Selittäminen
Selittäminen pyrkii löytämään vastauksen kysymykseen miksi?.[1] Tieteenfilosofiassa selittäminen nähdään teorioiden ja hypoteesien eräänä tarkoituksena: hypoteesin tulee toisaalta selittää oma tutkimuskohteensa, ja toisaalta tuottaa siihen liittyviä ennusteita, joita voidaan testata.
Tieteellisessä selittämisessä selitettävä asia kytketään muihin asioihin, joiden sanotaan selittävän sen. Teorian sanotaan olevan selitysvoimaltaan toista samaa asiaa koskevaa teoriaa vahvempi silloin, kun se kykenee ennustamaan ja muutoin selittämään kaikki samat asiat kuin toinenkin teoria, mutta selittää sen lisäksi myös joidenkin sellaisten tosiasioiden syyt, joita toinen teoria ei selitä.
Selittämisen lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Proksimaalinen ja ultimaattinen selitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Selitys voi olla proksimaalinen tai ultimaattinen.lähde? Esimerkiksi ihmisten tapauksessa proksimaalinen selittäminen viittaa siihen, miten ihminen käyttäytyy. Nälkä saattaa ajaa ihmisen etsimään ruokaa. Ultimaattinen selitys puolestaan kertoo siitä, miksi ihminen käyttäytyy siten kuin käyttäytyy. Esimerkiksi evoluutioteoreettisia selityksiä sille, miksi eläimelle on kehittynyt näläntunne, voidaan pitää ultimaattisina.lähde?
Proksimaalinen ja ultimaattinen selitys ovat teoreettista selittämistä, joka on vallitseva tieteellinen tapa, jolla asioita selitetään.lähde? Se on kausaalinen selitys, joka kuvaa tapahtuvaa asiantilaa, kun lähdetään tietyistä alkuehdoista. Yleisin teoreettisen selittämisen malli on Hempelin–Oppenheimin malli eli peittävän lain malli. Lisäksi tieteessä käytetään myös erilaisia tilastollisen selittämisen malleja.
Kausaalinen selittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kausaliteetti
Kausaalisessa selityksessä ilmiö selitetään syillä, joiden uskotaan aiheuttavan ilmiön. Tällöin puhutaan syy-seuraussuhteesta eli syysuhteesta. Esimerkiksi kappaleen liiketila muuttui, koska siihen vaikutti voima.
Kausaalisessa selityksessä syyn ja seurauksen tulisi olla ajallisesti ja paikallisesti lähellä toisiaan. Tuottamalla syy pitäisi saada aikaan seuraus, eikä mikään kolmas tekijä saisi vaikuttaa syysuhteeseen. Kausaalisessa selittämisessä on ongelmallista se, että tutkittavaa kohdetta ei pystytä täysin eristämään ja että seuraukset voivat vaikuttaa syihin. Usein ilmiön ehdoksi annetaan vain yksi syy, esimerkiksi ”Matti kuoli syöpään”, vaikka ilmiön taustalla voi olla useita syitä. Voidaan myös kysyä: mikä oli syyn syy?
Determinismin mukaan kaikilla tapahtumilla on tietty, luonnonlaeista johtuva syy. Sattumasta ja todennäköisyyksistä puhuminen tarkoittaa vain, että tietomme syistä on vajavaista. Indeterminismi taas väittää, että on olemassa todellista satunnaisuutta eikä kaikkea voi selittää syillä. Luonnontieteissä indeterminismi on saanut tukea kvanttimekaniikasta, jossa ilmiöitä ei aina voida ennustaa tarkasti.
Funktionaalinen selittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Funktionalismi
Funktionaalisessa selityksessä ilmiö selitetään osoittamalla, että sillä on jokin tehtävä. Esimerkiksi kukat ovat värikkäitä, jotta ne houkuttelisivat pölyttäviä hyönteisiä.
Tieteellisessä maailmankuvassa funktionaalinen selitys ei saa tarkoittaa teleologista eli päämäärään perustuvaa selitystä (katso jäljempänä).lähde?
