Vammaisuus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vammaisuus kuvaa fyysisen tai psyykkisen terveyden rajoitteita, joiden vuoksi henkilö ei pysty toimimaan täysipainoisesti fyysisessä tai sosiaalisessa ympäristössä. YK:n 13. joulukuuta 2006 hyväksymässä Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (Convention on the Rights of Persons with Disabilities) vammaisuus määritellään seuraavalla tavalla: ”Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”[1] Maailman terveysjärjestö arvioi vuonna 2011, että jopa 15 % maailman väestöstä on vammaisia.[2]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista määrittelee, että vammaisella tarkoitetaan henkilöä, jolla "vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista"[3].

Vammaisuuden käsitteen perustana on yksilön fyysinen tai psyykkinen erilaisuus, mutta käsitteen sisältö – sen merkitys ja kokemus – määrittyy sosiaalisesti. Ympäristö leimaa vammaisiksi henkilöt, jotka eivät selviydy ympäristön asettamista vähimmäisvaatimuksista. Vammaisuutta ei pidetä enää niinkään yksilön ominaisuutena vaan yhteiskunnan rakenteisiin liittyvänä epäkohtana, jota ei voi kuvata eikä määritellä ilman viittausta ympäristön asettamiin vaatimuksiin ja esteisiin. Vammaisuutta määrittää yksilön edellytysten ja ympäristön vaatimusten välinen suhde.[4][5][6]

Vammaisuus on kokemus, joka kohtaa jossain määrin jokaista ihmistä. Elämänsä eri vaiheissa kaikki kokevat eriasteisia rajoituksia toiminnassaan terveytensä vuoksi. Vammaisuus ei ole asia joka koskee vain vähemmistöä, se on kaikkien ihmisten yhteistä kokemuspiiriä.[7]

Vammaisuutta tuskin voi määritellä yksikäsitteisesti niin, ettei joitakin vaikeasti ratkaistavia rajatapauksia esiintyisi. Edellä siteeratussa YK:n määritelmässäkin esiintyy sanoja, jotka puolestaan kaipaavat määrittelyä. Määritelmä on harvoin suljettu, mutta siitä on hyötyä, jotta alustavasti tiedettäisiin, mistä puhutaan.

Luokittelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntytapansa ja oireittensa perusteella vammaisuutta voidaan luokitella eri tavalla.

Aistivammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aistivamma

Kuulovammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisellä on kuulovika tai kuulovamma silloin, kun hänen kuuloelimensä rakenteessa on vaurio tai kun sen toiminnot ovat häiriintyneet.

Näkövammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Näkövamma

Henkilöä, jolla näkötoiminta tai joku näkemisen osa-alue on heikentynyt niin paljon, että siitä on hänelle merkittävää haittaa jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi kotona, harrastusten parissa tai työpaikalla sanotaan näkövammaiseksi. Näkemisen osa-alueista puhuttaessa tarkoitetaan muun muassa näöntarkkuutta ja näkökenttiä, kontrastien erotuskykyä ja värinäköä, silmien adaptaatiota ja akkommodaatiota sekä silmälihasten toimintaa.

Kehitysvammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kehitysvamma

Kehitysvamma merkitsee yksilönkehityksellisiä eli lapsuudesta asti ilmeneviä vaikeuksia käsityskyvyssä. Asioiden ymmärtäminen, oppiminen ja käsitteellinen ajattelu on kehitysvammaisille usein vaikeampaa kuin muille[8], minkä vuoksi he eivät pysty yleensä tulemaan toimeen ilman erityistä hoitoa, apua tai opetusta. Kehitysvammaisilla on usein myös ongelmia suunnitelmallisuudessa ja ennakoinnissa.[9]

Liikuntavammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikuntavammaisuus aiheutuu muun muassa CP-vammaisuuden, lihassairauksien, synnynnäisten raajojen ja tukielinten epämuodostumien, raajan tai raajanosan puutosten, kasvu- ja luutumishäiriöiden, keskushermoston sairauksien, kasvainten, selkäytimen vaurioiden, lapsuusiän reuman, tapaturmien ja joskus leikkausten seurauksena. Liikuntavamma aiheuttaa aina haittaa jokapäiväisessä elämässä rajoittaen tai estäen liikkumista ja itsenäistä toimintaa. Tila saattaa olla pysyvä, etenevä, paraneva tai vaihteleva ja sillä on vaikutuksia elämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Mielenterveyden häiriöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mielenterveys

Mielenterveyden häiriöön liittyy usein toimintakyvyn heikentymistä. Mielenterveyden häiriöstä puhuttaessa tarkoitetaan monenlaisia psykiatrisia häiriöitä riippumatta niiden syistä ja vaikeusasteesta.

Neuropsykiatriset erityisvaikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuropsykiatrisilla erityisvaikeuksilla tarkoitetaan normaaliälyisillä tai keskimääräistä korkeamman älykkyyden omaavilla esiintyvää synnynnäistä neurologista poikkeavuutta. Neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia ovat mm. ADHD, autismi, Aspergerin oireyhtymä, Touretten oireyhtymä sekä dysfasia.[10]

Sotavammaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodassa haavoittumisen seurauksena saatua vammaa kutsutaan sotavammaksi (tai sotilasvammaksi), ja sen seurauksena vammautunutta henkilöä sotavammaiseksi, ennen sotainvalidiksi. Useissa yhteiskunnissa sotavammainen saa erityiskohtelua muihin vammaisryhmiin verrattuna ikään kuin kiitoksena isänmaalle tekemästään palveluksesta. Esimerkiksi Suomen lainsäädännössä erillinen sotilasvammalaki, joka määrittelee puolustusvoimien palveluksessa aiheutuneiden vammojen hoidon ja kuntoutuksen sekä niistä saatavat korvaukset.[11]

Suomalaisen vammaisuus-käsitteen kehityksestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä muutoksia vammaisuuden tiedostamisessa sai aikaan YK:n julistama Kansainvälinen vammaisten vuosi 1981 ja sen jatkona ”vammaisvuosikymmen” 19831992. YK:n kansainvälisen vammaisten vuoden 1981 Suomen komitea (KM 1982: 35) käytti jo silloin lähtökohtanaan näkemystä, että vammaisuus syntyy yksilön ja ympäristön suhteesta eikä ole pelkästään yksilön tilaa kuvaava käsite. Komitea totesi myös, että selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välille ei voida vetää. Ihmisen toimintakyky samoin kuin vammaisuus tulisi nähdä erilaisista ulottuvuuksista muodostuvana tilana, jossa on monia eri asteita. Komitealla oli käytössään WHO:n vuonna 1980 julkaisema ”vammaluokitus” (International Classification of Impairments, Disabilities, and Handicaps = ICIDH), joka uudistettiin vuonna 2001 täydellisesti ICF-luokitukseksi.

Aiemmin vammaisuudesta käytettiin sekä yleiskielessä että lainsäädännössä nimitystä invaliditeetti ja vammaisesta henkilöstä nimitystä invalidi.

Vammaisten yhteiskunnallinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vammaisten pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi huomattavasti 2020-luvun aikana. Vuonna 2017 lähes puolet osatyökykyisistä oli ollut työttömänä vähintään vuoden, kun vastaava luku oli kolmannes vuonna 2010.[12]

Vammaispolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vammaispolitiikkaan kuuluvat erityistoimet, joita yhteiskunta suorittaa vammaisen elämän helpottamiseksi ja mahdollistaakseen vammaisten osallistumisen yhteiskuntaan täysivertaisina jäseninä. Vammaispolitiikkaan voivat kuulua

  • apuvälineiden kehittäminen
  • asumisen tukeminen
  • itsenäisen elämän tukeminen
  • koulutuksen tukeminen
  • työelämän tukeminen

Vammaispolitiikka Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Vanhasen I hallitus antoi eduskunnalle keväällä 2006 vammaispoliittisen selonteon. Selonteossa esitellään vammaiskäsityksessä tapahtuneita muutoksia seuraavaan tapaan: Käsitys vammaisuudesta heijastaa vallitsevaa ihmis- ja yhteiskuntakäsitystä sekä yhteiskunnan yleisiä elinehtoja. Vammaiskäsitys puolestaan heijastuu vammaispolitiikan sisältöön ja tavoitemäärittelyihin. Molemmat ovat muuttuneet merkittävästi vuosikymmenien myötä.

