Simon Affleck
Simon Affleck eli Simo Hurtta (noin 1660 Narva – 9. toukokuuta 1725 Pielisjärvi)[1][2] oli ruotsalainen Suomessa toiminut veronvuokraaja eli arrendaattori, joka muistetaan suomalaisessa kansanperinteessä säälimättömänä ja julmana. Hän keräsi veroja kruunulta vuokraamassaan Pielisjärven pitäjässä eli nykyisen Lieksan seudulla, jossa häntä vastaan nousi useita talonpoikien kapinaliikkeitä.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Affleckin suku oli alkujaan Skotlannista ja asettunut Ruotsin valtakuntaan 1600-luvulla. Hän varttui Inkerinmaalla, jossa hänen isänsä toimi kielenkääntäjänä. Suuren reduktion jälkeen 1680-luvulla Ruotsin kruunu ulkoisti veronkannon useilla valtiolle palautuneilla alueilla – varsinkin harvaan asutulla syrjäseudulla – jolloin yksityiset saattoivat vuokrata tietyn alueen verotuksen normaalin verokertymän suuruista vuokraa vastaan. Veronvuokraajat saivat myös tilanhallintaoikeuden alueillaan, mikä merkitsi muun muassa oikeutta karkottaa talonpoikia ja säännöstellä maanviljelystä. He saattoivat myös ruveta kantamaan ylimääräisiä veroja. Affleck työskenteli 1680-luvulta alkaen Pielisjärven veronvuokraaja Salomon Ehnbergin veronperijänä, jolloin hänestä tuli jo alueen asukkaiden vihaama. Ehnbergin jälkeen Affleck ryhtyi itse alueen veronvuokraajaksi vuodesta 1695 alkaen.[1]
Jo Ehnbergin aikana Pielisjärven talonpojat yrittivät valittaa kohtelustaan esivallalle, mutta tuloksetta. Affleckin aikana tilanne paheni entisestään, sillä 1696–1697 koettiin paha katoaika ja nälänhätä eli niin sanotut suuret kuolonvuodet, mutta Affleck yritti silti periä verot talonpojilta täysimääräisinä helpotuksia antamatta. Hänen saapuessaan syksyllä 1696 pitämään verollepanoa Haapajärvelle (nyk. Valtimo) kiivastuneet talonpojat karkottivat hänen virkamiehensä väkivalloin. Palatessaan vuoden kuluttua samaan kylään hän joutui kahteen aseelliseen väijytykseen, joista kuitenkin selviytyi lievin vammoin. Joulukuussa 1697 talonpojat ryöstivät Nurmeksen hovin ja yrittivät hyökätä myös Lieksan hoviin, jota Affleck kuitenkin puolusti 14 miehen kanssa. Saatuaan avukseen sotaväen osaston hän vangitutti pääkapinoitsijat, joista kymmenen tuomittiin kuolemaan ja vietiin Käkisalmeen teloitettaviksi. Heidän valituksensa veronvuokraajien toiminnasta kuitenkin kuultiin ja asiaa päätettiin tutkia.[1]
Suuren Pohjan sodan alettua vuonna 1700 Affleck määrättiin pitäjänluutnantiksi ja hän kunnosti Lieksan linnoituksen. Alueella vallitsi omin luvin venäläisten kanssa tehty rajarauha, kunnes uuden katotalven 1708–1709 aikana Affleckiin tyytymättömät talonpojat tekivät ryöstöretken Venäjän puolelle yllyttääkseen venäläiset vuorostaan ryöstämään Affleckin hovit. Kun näin ei heti tapahtunut, talonpojat aloittivat 1710 uuden kapinan. Affleck pelastui jälleen täpärästi väijytyksestä ja pakeni Lieksaan. Venäläisten pian saapuessa talonpojat vannoivat – Affleckia vihaavan Pielisen rovasti Herkepaeuksen kannustamina – uskollisuutta Venäjän keisarille ja ryöstivät uudelleen Nurmeksen hovin. Affleck valtasi sen pian takaisin 30 sotilaan kanssa, mutta ei voinut enää liikkua turvallisesti pitäjänsä alueella, varsinkaan sotilaidensa lähdettyä. Isonvihan aikana venäläiset polttivat hänen Turunkorvan kartanonsa ja veivät hänen vaimonsa ja seitsemän lastaan vangeiksi.[1]
Affleck palasi vielä rauhan tultua, mutta hänen otteensa ei ollut enää entisellään, sillä veronvuokraajien oikeudet oli rajoitettu enää pelkkään varsinaiseen veronkantoon. Perimätiedon mukaan Affleck olisi kuollut tekemällä itsemurhan ampumalla Lieksanjoen lossilla vuonna 1725.[1]
Tapani Löfving toimi Simo Affleckin palveluksessa vuodesta 1708 tammikuuhun 1711. Löfving hoiti Suorlahden kartanoa Kiteellä.[3]
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansan syvästi vihaamasta Affleckista on säilynyt Itä-Suomessa suuri määrä perimätietoa ja tarinoita, joissa kuvaillaan mielikuvituksekkaasti hänen säälimättömyyttään, häijyyttään ja intoaan julmasti simputtaa ja nöyryyttää kansaa. Näillä Simo Hurtta -kertomuksilla ei liene juuri yhteyttä todelliseen historiaan. Tarinoissa esiintyy myös monta versiota hänen väkivaltaisesta kuolemastaan kostonhimoisten talonpoikien käsissä: yhden mukaan hänet kivitettiin kuoliaaksi, toisen mukaan haudattiin kiviröykkiön alle ja jätettiin sinne.[1] Nimi Simo Hurtta tuli siitä, että Affleckin sanottiin pitäneen suurta koiraa.
Affleck on esiintynyt useasti kaunokirjallisuuden aiheena. Eino Leino kirjoitti hänestä runoelman Simo Hurtta, joka ilmestyi kahdessa osassa 1904 ja 1919, sekä 5-näytöksisen historiallisen näytelmän Simo Hurtta (1908). Kirjailija Onni Palaste on kirjoittanut hänestä kolmessa romaanissaan: Simo Hurtta (1978), Simo Hurtta ja Anna (1982) sekä Simo Hurtta ja isoviha (1983). Mauri Sariola kirjoitti hänestä vuonna 2002 kirjana julkaistun jatkokertomuksen Simo Hurtta ja kultainen pikari.
Eino Leinon näytelmän pohjalta valmistui myös 1940 Jäger Filmi Oy:n tuottama ja Roland af Hällströmin ohjaama elokuva Simo Hurtta, jossa nimiroolia esitti Santeri Karilo.[4] Tauno Pylkkänen on säveltänyt vuonna 1948 kantaesitetyn oopperan Simo Hurtta.
Poiketa ry toteutti Simo Hurtasta kertovan Hurtta-nimisen monitaiteellisen esityksen Joensuun Ilosaaressa helmikuussa 2010. Esitystä varten laguuniin rakennettiin luminen katsomo, ja esitys tapahtui jäällä.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 Ilkka Mäntylä: [https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/226 v/ Affleck, Simon (noin 1660 - 1725)] Kansallisbiografia-verkkojulkaisu ei. 5.1.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Maija Salo: Affleck - Skottisukua Suomessa, s. 153-172. BoD, 2016. ISBN 978-952-339-306-6.
- ↑ Rauta, Viljo: Isoviha, s. 75. Helsinki, Sanatar 1943.
- ↑ Simo Hurtta (1940) Elonet.
- ↑ Ylen Pohjois-Karjalan radio 26.2.2008