on noudattanut tätä linjaa myös presidenttikaudella, ja armahti ensimmäisenä presidenttivuotenaan vain yhden vangin.[71]

Moraalikysymykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö mainitsi kannattavansa toisen kotimaisen kielen opiskelua ja vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joskin hän kannatti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.[72] Niinistö kannatti oikeudellista tasa-arvoa asiassa, mutta arvioi avioliitto-käsitteeseen liittyvän vahvoja tunnelatauksia. Tästä syystä Niinistö ehdotti, että samaa ja eri sukupuolta olevien liittoja kutsuttaisiin oikeudelliselta nimeltään pariliitoiksi.[73] Hän on kertonut kannattavansa eutanasiaa, mutta edellyttää tälle tarkkoja säännöksiä.[74]

Suomen Nato-jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kysymystä Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö ei pitänyt vaalien 2012 aikaan ajankohtaisena.[72] Niinistön mielestä Suomen tulisi edetä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä niin pitkälle kuin Nato sen sallii. Mahdollinen Natoon liittyminen olisi ratkaistava kansanäänestyksellä.[75][76] Presidentiksi noustuaan Niinistö totesi, ettei hän näe tarvetta Nato-jäsenyysasian käsittelyyn virkakautensa aikana, ja kertoi kannattavansa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämistä pidemmälle.[74] Joulukuussa 2017 Niinistö totesi, ettei Suomen pitäisi vallitsevissa olosuhteissa hakea Naton jäsenyyttä. Niinistön mukaan Naton jäsenenä Suomi menettäisi mahdollisuuden pysytellä kriisin ulkopuolella. Niinistö kuitenkin pohti, että Venäjän ja EU:n välien kriisiytyessä Suomen pitäisi hyvin vakavasti miettiä jäsenyyttä.[77]

Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen keväällä 2022 Niinistö muutti kantaansa eikä pitänyt kansanäänestystä Natosta enää tarpeellisena, kun mielipidemittausten perusteella enemmistö kansasta ja suuri osa kansanedustajista kannatti Nato-jäsenyyttä.[78]

Niinistö kertoi toukokuussa vuonna 2022 yhdessä pääministeri Sanna Marinin kanssa kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.[79]

Talous ja työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisissa kannanotoissaan Niinistö on korostanut säästäväisyyttä, työtä ja yrittämistä.[65][80] Hän haluaisi pidentää työuria muun muassa lyhentämällä opiskeluaikoja ja suosimalla eläkeikäisten osa-aikatyötä.[81] Yleisradion vaalitentissä 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeissä.[82] Hän on myös kertonut vastustavansa lapsen oikeutta päivähoitoon, jos toinen vanhemmista on kotona.[83]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa Naantalissa kesällä 2012.

Niinistön vanhemmat olivat Salon Seudun Sanomien levikkipäällikkö Väinö Pellervo Niinistö (1911–1991) ja sairaanhoitaja Hilkka Helena Niinistö (o.s. Heimo, 1916–2014).[2][84] Hänen kumminsa oli Saloran perustaja Fjalar Nordell.[85] Niinistöllä on kolme vanhempaa sisarusta: hänen veljensä Kari Niinistö on kasvatustieteilijä ja kasvatustieteen emeritusprofessori,[86], sisarista toinen on Kuntaliiton johdon sihteeri ja kolmas on ravintolayrittäjä. Niinistön veljenpoika Ville Niinistö on vihreiden poliitikko.[87] Niinistön isänpuoleinen suku on kotoisin Halikon Vaskion Kumiolta, jossa Väinö Niinistön isä Juho Niinistö toimi Halikon Joensuun kartanon Kumion ulkotilan vuokraajana.[84][88]

Perhe-elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen avioliitto ja leskeys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja heillä on kaksi poikaa (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980).[2] Marja-Leena Niinistö kuoli liikenneonnettomuudessa tammikuussa 1995.[89] Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys.

