Kiertoilmaus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiertoilmaus (tai kiertoilmaisu) tai eufemismi on jyrkkien ja epämiellyttävien ilmaisujen sijasta käytetty usein peittelevä tai kaunisteleva sana tai sanaliitto. Ne ovat tavanomaisesti useampisanaisia esimerkiksi »ikuinen uni, nukkua pois» (kuolla) tai »isänmaan toivo» (ylioppilas).[1][2][3][4] Historiallisesti kiertoilmaus on ollut vaihtoehtoinen nimitys jollekin asialle tai olennolle, jonka nimeä ei jostain syystä saa sanoa.

Historiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhastaan kiertoilmauksia on käytetty voimakkaista ja suurista olennoista, kuten petoeläimistä, jumalista tai pahoista hengistä, sekä puhuttaessa kielletyistä aiheista tai asioista, jotka olivat tabuja, kuten seksuaalisuudesta. Pyhän henkiolennon nimen asiattoman lausumisen ajateltiin herjaavan olentoa. Pahan tai pelottavan hengen tai petoeläimen nimen lausumisen taas ajateltiin kutsuvan olennon paikalle. Esimerkiksi suomalaisten vanhan taivaan- ja ukkosenjumalan nimitys Ukko lienee alkujaan kiertoilmaus, joka viittaa vanhaan mieheen. Sittemmin Ukko on vakiintunut tämän jumalan nimeksi, eikä nykyisin olla edes varmoja, mikä alkuperäinen nimi oli. Kristinuskon paholaisesta on käytetty monia kiertoilmauksia, kuten vanha vainooja, sielunvihollinen ja vihtahousu. Pedoista, kuten karhusta ja sudesta on käytetty useita kiertoilmauksia, ja myös sana karhu on alun perin kiertoilmaus, joka viittasi karheaan turkkiin.

Monilla tärkeillä riistaeläimillä oli suomen kielessä kiertoilmauksia. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen sijasta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. Kettu tunnettiin alun perin nimellä repo, sana kettu on partisiippimuoto nahkaa tarkoittavasta kesi-sanasta.

Ikivanhan ja edelleen joissain kulttuureissa elävän käsityksen mukaan asioilla on oikeat nimet, jotka eivät pelkästään viittaa kohteeseensa, vaan ovat olennainen osa kohdettaan. Esimerkiksi ihmisen nimi oli osa ihmistä, ja joissain uskomuksissa nimi saattoi olla jopa ihmisen sielu. Monissa kulttuureissa uskottiinkin, että ihminen sai sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Kotieläintenkin ajateltiin tottelevan nimeään pikemminkin nimen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi, kuin siksi, että eläin tunnistaisi nimensä tai olisi oppinut reagoimaan siihen. Sama koski myös muita olentoja. Petoeläimiä tai pahoja henkiä ei haluttu paikalle, joten niiden oikeaa nimeä ei haluttu lausua. Riistaeläimet taas pelkäsivät nimeään, ja uskottiin, että ne lähtivät karkuun, jos niiden nimi sanottiin. Kiertoilmaukset eivät olleet olennon ”oikeita” nimiä, eivätkä siten yhtä vaarallisia. Usein kävi kuitenkin niin, että kiertoilmaus vakiintui ”oikeaksi” nimeksi, ja saatettiin joutua etsimään uutta kiertoilmausta.

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa jotkut sanat ja ilmaukset ovat epäsopivia. Tällaisia ovat varsinkin eri etniset nimitykset ja ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten vammaisuuteen liittyvät nimitykset.

Esimerkiksi ”kuolema” on hyvin tunnelatautunut sana, ja siitä käytetäänkin termejä ”poistua joukostamme” tai ”kaatua”.

Eufemismin vastakohta on dysfemismi, jolla pyritään saattamaan jokin asia huonoon valoon. Poliittisessa retoriikassa käytetään paljon dysfemismejä, kuten lahtari valkokaartilaisesta tai kulakki suurviljelijästä. Espanjan sisällissodassa ”tasavaltalainen” ja ”kansallismielinen” olivat eri osapuolten eufemismeja, ja ”kommunisti” sekä ”fasisti” niiden dysfemismejä.

Tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet kiertoilmaisut kuuluvat yhteen tai useampaan seuraavista tyypeistä.

  • Liikasanaisuus eli perifraasit (”vastaus on negatiivinen”)
  • Tekniset tai vierasperäiset ilmaisut
  • Lyhenteet (”päin P:tä”)
  • Abstraktiot (”poistua keskuudestamme” kuolemasta)
  • Epätäsmällisyydet (”takamus”)
  • Väärinääntämiset
  • Käänteiset poissulkemiset (”ei kovin laiha” lihavuudesta)
  • Substantiivien muuttamiset ilmaisuiksi

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Honkala, Juha & Halinen, Ari (toim.): ”kiertoilmaus”, CD-Facta 2005: suomenkielinen tietosanakirja. Sitaatti: "kiertoilmaus, perifraasi, varsinaisen ilmauksen sijasta käytetty tav. useampisanainen ilmaus (esim. nukkua pois 'kuolla').". Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29148-X.
  2. Rantala Risto, päätoimittaja, Itkonen Mikko, Suramo Ari; grafiikka: Vakkila, Juha.: ”eufemismi”, Otavan tietosanakirja 1.0. Sitaatti: "eufemismi, kiertoilmaus, lievien ilmaisujen käyttö jyrkkien ja epämiellyttävien asemasta, esim. »ikuinen uni» (kuolema); kaunistelu.". Helsinki: Otava, teoksen muoto: CD-linja Ulkoasu: 1 optinen levy (CD-ROM) : vär. ; 12 cm., 1997. ISBN 951-1-15139-8.
  3. Rantala Risto, päätoimittaja, Itkonen Mikko, Suramo Ari; grafiikka: Vakkila, Juha.: ”perifraasi”, Otavan tietosanakirja 1.0. Sitaatti: "perifraasi, kiertoilmaus, tyylikeino, esim. isänmaan toivo = ylioppilas; taivutusmuodon asemasta käytetty sanaliitto.". Helsinki: Otava, teoksen muoto: CD-linja Ulkoasu: 1 optinen levy (CD-ROM) : vär. ; 12 cm., 1997. ISBN 951-1-15139-8.
  4. Päätoimittaja: Haarala, Risto et al.: CD-perussanakirja. Sitaatti: "Kiertoilmaus kiel. jnk ilmauksen asemasta käytettävä toinen (us. peittelevä tai kaunisteleva) ilmaus, perifraasi, eufemismi. "Ikuinen uni" ym. kuolemaa merkitsevät kiertoilmaukset.". Helsinki: Edita, 1997. ISBN 951-37-2076-4. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Varis, Markku: Sumea kieli: Kiertoilmauksen muoto ja intentio nykysuomessa. Väitöskirja: Oulun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-079-1.