Vesuviuksen tulivuorenpurkaus 79

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Historiallinen Vesuviuksen kartta vuodelta 1888. Pompeji kaakkoislaidassa.

Vesuviuksen purkaus Rooman aikoina vuonna 79 jaa. tuhosi Pompejin, Herculaneumin ja monia lähistön pikkukaupunkeja ja kyliä. Valtava räjähdysmäinen purkaus purki ulos 4 km3 vulkaanisia aineksia. Purkauksen alkamispäiväksi on perinteisesti oletettu 24. elokuuta 79 Plinius nuoremman kirjoittaman silminnäkijäkuvauksen mukaan, mutta vuonna 2018 Pompejista löydetty seinäkirjoitus viittaisi sen tapahtuneen lokakuun 17. päivän jälkeen.[1] Purkaus alkoi kello 10 valtavalla räjähdyksellä, joka hajotti ja sinkosi kilometrien korkeuteen laavatapin, joka oli estänyt tulivuoren kaasuja purkautumasta. Purkaus sinkosi ilmaan suuria hohkakiven lohkareita ja pyöreitä tennispallon kokoisia lapilleja. Hetkeä myöhemmin tuhkaa alkoi sataa ympäristöön. Tämän jälkeen maa järisi voimakkaasti ja rakennuksia sortui.[2] Vesisade muutti Vesuviuksen rinteen vyöryväksi mutavelliksi, ja kuuma lieju vyöryi tulivuoren rinnettä alas seuraavana päivänä. Lopulta laava virtasi tulivuoren rinnettä alas. Taivas pimeni tulivuoren ympärillä 2–3 päiväksi, ja purkauspilvestä satoi lapilleja jopa 10 kilometrin säteellä.

Räjähdys säikytti monet Pompejin asukkaista pakoon sataman laivoihin ja pitkin eteläisiä teitä. Ruoka jäi pöydälle, kotieläimet paikoilleen ja leivät uuniin, kun ihmiset pakenivat pakokauhun vallassa. Noin 2 000–3 000 kuoli kuumaan tuhkaan ja myrkkykaasuihin, kuten hiilidioksidiin, sen tunkeutuessa kellareihin, joista ihmiset etsivät suojaa tuhkasateelta.[3] Kaupunkiin satoi pian räjähdyksen jälkeen lapilleja ja kiviä metrin paksuudelta. Hetkeä myöhemmin tuhkaa satoi toinen metri, mitä seurasi vielä maanjäristys. Kolmessa tunnissa kaupunki oli hautautunut 4–5 metriä syvän tuhka- ja hohkakivikerrostuman alle. Ihmiset hautautuivat elävältä maanjäristyksen sortamiin taloihin.[2]

Kaiken kaikkiaan tuhkaa satoi Pompejiin 3–6 metriä. Vuoren huipulta alas laaksoon syöksyvä tuhkapilvi poltti ja hautasi alleen Pompeijin ja Herculaneumin sekä monien muiden pikkukaupunkien ihmisiä. Pompejiin satoi 3 metriä vulkaanista tuhkaa ja muita purkaustuotteita. Herculaneum hautautui 15–30 metrin paksujen vulkaanisten kerrosten ja mutavirtojen alle, jotka syntyivät sateen huuhtoessa liejua tulivuoren rinteiltä. Myös laavaa virtasi kaupunkiin. Stabiae peittyi tuhkaan vasta seuraavana päivänä. Luoteistuuli kuljetti tuhkaa kaakkoon laajentaen tuhoja entisestään.[2]

Purkausta ennakoivat voimakkaat maanjäristykset olivat alkaneet vuonna 62 jaa.[4] Plinius nuoremman mukaan nämä järistykset eivät olleet vaarallisia, koska ne olivat tavallisia Campaniassa. 24. elokuuta 79 Plinius nuorempi näki puuta muistuttavan tuhkapilven nousevan 32 kilometrin korkeuteen. Purkaus jatkui 19 tuntia ja tappoi paikalla liikkuneen Plinius vanhemman ehkä myrkkykaasuihin.[5] Ihmiset ja rakennukset hiiltyivät jopa 750 °C:n kuumuudessa. Purkauksen arvellaan tappaneen yhteensä ehkä 10 000 ihmistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lähes 2 000 vuotta vanha seinäraapustus paljasti: Pompeiji tuhoutuikin ehkä myöhemmin kuin on uskottu Ilta-Sanomat. 17.10.2018. Viitattu 18.10.2018.
  2. 2,0 2,1 2,2 Wälimeren seutujen tuliperäisyys ja syyt siihen I. Uusi Suometar, 14.02.1909, nro 37B, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 20.07.2014.
  3. Muistoja Pompeijista. Wiipuri, 28.12.1899, nro 301, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 20.07.2014.
  4. Äskeisten tulivuorenpurkausten johdosta. Uusi Suometar, 22.05.1902, nro 115, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2014.
  5. Plinius vanhemman luuranko. Uusi Suometar, 15.11.1901, nro 267, s. 5. Kansalliskirjasto Viitattu 20.07.2014.