Niinistö seurusteli kulttuuriministerinä toimineen keskustan kansanedustajan Tanja Karpelan kanssa muutaman vuoden. He kihlautuivat loppuvuodesta 2003,[90] mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna.[91]

Vuonna 2004 Niinistö ja hänen poikansa selviytyivät Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista.[92]

Toinen avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön nykyinen puoliso on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.[93] Heidän yhteinen poikansa Aaro syntyi Niinistön toisen kauden alkamista seuranneena päivänä, 2. helmikuuta 2018.[94][95]

[96]

Lemmikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö ja Haukion Lennu-koira sai Niinistön ensimmäisellä kaudella paljon julkisuutta Suomessa ja ulkomailla.[97] Lennun kuoltua toukokuussa 2021 Niinistö ja Haukio hankkivat elokuussa 2021 uudeksi koiraksi harvinaisen tenterfieldinterrierin nimeltä Osku.[98][99]

Harrastukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö harrastaa vapaa-ajallaan rullaluistelua, ja hän pyrkii luistelemaan eri paikoissa ulkomaanmatkojensa aikana.[100] Hän on viitannut harrastukseensa muun muassa vaalikampanjassaan.

Hyväntekeväisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 Niinistö lahjoitti Hiljaisten historia -teoksensa tekijänoikeuspalkkiot Kirkon diakoniarahastolle.[101] Samana vuonna hän perusti Hjallis Harkimon kanssa Tukikummit-säätiön.[102] Viimeisen kansanedustajakautensa päätteeksi Niinistö lahjoitti kansanedustajan palkkionsa, eli yhteensä yli 120 000 euroa, hyväntekeväisyyteen.[103]

Vuoden 2012 presidentinvaalien kampanjoinnin aikaan Heikki Hursti liittyi Niinistön tukijoihin ja kertoi arvostavansa Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö on työskennellyt Hurstin avustusjärjestössä ja tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.[104]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauli Niinistö kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.[105] Vuosittaisen tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen hän on päättänyt toivottamalla "Jumalan siunausta", toisin kuin useimmat edeltäjänsä.[106]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauli Niinistön Tanskan Elefanttiritarikunnan vaakuna (2016).[107]

Ritarikunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniatohtorinarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Yhteinen raha: eurooppalaisen yhteistyön alku- vai päätepiste?”, Marginaalista ytimeen: Suomi Euroopan unionissa 1989–2003. Toimittanut Alexander Stubb. Tammi, 2006. ISBN 951-31-2961-6[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Himberg, Petra: Presidenttien virkaanastujaiset (Sauli Niinistö astuu virkaansa 2012) Elävä arkisto. 1.3.2012. Yle. Viitattu 31.7.2015.
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 2,5 2,6 2,7 [https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/223 v.aspx Sauli Niinistö] Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. 3,0 3,1 3,2 Ministerin tiedot: Niinistö, Sauli Väinämö Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Viitattu 31.7.2015.
  4. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tiesitko-tata-vain-muutama-suomen-presidentti-on-kaynyt-armeijan/1893202
  5. de Fresnes, Tulikukka & Tikkala, Hannu & Tolonen, Laura: Suomi hakee Nato-jäsenyyttä Yle uutiset. 15.5.2022. Viitattu 15.5.2022.
  6. 6,0 6,1 6,2 Häikiö, Martti: [https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8821 v/ Sauli Niinistö] Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 4.9.2015. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.10.2017.
  7. 7,0 7,1 Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi 5.2.2012. MTV Uutiset. Viitattu 5.5.2014.
  8. Raili Roth: Valitsijayhdistyksen vetäjäksi Heikki A. Ollila Kangasalta. Aamulehti 30. toukokuuta 2017, s. B5. Alma Media Finland.
  9. Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1995 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 2.3.2012.
  10. Perho, Anna: Sauli Niinistö City-lehti. 6.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  11. Ministerit nimikkeittäin: Valtiovarainministerit Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Viitattu 31.7.2015.
  12. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2008.
  13. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 2007 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 3.4.2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.3.2012.
  14. Pohjanpalo, Olli: Puhemiehen vaali poikii protestiääniä. (digitilaajille) Helsingin Sanomat, 24.1.2013, nro 22, s. A 14. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.5.2014.
  15. Koskinen, Mika: Saako Sauli Niinistö sapiskaa? Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  16. Lehto, Mika: Kapina eduskunnassa - maalitauluna Niinistö Iltasanomat.fi. 1.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  17. Sauli Niinistö jatkaa puhemiehenä Taloussanomat. 3.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  18. Näin Niinistö näpäytti eduskuntaa takaisin Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  19. Niinistö Palloliiton puheenjohtajakilpaan MTV Urheilu. 24.8.2009. Viitattu 5.5.2014.
  20. Sauli Niinistöstä Palloliiton puheenjohtaja 8.11.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 31.10.2014.
  21. Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu 5.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2014.
  22. 22,0 22,1 22,2 22,3 22,4 22,5 22,6 22,7 22,8 22,9 Sauli Väinämö Niinistö President.fi. 27.3.2014 (päivitetty). Viitattu 5.5.2014.
  23. Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa linjaava rahoituskomitea IMFC kokoontuu Ottawassa 17.11.2001 14.11.2001. Valtiovarainministeriö. Viitattu 31.7.2015.
  24. Tukikummit, hallitus 2019. Tukikummit-säätiö. Viitattu 26.3.2019.
  25. Kinnunen, Raila: Sauli Niinistön paluu. Apu, 20.6.2005.
  26. Lukka, Teemu: Näin tehtiin työväen presidentti (Internet Archive) Helsingin Sanomat. 27.11.2005. Viitattu 5.5.2014.
  27. "Työväen presidentti" kuumensi tunteita Iltasanomat.fi. 27.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  28. Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" Iltasanomat.fi. 26.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  29. Nyt alkaa taistelu Iltasanomat.fi. 14.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  30. 30,0 30,1 Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 MTV Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  31. Sauli Niinistö lähtee presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  32. 32,0 32,1 Kokoomus hellii Niinistö-ilmiötä. (digitilaajille) Helsingin Sanomat, 23.10.2011. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.10.2011.
  33. Junkkari, Marko: Uutisanalyysi: Historiallinen presidentinvaali (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 5.2.2012. Viitattu 2.3.2012.
  34. Niinistön voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Iltalehti, 2011, nro 5.8., s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  35. Virkkunen, Jussi: Sauli Niinistö hakee jatkokautta presidenttinä – mittauttaa suosionsa yhdistyksen avulla Yle Uutiset. 29.5.2017. Yleisradio. Viitattu 29.5.2017.
  36. Keskisuomalainen 29.5.2017
  37. Kristillisdemokraatit asettuvat Niinistön taakse presidentinvaaleissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat 19.8.2017
  38. Maria Lohela allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin Verkkouutiset
  39. Sinisten kansanedustajia Sauli Niinistön tueksi Verkkouutiset