Teleologinen ja finaalinen selittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkelit: Teleologia ja intentionalismi
Teleologisella tai finaalisella selityksellä tarkoitetaan päämäärästä lähtevää selitystä. Luonnontieteissä, kuten fysiikassa, ei ole sijaa päämääräselityksille. Myöskään biologiassa luonnonvalinnalla ei katsota olevan mitään erityistä pitkän tähtäimen päämäärää. Ihmistieteissä käytetyt intentionaaliset selitykset sen sijaan ovat eräs päämääräselitysten laji.[2] Samoin historiallinen eli geneettinen selittäminen on usein teleologista, eli lopputuloksellista. Usein historiallinen selittäminen erotetaan ultimaattisesta siten, että historiallinen on vaikeampaa taivuttaa kausaaliseksi selittämiseksi.
Intentionaalinen selitys selittää ihmisen käyttäytymisen johtuvan hänen haluistaan ja uskomuksistaan. Tavoitteena on ymmärtää ihmistä osana tämän sosiaalista ympäristöä. Käytännöllisen syllogismin mukaan ihmisen tekemä teko on selitetty, jos se seuraa hänen tavoitteestaan sekä käsityksestään, joka koskee tavoitteen ja keinon välistä yhteyttä.[1] Esimerkiksi: koululainen osti kalliin muotivaatteen, koska hän haluaa hyväksyntää ikätovereiltaan.
Reduktionismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Reduktionismi
Reduktionismin mukaan kokonaisuus voidaan hajottaa osiinsa, joita tutkitaan erikseen. Esimerkiksi biologiset ilmiöt voitaisiin selittää täysin fysiikan ja kemian avulla.
Reduktionismia vastustaa holismi, jonka mukaan kokonaisuus ei ole vain osiensa summa vaan kokonaisuudessa ilmenee uusia ominaisuuksia. Tällaista ilmenemistä kutsutaan emergenssiksi. Esimerkiksi ihmisen mieltä ei voisi täysin palauttaa fysikaalisiksi tiloiksi. Yhteiskuntatieteissä holismin vastakohta on individualismi ja kiistan aiheena on yksilön ja yhteisön suhde.
Selitysmalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wesley Salmon (1990) tutki tieteellisen selittämisen historiaa, ja kritisoi vallitsevaa C. G. Hempelin ja Paul Oppenheimin loogisesta empirismistä ”perittyä” vallitsevana pitämäänsä näkemystä ja esitteli oman induktiivis-tilastollisen selittämismallinsa. Salmonin mukaan mm. modernin fysiikan ilmiöitä ei pystytä selittämään dedkutiivis-nomologisesti, vaan rinnalle tarvitaan myös tilastollista selittämistä. Salmon tiivisti analyysinsä seuraavasti:[3]
| Lait \ Explananda | Yksittäiset tosiseikat | Yleiset säännönmukaisuudet |
|---|---|---|
| Universaalit lait | D-N | D-N Deduktiivis-nomologinen |
| Tilastolliset lait | I-S | D-S |
Deduktiivis-nomologinen malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Deduktiivis-nomologinen malli
Deduktiivis-nomologinen (D-N) eli peittävän lain mallin mukainen selitys pyrkii osoittamaan ilmiön lainalaisuuden. Mallin mukaan tieteellinen selitys onnistuu liittämään ilmiön osaksi jotain yleistä lakia.[4] Mallissa selitys sisältää tilannetta kuvaavat alkuehdot ja yleisen lain, joista selitettävä ilmiö seuraa loogisesti.[1] Se on näin eräs kausaalisen selittämisen malli.
Deduktiivis-nomologinen selitys jollekin ilmiölle on validi deduktiivinen päätelmä, jonka johtopäätös kertoo, että selitettävä tapahtuma todella tapahtui. Deduktiivista argumenttia kutsutaan selitykseksi, sen premissejä selittäviksi (explanans) ja johtopäätöstä selitettäväksi (explanandum). Riippuen erilaisista reunaehdoista, selitystä voidaan pitää joko mahdollisena tai totena.
