Kansainliitto

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
League of Nations
Société des Nations
Sociedad de Naciones
Flag of the League of Nations (1939–1941).png
Perustettu 1919
Lakkautettu 1946
Päämaja Geneve, Sveitsi
Jäsenet 58 jäsenvaltiota
Viralliset kielet ranska, englanti, espanja
pääsihteeri Seán Lester (viimeinen)  Irlanti

Kansainliitto (engl. League of Nations, esp. Sociedad de Naciones, ransk. Société des Nations) oli kansainvälinen järjestö, joka perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseidenriisunta, valtioiden välisten asioiden ratkaisu ja elinolosuhteiden ylläpito. Yhdistyneet kansakunnat korvasi Kansainliiton toisen maailmansodan jälkeen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Aukko sillassa”. Punch-lehden pilakuva 10. joulukuuta 1919 esittää Yhdysvaltojen liittymättömyyden Kansainliittoon aukkona jäsenvaltioiden muodostamassa sillassa.

Alun perin Kansainliiton idean isä oli Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri Edward Grey, mutta ajatusta vahvimmin vei eteenpäin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, joka vuonna 1918 esitti neljäntoista kohdan ohjelmansa sodan lopettamiseksi ja sen jälkeen toteutettaviksi uudistuksiksi. Kansainliitto perustettiin 25. tammikuuta 1919 osana Versailles’n rauhansopimuksen ensimmäistä osaa ja se piti ensimmäisen istuntonsa 10. tammikuuta 1920[1] – samana päivänä kuin rauhansopimus vahvistettiin ja ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti. Ensimmäinen yleisistunto pidettiin Genevessä 15. marraskuuta 1920. Yhdysvallat ei liittynyt Kansainliittoon, koska senaatti äänesti Versailles’n rauhansopimuksen ratifiointia vastaan 19. maaliskuuta 1920. Maa ei enää halunnut osallistua Euroopan tapahtumiin. Yhdysvallat ei kannattanut Versailles’n rauhasopimuksen kovia ehtoja Saksalle ja Yhdysvaltain senaatti piti Kansainliiton Yhdistyneitä kansakuntia velvoittavampia turvallisuuslausekkeita Yhdysvaltoja niin laajasti sitovina, että se olisi rajoittanut Yhdysvaltain toimintavapautta. Yhdysvalloissa oli ajatuksia Monroen opin mukaisesta puuttumattomuudesta Euroopan asioihin[2][3]

Kansainliiton neuvoston pysyviksi jäsenvaltioksi oli ajateltu viittä ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiota: Ranskaa, Yhdysvaltoja, Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Italiaa ja Japania, mutta koska Yhdysvalloista ei tullut Kansainliiton jäsentä, Kansainliiton neuvosto aloitti neljällä pysyvällä jäsenvaltiolla. Saksasta tuli Kansainliiton neuvoston viides pysyvä jäsenvaltio vuonna 1926.

Vuonna 1922 Kansainliitto otti käyttöön Nansenin passin, kansainvälisesti tunnustetun henkilökortin kansalaisuudettomille pakolaisille.

Kansainliitto solmi huippukautenaan, vuosina 1925–1934, nelisenkymmentä sopimusta.[4]

Saksa pääsi Kansainliittoon mukaan vasta vuonna 1926. Neuvostoliitto puolestaan ei halunnut liittyä ”kapitalistien klubina” pitämäänsä Kansainliittoon ennen vuotta 1934, jolloin anglofiili Maksim Litvinov oli ulkoasiainkansankomissaarina eli ulkoministerinä. Samoin nousevien oikeistoradikalismin ja antikommunismin vuoksi Neuvostoliitto oli aloittanut uuden hyökkäämättömyyssopimuksiin perustuvan ulkopolitiikan pyrkien rakentamaan niin sanottuja kansanrintamia.

Kansainliitto ratkoi menestyksellisesti pieniä konflikteja 1920-luvulla, kuten Huippuvuorten ja Ahvenanmaan omistuskiistat. Pakolaisten avustamisessa, siirtomaajärjestelmän purkamisessa (mandaattialueet) ja nälänhätien torjunnassa Kansainliitto osoittautui tienraivaajaksi. Se epäonnistui suurten konfliktien ratkaisemisessa 1930-luvulla, eikä pystynyt estämään Italian hyökkäystä Abessiniaan tai Japanin hyökkäystä Kiinaan.