  40. Sinisten ryhmäjohtaja allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin – ”ei kannanotto” Verkkouutiset
  41. https%3A%2F%2Fyle.fi%2Fuutiset%2F3-9849514 Petteri Orpo Twitterissä
  42. HS-gallup: Sauli Niinistöllä 68-75 prosentin kannatus Verkkouutiset
  43. Ylen presidenttikysely: Niinistö yhä ylivoimaisempi, nyt ykkösvaihtoehto myös vihreille
  44. Venäjän presidentti Putin onnitteli Niinistöä – ”Niinistön linja sai laajan tuen”
  45. Niinistö, Sauli: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe eduskunnassa 1.3.2012. Yle. Viitattu 5.3.2012.
  46. Presidentti Niinistö kehui Venäjän vaaleja Iltalehti. 5.3.2012. Viitattu 5.3.2012.
  47. Niinistön ja Putinin ensimmäisen puhelun sisältö julki Iltasanomat.fi. 7.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  48. Niinistö saapui Koreaan Iltalehti. 25.3.2012. Viitattu 26.3.2012.
  49. Presidenttiparin Ruotsin-matka huipentui juhlavastaanottoon (digitilaajille) Helsingin sanomat. 18.4.2012. Viitattu 10.6.2012.
  50. Venäläiskenraali: Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 5.6.2012. Viitattu 31.7.2015.
  51. Presidentti Niinistö: Kenraali Makarovin analyysi oli väärä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 7.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  52. Putin samaa mieltä Makarovin kanssa Nato-kysymyksestä (digitilaajille) HS.fi. 22.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  53. Raeste, Juha-Pekka: Niinistö haluaa alentaa palkkiotaan (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 3.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  54. Niinistö ei ehdota yleisiä palkkojen pienennyksiä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  55. Eduskunta hyväksyi presidentin palkka-alen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Viitattu 10.3.2013.
  56. Linnan juhliin radikaaleja muutoksia – tanssit peruttu, lyhyet mekot tulevat Ilta-sanomat. 27.9.2013. Viitattu 3.10.2013.
  57. Huhta, Kari: Niinistö saatteli presidentit yhteen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 20.8.2014. Viitattu 26.8.2014.
  58. Kari Nissinen: Niinistö Ukrainan-matkastaan: Avoimelle keskusteluyhteydelle ja viestien välittämiselle on tarvetta ((mukana Areenan välitämä osa haastattelusta)) 16.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 16.8.2014.
  59. Ukrainan kriisistä Barroson ja Van Rompuyn kanssa 18.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 18.8.2014.
  60. Sundqvist, Vesa: Niinistö virkaanastujaispuheessa: Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia 1.2.2018. Yleisradio. Viitattu 1.2.2018.
  61. Kekkonen, Niinistö ja Koivisto ovat suomalaisten eniten arvostamat presidentit, kertoo tutkimus. Yle Uutiset
  62. Presidentti Niinistö aikoo tavata Trumpin ja Putinin myös kahden kesken – "kokouspaikoista varmasti syntyy nyt nopeasti keskustelua" Yle. 28.6.2018. Viitattu 3.7.2018.
  63. Presidentti Sauli Niinistö joutuu lonkkaleikkaukseen – Viime vuonna paljastui, että presidentillä on nivelkulumaa www.iltalehti.fi. Viitattu 9.2.2019.
  64. Presidentti Niinistö: "Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö syvenee – ei ole huono asia, jos Venäjä sen huomaa" Yle Uutiset. 5.3.2022. Viitattu 5.3.2022.
  65. 65,0 65,1 Vimma, Tuomas: Porvarin paluu Image. 7/2005. Viitattu 23.1.2012.
  66. Eduskunnan pöytäkirja PTK 15/1991 vp 14.5.1991. Suomen Eduskunta.
  67. Kova syytös tv:ssä – näin Niinistö todella sanoi 14.5.1991 uusisuomi.fi. 12.1.2012. Viitattu 28.7.2018.
  68. Suomen Eduskunta: Eduskunnan pöytäkirja 15/1991 (sivu 251) eduskunta.fi. 14.5.1991.
  69. [https://www.edilex.fi/mt/lavm19940004 LaVM 4/1994 - HE 365/1992 Lakivaliokunnan mietintö n:o 4 hallituksen esityksestä laiksi rikoslain väkisinmakaamista ja vapautta loukkaavaa haureutta koskevien säännösten muuttamisesta] 8.3.1994.
  70. OpusLex :: Asianomistajarikos ja virallisen syytteen alainen rikos www.opuslex.fi. Viitattu 17.6.2020.
  71. Yle: Niinistö armahti vain yhden tuomitun (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 17.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  72. 72,0 72,1 Niinistö Sauli (Internet Archive) Vaalikone.fi. Viitattu 5.5.2014.
  73. Presidentti Niinistö avioliittolaista: Asia on ihan selvä, näin eletään Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2019.
  74. 74,0 74,1 Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 26.5.2012. Viitattu 10.6.2012.
  75. Hämäläinen, Jyrki: Sauli Niinistö ei kaipaa Kekkoseksi Seinäjoen sanomat. 27.12.2011. Viitattu 23.1.2012.
  76. Niinistö tahtoo kansanäänestyksen Natosta Yle Uutiset. 31.10.2008. Viitattu 5.2.2009.
  77. Huusko, Markku: Näkökulma: Nyt se tuli, Sauli Niinistön Nato-kanta Uusisuomi.fi. 15.12.2017. Uusi Suomi. Viitattu 9.1.2018.
  78. Presidentti Sauli Niinistö: Mahdollisen Nato-jäsenyyden vaatima kansan tuki on osoitettu kyselyissä Yle Uutiset. 30.3.2022. Viitattu 4.5.2022.
  79. Näin presidentti ja pääministeri perustelevat liittymistä Natoon – lue sanasta sanaan Niinistön ja Marinin yhteinen, historiallinen lausunto Yle Uutiset. 12.5.2022. Viitattu 12.5.2022.
  80. Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Suomella töissä? MTV Uutiset. 23.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  81. Asposalo, Keke: Sauli Niinistö teki pikavisiitin. Karkkilalainen, 23.11.2011, s. 5. Artikkelin verkkoversio Viitattu 31.7.2015.