Vammaispoliittinen ohjelma VAMPO vuosille 2010–2015 sisältää useita toimenpide-ehdotuksia vammaisten aseman parantamiseksi Suomessa.

Keskeisiä toimijoita ovat vammaisfoorumi ja vammaisneuvostot.

Sosiaalisena ilmiönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhtautuminen vammaisuuteen on ollut syrjinnän leimaamaa ja se on sisältänyt tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä, välinpitämättömyyttä ja jopa pelkoa. Vammaisuutta tarkasteltiin 1970-luvun puoliväliin saakka ensisijaisesti lääketieteellisenä ja hoidollisena kysymyksenä. Tämän vuoksi vammaisia ihmisiä hoidettiin usein erillään omissa laitoksissa. Sittemmin vammaisuutta alettiin tarkastella myös sosiaalisesta näkökulmasta.

Vammaisuuden sosiaalinen malli on brittiläisen vammaistutkimuksen professorin Michael Oliverin nimiin kirjattu uusi ympäristölähtöinen vammaisuuden määritelmä, joka on käytännössä muodostunut vakiintuneeksi tavaksi määritellä vammaisuutta ja vammaispolitiikkaa[13].

Vammaisuuden sosiaalinen malli hakee vastausta kysymykseen missä vammaisuus on? Mallin mukaan vammaisuuden ratkaisevat ja määrittävät yksilön ominaisuuksien sijaan yhteiskunnan eri rakenteet, käytännöt ja tilanteet.

Juutalaisuudessa ja kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhassa testamentissa vammaisuutta pidetään synnistä saatuna rangaistuksena.[14] Uudessa testamentissa synnin ja sairauden tai vammaisuuden välinen kytkentä osittain murtuu. Tällöin Raamatussa korostuu armon merkitys. Sairaus tulkittiin yleisesti osaksi kaikkien elämää. Joidenkin sairauden kaltaisen oireiden katsottiin olevan demonien aiheuttamaa. Sairauksien ja vammojen parantamisella oli keskeinen asema Jeesuksen toiminnassa.[15]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikka ja Rooma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikassa surmattiin vammaisia vastasyntyneitä.[16][17] Sparta tuli tunnetuksi järjestelmällisestä vammaisten ja sairaiden surmaamisesta. Kyseisessä kaupunkivaltiossa vammaisten ja sairaiden surmaaminen oli lailla säädettyä.[18]

Platonin yhteiskuntafilosofiassa abortti ja lapsensurma olivat välttämätöntä toimintaa ihannevaltion saavuttamiseksi. Platon puolusti avoimesti vammaisten surmaamista.[19] Myös Aristoteles puolsi ”epämuodostuneiden” surmaamista, koska ei pitänyt heidän elossa pitämistään mielekkäänä yksilölle itselleen tai yhteisölle.[20] Roomalainen Seneca hyväksyi epämuodostuneiden surmaamisen stoalaiseen ajatteluun nojautuen. Stoalaisuuden perusteella vammainen oli kykenemätön elämään hyvää elämää, vammainen oli luonnonoikku, jonka oli parempi kuolla kuin elää.[21]

Vaikka historia tuntee muutaman korkeaan arvoasemaan kohonneen vammaisen, kuten Julius Caesar, keisari Claudius ja Spartan kuningas Agesilaos, yleisesti vammaiset olivat antiikin yhteiskunnissa hylkiöitä.[22]