Saksan johtajan Adolf Hitlerin aloitettua vuonna 1935 järjestelmällisen varustautumisen Versailles’n rauhansopimuksen luoman maailmanjärjestyksen purkamiseksi erityisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska vaativat Kansainliitolta toimia Saksaa vastaan. Kansainliitto ei kuitenkaan saanut aikaan muuta kuin Saksan toiminnan tuominneen päätöslauselman.[5] Saksa oli eronnut järjestöstä jo lokakuussa 1933 Hitlerin valtaannousun jälkeen.[6] Japani erosi Kansainliitosta maaliskuussa 1933[7], Italia joulukuussa 1937[8], Unkari huhtikuussa 1939[9] ja Espanja toukokuussa 1939.[10]

14. joulukuuta 1939 järjestö erotti Neuvostoliiton sen hyökättyä Suomeen sekä kehotti jäsenvaltioita antamaan Suomelle apua. Neuvostoliitto näytti reagoivan sille langetettuun tuomioon ilmeettömästi, mutta myöhemmin osoittautui, että asia ei ollutkaan mennyt Neuvostoliitolta ohi täysin jälkiä jättämättä. Keskusteltaessa tulevan YK:n järjestysmuodosta Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 Josif Stalin esitti Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerille Winston Churchillille ja Yhdysvaltain presidentille Franklin D. Rooseveltille paheksuntansa siitä, että Kansainliiton jäsenmaat oli kiihotettu Neuvostoliittoa vastaan Suomen talvisodan aikana.[11]

Toisen maailmansodan aikana järjestön toiminta hiipui. Kansainliitto lopetti toimintansa 18. huhtikuuta 1946 ja siirsi varansa ja tehtävänsä Yhdistyneille kansakunnille. Kansainliitto oli olemassa jonkin aikaa yhtä aikaa Yhdistyneiden kansakuntien kanssa, millä haluttiin osoittaa kyseessä olevan itsenäinen järjestö eikä vain pelkkä Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä. Yhdistyneet kansakunnat perustettiin 1945, jolloin osa Kansainliiton jäsenvaltioista oli toisen maailmansodan johdosta miehityksen alaisia ja Kansainliiton toiminta olisi edellyttänyt kantojen ottamista pakolaishallituksiin.

Jäsenvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton jäsenvaltioita oli yhteensä 63, joista 28 oli jäsenenä koko järjestön olemassaolon aikana. Loput 35 olivat jäseninä osan aikaa.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton organisaatio (1925).

Kansainliitolla oli kolme toimielintä: sihteeristö, joka toimi Genevessä ja jonka johdossa toimi pääsihteeri, neuvosto ja yleiskokous. Tämän lisäksi Kansainliiton yhteydessä toimi lukuisia järjestöjä ja komissioita. Päätökset neuvostossa vaativat yksimielisyyttä, yleiskokouksessa riitti määräenemmistö. Kansainliiton viralliset kielet olivat englanti, ranska ja espanja.

Sihteeristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton sihteeristö valmisteli asiat neuvostolle ja yleiskokoukselle, hoiti järjestön juoksevia asioita sekä julkaisi raportteja järjestön toiminnasta.

Neuvosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton neuvostolla oli valtuudet käsitellä mitä tahansa asiaa, joka koski maailmanrauhaa. Neuvostossa oli aluksi neljä pysyvää jäsentä: Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Italia ja Japani, sekä neljä vaihtuvaa jäsentä, jotka yleiskokous valitsi kolmivuotiskaudeksi. Ensimmäiset vaihtuvat jäsenet olivat Belgia, Brasilia, Kreikka ja Espanja. Yhdysvalloista oli tarkoitus tulla neuvoston viides pysyvä jäsen, mutta maa ei liittynyt maailmanjärjestöön maan senaatin kieltäydyttyä ratifioimasta Versailles’n rauhansopimusta 19. maaliskuuta 1920.

Yleiskokous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton yleiskokous kokoontui kerran vuodessa Genevessä. Siinä jokaisella jäsenvaltiolla oli yksi ääni. Kaikki jäsenvaltiot eivät tosin aina lähettäneet edustajiaan yleiskokoukseen.