  82. Ay-johtajat pillastuivat Niinistön lakkopuheista TS.fi. 12.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  83. Sillantaus, Teppo: ”Jos minä olisin lapsi, ja äitini tai isäni joka aamu veisi minut päivähoitoon...” – Sauli Niinistö otti tiukasti kantaa lasten päivä­hoitoon edus­kunnassa vuonna 1998 (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 3.3.2018. Viitattu 7.3.2018.
  84. 84,0 84,1 Miettinen, Tiina: Tasavallan juuret. Suomen presidenttien esipolvet., s. 140-141. Helsinki: Suomen sukututkimusseura, 2017. ISBN 978-952-5130-19-5.
  85. Hämäläinen, Unto: Mäntyniemen nuori isäntä. Helsingin Sanomat. Kuukausiliite, 2012, nro 3.
  86. Waris, Olli: Sauli Niinistön Kari-veli kertoo: "Äidin elämän tähtihetki" Iltalehti.fi. 2.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  87. Niinistön veljenpoika on vihreiden uusi tähti Iltasanomat.fi. 24.5.2004. Viitattu 5.5.2014.
  88. Halikko, Kuttila, Kumio, 1932 (Lähde: Suomen maatilat III) (Haku ehdoilla Kunta: Halikko, Tila: Kumio) Sukutilat Webissä. Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 12.2.2019.
  89. Sauli Niinistö – yksinäinen susi Iltalehti. 14.12.2011. Viitattu 31.10.2014.
  90. Sauli Niinistö kihlasi Tanja Karpelan! Iltasanomat. 26.11.2003. Viitattu 5.5.2014.
  91. Kaunisto, J. A.: Tanja Karpela kihloihin viidennen kerran V2.fi. 4.11.2008. Viitattu 8.11.2014.
  92. Lehto, Mika: Niinistö puhuu nyt tsunamista Iltasanomat. 20.9.2007. Viitattu 5.5.2014.
  93. Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vihittiin Ilta-Sanomat. 3.1.2009. Viitattu 30.4.2020.
  94. Presidenttiparin vauva on syntynyt! Poika tuli iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2018.
  95. Sauli Niinistön ja Jenni Haukion poika sai nimen Ilta-Sanomat. 7.4.2018. Viitattu 7.4.2018.
  96. Sauli Niinistön pinssistä tuli vaalien hittituote 28.12.2011. MTV Viihde. Viitattu 5.5.2014.
  97. Hanna Vesala: Niinistön ja Haukion Lennu-koirasta tuli valtava Twitter-hitti maailmalla Ilta-Sanomat. 23.2.2017. Viitattu 4.5.2022.
  98. Lennu kuoli pahanlaatuiseen kasvaimeen – ”presidenttiperhe suree syvästi” Iltalehti. Viitattu 23.5.2021.
  99. Tatu Kuukkanen, Presidenttiparin uusi koira Osku on harvinaisuus, jonka rotutovereita on Suomessa vain kourallinen, Yle.fi uutiset 29.8.2021 viitattu 29.8.2021
  100. Juha-Pekka Tikka: Maailmalla uutisoidaan Suomen presidentin rullaluisteluista Verkkouutiset. 14.4.2015. Viitattu 1.10.2018.
  101. Sauli Niinistö lahjoitti tekijänoikeuspalkkiot diakoniarahastolle Evl.fi. 10.9.2007. Viitattu 8.11.2014.
  102. Niinistö: Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.2.2012. Arkistoitu . Viitattu 11.2.2012.
  103. IS: Niinistö lahjoitti jättipotin hyväntekeväisyyteen Iltalehti. 25.10.2010. Viitattu 11.2.2012.
  104. Schauman, Satu: ”Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä.” Nykypäivä, 27.1.2012, nro 4. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.5.2014.
  105. Ville Talola: Radio Dei kysyi ehdokkailta Jeesuksesta. Kotimaa24, 26.01.2012. Radio Dei kysyi ehdokkailta Jeesuksesta.
  106. Kuuluuko tasavallan presidentin toivottaa uudenvuodenpuheessaan Jumalan siunausta? Näin eri presidentit ovat vuorollaan toimineet Helsingin Sanomat. 30.12.2018. Viitattu 22.9.2020.
  107. Tasavallan presidentin Elefantin ritarikunnan vaakuna paljastettiin www.finland.dk. 14.9.2016. Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina. Viitattu 30.1.2019.
  108. Modtagere af danske dekorationer 2022. Kongehuset. Viitattu 14.5.2022. (tanskaksi)
  109. forseti.is [vanhentunut linkki]
  110. Cooperation with Finland is beneficial for the people of Lithuania President of the Republic of Lithuania. 14.5.2013. Viitattu 14.5.2022. (englanniksi)
  111. Sauli Niinistö 2022. Vabariigi Presidendi Kantselei. Viitattu 14.5.2022. (viroksi)
  112. Prezydenci Polski i Finlandii o dalszej współpracy ekonomicznej Oficjalna strona Prezydenta Rzeczypospolitej Polskiej. 31.3.2015. Viitattu 14.5.2022. Malline:Pl
  113. Le onorificenze della Repubblica Italiana 2022. Palazzo del Quirinale. Viitattu 14.5.2022. (italiaksi)
  114. Volodymyr Zelenskyy awarded the President of Finland the Order of Prince Yaroslav the Wise of the I degree 23.8.2021. Embassy of Ukraine in the Republic of Finland. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  115. Vuoden käyttäytyjä Tapaseura ry. Viitattu 27.11.2013.
  116. Presidentti Niinistölle Suomen Tiedeseuran mitali Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.5.2013.
  117. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanotti von Hayek -talouspalkinnon Presidentti. 20.11.2013. Viitattu 29.5.2019.
  118. RUL:n kultainen ansiomitali luovutettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Suomen Reserviupseeriliitto ry. Viitattu 9.9.2015.
  119. Paikallislehtien Antti-patsas presidentti Sauli Niinistölle 30.11.2020. Uutismediain liitto. Viitattu 25.2.2022.
  120. Presidentti Niinistölle arvostettu tunnustuspalkinto Yhdysvalloissa Yle.fi.
  121. Ajankohtaista, Kunniatohtorit Maanpuolustuskorkeakoulu. Puolustusvoimat. Viitattu 3.12.2018.
  122. Viiden vuoden yksinäisyys Teos. Viitattu 27.11.2013.
  123. Hiljaisten historia Teos. Viitattu 27.11.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

