Säädös

Säädös on julkista valtaa käyttävän elimen antama yksipuolinen, velvoittava ja kirjallinen tahdonilmaisu eli määräys. Tällaisia julkisen vallan käyttäjiä ovat Suomessa Euroopan unioni, valtio, kunnat tai itsehallinnolliset yhteisöt. Säädöksiä ovat esimerkiksi lait, asetukset, direktiivit ja määräykset.

Säädökset ovat oikeudellisesti velvoittavia, sillä ne on sellaisiksi vankasti hyväksytty eikä niiden velvoittavuutta aseteta demokraattisessa yhteiskunnassa kyseenalaisiksi. Säädösten rinnalla on yleinen oikeuskäsitys eli kansan oikeustaju, joka voi olla moraalisesti velvoittava.

Säädös koostuu säännöksistä, jotka ovat tietystä asiasta määrääviä lauseita, virkkeitä tai kappaleita. Säädöksille on ominaista arvojärjestys eli hierarkia. Ristiriitatapauksissa ylemmänasteinen säädös syrjäyttää alemmanasteisen. Lisäksi alemmanasteinen säädös voidaan antaa vain ylemmänasteisessa säädöksessä olevan valtuutussäännöksen nojalla.

Säädösten jaottelu

Säädökset voidaan Suomessa jaotella seuraavasti:

1. eurooppaoikeudellinen lainsäädäntö
   1. Euroopan yhteisön oikeus
      1. yhteisön perustamissopimukset
      2. perustamissopimusten perusteella annetut säädökset
         1. asetukset
         2. direktiivit
         3. päätökset
         4. pehmeät oikeuslähteet
         5. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätökset
   2. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnat siitä
2. kansallinen lainsäädäntö
   1. lait
      1. asetukset
         1. valtioneuvoston päätös
         2. ministeriön päätös
            1. muut viranomaisohjeet
   2. Ahvenanmaan maakuntalait
      1. Ahvenanmaan maakuntahallitukset asetukset

Euroopan yhteisön oikeus

Euroopan yhteisön (EY) oikeus tarkoittaa Euroopan unionin I pilaria (pilareista tarkemmin myöhemmin). Euroopan yhteisö perustettiin Roomassa vuonna 1957. Tämän kansainvälisen järjestön nimenä oli aluksi Euroopan talousyhteisö, mutta nimeksi tuli Euroopan yhteisö vuonna 1993, kun Euroopan unioni perustettiin. Suomea tämä yhteisöoikeus velvoittaa Suomen 1994 solmiman liittymissopimuksen perusteella.

Euroopan yhteisön yhteisöoikeudellisista säädöksistä ensisijaisessa asemassa ovat jäsenvaltioiden keskenään tekemät yhteisön perustamissopimukset muutoksineen ja lisäyksineen. Tästä kokonaisuudesta käytetään nimitystä perussopimukset. Näitä sopimuksia voidaan muuttaa vain hallitusten välisessä konferenssissa (HVK) ja muutokset pitää hyväksyä jokaisessa jäsenvaltiossa.

Perussopimuksia ovat alkuperäiset perussopimukset:

• Euroopan yhteisön perustamissopimus eli Rooman sopimus, 1957.
• Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus, 1957.
• Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus, 1951.

Perussopimuksia muuttavia ja täydentäviä sopimuksia ovat muun muassa:

• Euroopan yhtenäisasiakirja, 1986.
• Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus, 1992.
• Amsterdamin sopimus, 1997.
• Nizzan sopimus, 2001.
• Lissabonin sopimus, 2009.

Näihin primaarioikeudellisiin sopimuksiin kuuluvat myös eri maiden liittymissopimukset.

Johdetulla- eli sekundaarioikeudella tarkoitetaan niitä säädöksiä, joita toimielimet antavat perussopimusten nojalla. Toimielimiä ovat:

• Euroopan unionin neuvosto
• Euroopan parlamentti
• Euroopan unionin komissio
• Euroopan unionin tuomioistuin

Asetukset velvoittavat kaikkia jäsenmaita välittömästi. Niiden avulla luodaan yhtenäistä lainsäädäntöä esimerkiksi maatalouteen ja kauppapolitiikkaan.