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Keskiaika

Keskiajalla oli hyväksyttyä pilkata ruumiillisesti tai henkisesti poikkeavaa, hänet suljettiin ”normaalien yhteisön” ulkopuolelle tai käytettiin hyväksi näytösesineenä. Ruumiilliset poikkeavuudet ja monet sairaudet on nähty seurauksina moraalittomuudesta, synnillisyydestä, likaisuudesta tai niitä on pidetty muuten vain erityisen vastenmielisinä ja pelottavina.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ensimmäisiä vammaisten avuksi tarkoitettuja palveluja olivat vuonna 1846 kuuroja lapsia varten perustetut koulut. 1800-luvun lopulla yleistyi ajatus siitä, että vammaisia lapsia on mahdollista opettaa. Taustalla olivat valistuksen ajattelu ihmisten kehittämisestä sekä kristinuskon käsitys ihmisestä arvokkaana Jumalan kuvana. Ihmisen viallisuudella nähtiin olevan jumalallinen tarkoitus, kuten koettelemus, muistutus oman terveyden arvokkuudesta ja Jumalalta saatujen lahjojen oikein käyttämisestä.

1900-luvun alussa Suomeen levisi rodunjalostusajattelu, jossa koettiin uhaksi "degeneraatio" eli "rappeutuminen": perinnöllisten vikojen jatkuva lisääntyminen. Tällöin hallitus alkoi nähdä kehitysvammaiset henkilöt ihmisarvottomina ja hyödyttöminä. Hallitus näki laitoshoidon nähtiin välttämättömänä yhteiskunnan suojelemiseksi. Suomessa hyväksyttiin avioliittolaki vuonna 1929, jossa avioesteiksi säädettiin mielisairaus ja ”tylsämielisyys” sekä pakkosterilisaation laillistava sterilisaatiolaki vuonna 1935. Lakien tavoitteena oli, etteivät yhteiskunnan ei-toivotut yksilöt pystyisi lisääntymään.[23]

Toisen maailmansodan jälkeen ruumiillista vammaisuutta alettiin ymmärtää Suomessa paremmin. Moni hallitusten välisiin joukkomurhiin osallistunut oli vammautunut. Heitä kutsuttiin sotainvalideiksi. Myöhemmin sotainvalideja varten rakennetut tukipalvelut ovat olleet merkittävässä asemassa vammaisten palvelujen yleisessä kehittämisessä.[16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vammaisuus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.un.org/disabilities/default.asp?id=150
  2. World report on disability WHO, 2011
  3. Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, 2 §. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870380
  4. Tampereen kaupunki (2005): Vammaispoliittinen ohjelma
  5. Lahden kaupunki (2004):Lahden kaupungin vammaisneuvoston toiminta
  6. WHO (2007): ICF
  7. WHO (2007): Disabilities
  8. http://www.kvtl.fi/fi/kehitysvamma-
  9. Hiltunen, P. 1983: Oikeessa työssä. Työkokeilun ja sen ristiriitojen kuvaus. Valtakunnallisen tutkimus- ja kokeiluyksikön julkaisuja 19. Kehitysvammaliitto. Helsinki.
  10. Hus, neuropsykiatrian poliklinikka
  11. Sotilasvammalaki, finlex-tietokanta
  12. Osatyökykyisille apua Työkykykeskuksista ja Työmarkkinatorilta? 15.11.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10508943
  13. Vehmas, 2005; Järvikoski, 1994
  14. Vehmas 2005: s. 24.
  15. Vehmas 2005: s. 28-29.
  16. 16,0 16,1 Ilkka Vuorikuru: Suhtautuminen muuttunut. Uutispäivä Demari, 2010, nro 13.1., s. 15.
  17. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_jou.html
  18. Vehmas 2005: s. 34
  19. Vehmas 2005: s. 36
  20. Vehmas 2005: s. 38
  21. Vehmas 2005: s. 39
  22. Vehmas 2005: s. 39-40
  23. Harjula M.: Vaillinaisuudella vaivatut : vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle. Helsinki : Suomen historiallinen seura, 1996.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pelkonen, Marja ym. (toim.): Vaillinaisesta kokonaiseksi. Helsinki: Kääntöpiiri, 1994. ISBN 951-8989-36-2.