Viipurinlahti

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viipurinlahti

Viipurinlahti (ven. Выборгский залив, Vyborgski zaliv) on Suomenlahden itäosassa Leningradin alueella sijaitseva pohjoiseen työntyvä merenlahti, jonka perällä sijaitsee Viipurin kaupunki. Lahti sijaitsee Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Viipurinlahden etelärajana voidaan pitää Koivistonniemen kärjessä olevasta Pullinniemestä Kuninkaansaaren kautta Säkkijärvelle Vilaniemeen kulkevaa linjaa. Saimaan kanavan eteläpää on Viipurinlahden äärimmäisessä perukassa, Suomenvedenpohjassa, jonka yhdistävät muuhun lahteen Viipurin kaupungissa olevat salmet kuten Linnansalmi.

Viipurinlahdessa on paljon saaria, joista suurimmat ovat Uuraansaari, Ravansaari ja Essaari lahden keskiosassa, Revonsaari Viipurinlahdesta etelään työntyvässä Makslahdessa sekä Kuninkaansaari lahden suulla. Viipurinlahteen laskevia jokia ovat muun muassa lännestä Tervajoki ja RakkolanjokiHounijoki, pohjoisesta Juustilanjoki ja Kilpeenjoki sekä idästä Rokkalanjoki.

Suomelle kuuluessaan Viipurinlahden rannoilla oli monia puutavara- ja muita satamia. Suurimmat olivat Viipurin ulkosatama Uuras sekä Viipurin sataman kuuluneet Etelä- ja Pohjoissatama. Muita satamia olivat Johanneksen Kirkkoniemi, Koiviston Makslahti ja Vahvialan Tervajoki. Nykyisin merkittävin satama on Uuraassa.