v/ Teoksen verkkoversio].

  • Mörttinen, Matti: Sauli Niinistö: Mäntyniemen herra. Helsinki: Into, 2018. ISBN 978-952-264-942-3.
  • Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat: Sauli Niinistön henkilökuva. Helsinki: Ajatus, 2010. ISBN 978-951-20-8105-9.
  • Tikka, Juha-Pekka: 130 päivää: Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan tarina. Helsinki: Kansalliskustannus, 2012. ISBN 978-952-93-0438-7.
  • Uimonen, Risto: Puolivallaton presidentti: Sauli Niinistön pitkä kiri Mäntyniemeen. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39350-5.
  • Uimonen, Risto: Sauli Niinistö: Tasavallan presidentti. Helsinki: WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-43482-6.
  • Tuomo Yli-Huttula: Presidentti ja porvarivalta. Otava 2018 ISBN 978-951-1-32647-2

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sauli Niinistö.

Katso tätä artikkelia myös Antsamedia Näkökulmassa

v.aspx Sauli Niinistö] Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Edeltäjä:
Riitta Uosukainen
Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas
2006, 2012, 2018
Seuraaja:
Edeltäjä:
Pekka Hämäläinen
Suomen Palloliiton puheenjohtaja
2009–2012
Seuraaja:
Pertti Alaja