Direktiivit ovat jäsenmaita velvoittavia. Niiden avulla määritellään lainsäädännön tavoitteet. kukin maa voi itse päättää keinoista, joilla nämä tavoitteet maassa saavutetaan. Direktiiveillä lähennetään jäsenvaltioiden lainsäädäntöä. Suomessa direktiivin määräykset saatetaan voimaan yleensä lailla. Direktiivi ei ole arvoasteikossa (hierarkiassa) asetuksen alapuolella, vaan niiden luonne on erilainen.

Päätökset velvoittavat niitä, joille ne on osoitettu. Tavallisesti ne ovat hallintopäätöksiä, mutta ne voidaan osoittaa myös vaikkapa kaikille jäsenvaltioille.

Suositukset ja lausunnot ohjaavat säännösten tulkintaa. Ne eivät ole sitovia, mutta niillä voi jossakin yksittäistapauksessa olla huomattavakin merkitys.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisut ovat luoneet oikeusohjeita ja -käytäntöjä. Näistä tärkein on yhteisöoikeuden ensisijaisuus- eli etusijaperiaate. Tämän periaatteen mukaan Suomen tuomarien ja virkamiesten on sovellettava ensisijaisesti yhteisön oikeussääntöjä, jos yhteisöoikeudellinen ja kansallinen säädös ovat keskenään ristiriitaisia. Käytännössä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltion välillä pyritään pakon sijasta yhteistyöhön, jotta niiden suhde olisi toimiva.

Oma ryhmänsä säädöksiä ovat pehmeät oikeuslähteet (soft law). Tämän ryhmän sitovuutta, velvoittavuutta ja vaikutusta on arvioitava tapauskohtaisesti. Ryhmään kuuluvat:

• ilmoitukset
• julistukset
• jäsenvaltioiden lausumat
• kertomukset
• käytännesäännöt
• lausunnot
• puheenjohtajan päätelmät
• puiteohjelmat
• puitepäätökset
• päätöslauselmat
• suositukset
• suuntaviivat
• tiedonannot
• toimielinten väliset sopimukset
• valkoiset kirjat
• vihreät kirjat
• yhteiset kannat
• yhteiset toiminnat
• yleiset toimintaohjelmat
• yleissopimukset

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus ja Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnat siitä ovat Suomea sitovia, sillä ne on lailla saatettu osaksi Suomen lainsäädäntöä. Kaikki eivät kuitenkaan pidä tätä sopimusta eurooppaoikeuteen sisältyvänä.

Euroopan unionin pilarit

Euroopan unioni (EU) on kokonaisuus, johon sisältyy kolme pilaria:

I pilari käsittää Euroopan yhteisön (EY) ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom).

II pilari käsittää yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.

III pilari käsittää poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön rikosasioissa.

Euroopan yhteisön oikeus käsittelee I pilariin kuuluvia asioita.

Pilareissa II ja III on kysymys hallitusten välisestä yhteistyöstä:

Yleissopimukset ovat verrattavissa kansainvälisiin sopimuksiin. Ne ovat velvoittavia vasta, kun ne on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Puitepäätökset velvoittavat jäsenvaltioita, mutta valtio saa itse päättää miten toteuttaa puitepäätöksessä ilmenevät tavoitteet.

Päätökset ovat oikeudellisesti sitovia. Päätöksellä voidaan esimerkiksi antaa toisen maan viranomaiselle oikeus käyttää valtaa Suomessa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin voi tehdä puitepäätösten ja päätösten tulkinnasta ennakkoratkaisuja. Ratkaisua voi pyytää mikä tahansa tuomioistuin ja tehty ennakkoratkaisu on sitova.

Kansallinen lainsäädäntö

Perustuslaki on valtion rakenteen perusteita koskeva valtiosääntöasiakirja. Sitä voidaan muuttaa tai se voidaan kumota vain normaalista lainsäädäntömenettelystä poikkeavalla menettelyllä. Tämä perustuslain säätämisjärjestys tarkoittaa, että se on jätettävä lepäämään eduskuntavaalien yli. Uuden eduskunnan on hyväksyttävä se asiasisällöltään muuttamattomana. Se hyväksytään, jos kaksi kolmasosaa annetuista äänistä kannattaa sitä. Asia voidaan myös julistaa kiireelliseksi, jos viisi kuudesosaa annetuista äänistä kannattaa ehdotusta. Tällöin asiaa ei jätetä lepäämään yli vaalien, vaan se voidaan hyväksyä kahden kolmasosan kannatuksella.