Salmonin näkemyksen mukaan deduktiivis-nomologista mallia voidaan käyttää paitsi yksittäisten tosiseikkojen myös yleisten säännönmukaisuuksien selittämiseen dedusoimalla ne edelleen yhä yleisemmistä laeista.
Induktiivis-tilastollinen malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Induktiivis-tilastollinen selitysmalli
Induktiivis-tilastollinen eli induktiivis-statistinen (I-S) selitys pyrkii kattamaan selitettävän ilmiön jollakin tilastollisella lailla, ennemmin kuin kategorisella tai universaalilla lailla. Induktiivis-statistisessa selittämisessä päättely on luonteeltaan induktiivista eikä deduktiivista. D-N-tyyppiä voidaan pitää yleisemmän I-S-tyypin rajoitetumpana tapauksena.
Deduktiivis-tilastollinen malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Deduktiivis-tilastollinen selitysmalli
Deduktiivis-tilastollinen eli deduktiivis-statistinen (D-S) selitys, jota voidaan pitää D-N-tyypin erikoistapauksena, selittää tilastollisia säännönmukaisuuksia dedusoimalla yleisemmistä tilastollisista laeista.[3]
Selittäminen, argumentointi ja oikeuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siinä missä argumentit pyrkivät osoittamaan, että jokin asia on tai sen tulisi olla jollakin tavalla, selitykset pyrkivät osoittamaan miksi tai miten jokin on. Selittämisessä ei pyritä argumentin tavoin osoittamaan, että jokin väite on totta, vaan osoittamaan, miksi se on totta.
Oikeutuksessa puolestaan on kyse syystä sille, että jollakin henkilöllä on joku uskomus; selityksestä sille, miksi uskomus on tosi; tai kuvauksesta siitä, miten joku tietää sen minkä tietää. Esimerkiksi jos yritetään löytää oikeutus varkaudelle, pyritään usein selittämään varkaan motiivit (kuten nälkäisen perheen ruokkiminen).
Siinä missä argumentit ja selitykset voidaan sekoittaa keskenään, sama voi tapahtua myös oikeutusten ja selitysten suhteen. On tärkeää huomata, milloin selitys ei ole oikeutus. Rikostutkijat voivat pyrkiä löytämään selityksiä rikollisten käyttäytymiselle. Tämä voi auttaa sen ymmärtämisessä, miksi rikoksia tehdään, ja tätä kautta niiden ehkäisyssä. Selityksen ehdottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tutkija tuntisi sympatiaa rikollisen näkemyksiöä tai tekoja kohtaan. Myös kauheita tapahtumia ja tekoja voidaan pyrkiä selittämään ja ymmärtämään, ilman että tällöin olisi kyse tekoihin kannustamisesta.
Humen giljotiinin mukaan mistään tieteellisestä selityksestä ei voida sinällään johtaa arvoja tai toivottavia asiaintiloja.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Attribuutio
- Fallibilismi
- Falsifiointi
- Occamin partaveitsi
- Päättely
- Selitysvoima
- Tieteellinen menetelmä
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sajama, Seppo: Tieteenfilosofia 2004. Joensuun yliopisto. Viitattu 23.6.2009.
- Salmon, Wesley: Four Decades of Scientific Explanation. Minneapolis: University of Minneapolis Press, 1990.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Achinstein, Peter: The Nature of Explanation. New York: Oxford University Press, 1983.
- Pitt, Joseph C.: Theories of Explanation. Oxford: Oxford University Press, 1988.
- Salmon, W.: Scientific Explanation and the Causal Structure of the World. Princeton: Princeton University Press, 1984.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mancosu, Paolo: Explanation in Mathematics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Mayes, G. Randolph: Theories of Explanation The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Woodward, James: Scientific Explanation The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)