Syyttäjän virhepäätelmä

Syyttäjän virhepäätelmä on tilasto- ja argumentointivirhe, joka syntyy, kun sekoitetaan keskenään todennäköisyydet sille, että henkilö A on syytön, vaikka todiste X puoltaa syyllisyyttä ja todennäköisyys sille, että todiste X puoltaa syyllisyyttä, vaikka henkilö A on syytön. Syyttäjän virhepäätelmä lienee tavallisin puhtaasti todennäköisyyksien virheelliseen tulkintaan perustuvista päättelyvirheistä. Termi itsessään on peräisin William Thompsonin ja Edward Schumannin artikkelista Interpretation of Statistical Evidence in Criminal Trials: The Prosecutor's Fallacy and the Defense Attorney's Fallacy.

Tämän virhepäätelmän tiedetään useita kertoja johtaneen jälkikäteen virheelliseksi katsotun tuomion antamiseen.

Esimerkki

Saksalaiselta rikospaikalta on löytynyt syyllisen veripisara. Rikoslaboratorion tutkimuksen tuloksena on saatu selville, että se kuuluu jollekin muulle henkilölle kuin syytetylle todennäköisyydellä yksi kahdesta miljoonasta.^selvennä Mikä on todennäköisyys, että tämän todisteen perusteella syytetty on syyllinen?

Syyttäjän virhepäätelmä syntyy, kun tämä todennäköisyys tulkitaan naiivisti eli sellaisena kuin se on esitetty. Tosiasiassa todennäköisyys 1/2 000 000 vastaa näytteen sopivuutta kehen tahansa henkilöön, ei nimenomaan syytettyyn. Koska Saksassa on 82 000 000 asukasta, maassa on noin neljäkymmentä henkilöä, joiden syyllisyyttä todiste sellaisenaan myös puoltaisi, vaikka he olisivatkin syyttömiä. Tämän todisteen perusteella syytetty on siis syyllinen 1/40:n eli 2,5 prosentin todennäköisyydellä, joka tuskin sellaisenaan riittää tuomitsemiseen.

On syytä huomata, että kumpikin edellä esitetyistä todennäköisyyksistä on hyvin paljon suurempi kuin todennäköisyys, että yksittäinen saksalainen, johon todiste sopii, olisi todellakin syyllinen (tämä lasketaan binomijakaumasta).

Puolustajan virhepäätelmä

Puolustajan virhepäätelmä on läheistä sukua syyttäjän virhepäätelmälle. Siinä näytön ehdollinen todennäköisyys yritetään saada esitettyä syytetyn eduksi.

Esimerkiksi puolustus perustelee miehen syyttömyyttä vaimonsa murhaan sillä, että vain yksi tuhannesta perheväkivallan uhriksi joutuneesta naisesta joutuu puolisonsa surmaamaksi. Tällöin jää kuitenkin huomiotta se seikka, että aikaisempien vastaavien tapausten kohdalla vaimon surmaaja on ollut 80 prosentissa tapauksista juuri oma mies. Tällä perusteella miestä on perusteltua ainakin epäillä teosta.