Suomessa on vain yksi perustuslaki, mutta asiallisesti siihen verrattavia ovat molemmat Ahvenanmaan maakunnan perussäädökset. Näitä säädöksiä, Ahvenanmaan itsehallintolakia ja Ahvenanmaan maanhankintalakia voidaan muuttaa vain perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Poikkeuslaki tarkoittaa perustuslaista poikkeamista erityisoloissa. Suomen nykyisessä perustuslaissa tätä asiaa sivuaa supistettu perustuslain säätämisjärjestys, kun käsitellään kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamista (95 §).

Perustuslain mukaan julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin, ja perustuslaissa säädetään, että lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta.

Eduskunta siis päättää lain sisällöstä ja presidentti vahvistaa lain. Jollei presidentti vahvista lakia, se palautuu eduskunnan käsiteltäväksi.

Yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista on säädettävä aina lailla. Samoin on tehtävä niissä tapauksissa, joista perustuslaissa nimenomaan säädetään. Lailla säädetään esimerkiksi eduskuntavaalien ajankohdasta ja vaalipiireistä, osakasvallan käytöstä valtionyhtiöissä, valtionhallinnon perusteista, kuntien tehtävistä, veroista jne.

Lakiin sisältyy usein valtuutussäännös: "Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella."

Asetuksia voivat antaa tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriöt perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Asetuksessa voidaan säätää valtuutus seuraavaksi alemmalle tasolle. Esimerkiksi: "Tarkempia määräyksiä sopimuksen täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa liikenneministeriö." Viranomaisohjeiden antaminen voi perustua myös laissa olevaan säännökseen. Tällainen oikeus antaa määräyksiä on varsin suppea ja tarkasti rajattu.

Oma säädösryhmänsä on Ahvenanmaan maakuntalait ja maakunta-asetukset. Ahvenanmaan itsehallintolain perusteella maakuntapäivät säätää lakeja maakuntaa varten. Asiat, joista voidaan päättää maakuntalailla, luetellaan itsehallintolaissa. Tasavallan presidentti voi määrätä maakuntalain raukeamaan osittain tai kokonaan, jos hän katsoo maakuntapäivien ylittäneen valtansa.

Maakunnan hallitus voi maakuntalaissa säädetyn valtuuden nojalla antaa asetuksia maakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa.

Säädöksen velvoittavuus

Säädökset ovat velvoittavia. Tuomari tai muu virkamies menettelee itse lainvastaisesti, jos sivuuttaa säädöksen.

Velvoittavuudella on kuitenkin eräitä rajoituksia:

1) Jos alemmanasteinen säädös on ristiriidassa ylemmänasteisen säädöksen kanssa, niin alemmanasteinen säädös on sivuutettava. Tästä on muun muassa perustuslaissa säännös, että jos lain soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, on tuomioistuimen annettava etusija perustuslain säännökselle.

2) Jos kansallinen säädös on ristiriidassa ylikansallisen säännöksen kanssa, niin kansallinen säädös on sivuutettava. Tällaisia ylikansallisia säännöksiä voivat olla Suomea sitovat EU-säännökset tai Suomessa lailla voimaan saatetut kansainväliset sopimukset.

3) Käytännössä harvinainen, mutta periaatteessa mahdollinen tilanne on se, että muodollisesti voimassa oleva säännös on ollut niin kauan käyttämättä, että sen voi katsoa kumoutuneen.

Kirjallisuutta

• Lainlaatijan EU-opas, 2004 ISBN 952-466-030-X.
• Kari Joutsamo et al.: Eurooppaoikeus, 2000 ISBN 952-14-0181-8.
• Antero Jyränki: Valta ja vapaus. Valtiosääntöoikeuden yleisiä kysymyksiä, 2003 ISBN 952-14-0659-3.
• Raimo Siltala: Johdatus oikeusteoriaan, 2001 ISBN 951-45-9464-9.
• Pekka Timonen (toimittanut): Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään 1, 1999 ISBN 952-14-0000-5.