Muut toimielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainliiton yhteydessä toimi Kansainvälinen tuomioistuin sekä useita muita järjestöjä ja komissioita. Näitä olivat Aseriisuntakomissio, Kansainvälinen työjärjestö ILO, Maailman terveysjärjestö, Mandaatti-komissio, Pakolaiskomissio, Orjuuden vastaisen työn komissio, Älyllisen yhteistyön kansainvälinen komissio sekä Pysyvä oopiumin vastaisen työn lautakunta. Vaikka Kansainliiton toimintaa pidetään yleensä tehottomana, useat sen yhteydessä toimineista toimielimistä tekivät tärkeää ja uraauurtavaa työtä, joka jatkuu yhä.

Kansainliitto ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. Rackwitzin maalaus Ahvenanmaan kysymyksen käsittelystä Kansainliitossa.

Suomesta tuli Kansainliiton jäsen joulukuussa vuonna 1920. Suomi koki liittymisen Kansainliittoon tärkeäksi vaikeaksi koetun geopoliittisen asemansa takia. Liittyminen ei kuitenkaan ollut yksioikoista, sillä se tuli ajankohtaiseksi kesken Ahvenanmaan kysymyksen käsittelyn. Vuoden 1920 syksyllä Kansainliitto oli asettanut puolueettoman tutkimuskomission selvittämään Ahvenanmaan tilannetta ja sen mahdollista liittämistä Ruotsiin. Suomen pelättiin Kansainliiton jäseneksi tultuaan vetoavan jäsenmaalle kuuluvaan alueelliseen koskemattomuuteen. Kun Suomen hallitus lupasi, ettei näin tule tapahtumaan, voitiin jäsenyys hyväksyä Kansainliiton neuvostossa.

Kansainliitolla on merkittävä asema Suomen puolueettomuuden kannalta. Liiton toiminta vaikutti vähitellen myös Suomen politiikkaan, ja Suomessa syntyi luottamusta Kansainliiton kykyyn toimia rauhan takaajana. 1920-luvun Suomi noudatti ulkopolitiikassa puolueettomuuden periaatetta, ja näin ollen niveltyminen Kansainliiton järjestelmään oli Suomelle luonnollinen ratkaisu. 1927 Suomi haki ja pääsi Kansainliiton neuvoston vaihtuvaksi jäseneksi seuraaviksi kolmeksi vuodeksi.

Liiton periaatteet lupasivat pienille valtioille aiempaa suuremman roolin kansainvälisissä suhteissa, mihin Suomi suhtautui myönteisesti.[4]

Kansainliitossa keskusteltiin tullien vähentämisestä, ja Suomikin omaksui vapaakaupan mukaisen ajattelun Oslon-sopimuksen myötä vuonna 1933.[4]

Joulukuussa 1939 Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen. 14. joulukuuta 1939 se jopa erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään, mutta tämä ei saanut Neuvostoliittoa pysäyttämään hyökkäystään. Talvisota paljasti yleisen näkemyksen mukaan sen, miten vähän Kansainliitto pystyi tekemään sellaisissa tilanteissa, joissa joku valtio lähti röyhkeän hyökkäyspolitiikan tielle.

Lauri Jonkarin väitöskirja Kansainliitto Suomen turvallisuuspolitiikassa ja kansainvälisissä suhteissa; vastaanotto ja vaikutus julkisessa sanassa ja yhteiskunnassa vuosina 1919–1936 pyrkii osoittamaan, että tämä näkemys on suppea, ja että laajemmin katsoen Kansainliitto toi mukanaan suuren muutoksen kansainvälisiin suhteisiin. Kansainliittoa voidaan pitää ensimmäisen maailmansodan seurauksena syntyneen modernin kansainvälisen järjestelmän toteuttajana. Suomi kuitenkin pyrki turvallisuuspoliittisissa suhteissa hakemaan konkreettista tukea Neuvostoliiton aiheuttaman uhan varalta, eikä kokenut saavansa sitä Kansainliitolta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieteen kuvalehti Historia 2/2014, s.74
  2. USA and League of Nations Mapsoftheworld.com. Viitattu 24.2.2014.
  3. The League of Nations, 1920 U.S. Department of State: Office of the Historian. Viitattu 24.2.2014.
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 Turun yliopisto, tiedotukset (Internet Archive)
  5. Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme kronikka, s. 469–470. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
  6. Vuosisatamme kronikka, s. 453.
  7. Vuosisatamme kronikka, s. 446.
  8. Vuosisatamme kronikka, s. 503.
  9. Vuosisatamme kronikka, s. 519.
  10. Vuosisatamme kronikka, s. 520.
  11. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet: Suomen Kuvalehti 1916–1966, s. 133. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.

Antsadata-kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]