Verotus Suomessa

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen asukkailta ja Suomessa toimivilta yrityksiltä ja yhteisöiltä kerätään veroja, joilla rahoitetaan valtion, kuntien, kansaneläkelaitoksen ja eräiden kirkkokuntien ylläpitämiä yhteiskunnan palveluita. Verotus perustuu lakeihin, jotka valtiovarainministeriö valmistelee ja eduskunta hyväksyy. Myös Euroopan unionissa päätetään Suomen verotuksesta. Kunnat ja seurakunnat päättävät itse veroprosenttinsa.[1]

Vuonna 2015 Suomessa maksettiin veroja yhteensä noin 92 miljardia euroa. Tästä valtionverojen osuus oli noin 43 miljardia.[2] Suomen bruttoveroaste oli vuonna 2015 noin 44,5 %.[2] Bruttoveroaste kuvaa, kuinka suuren osan bruttokansantuotteesta kerätään julkisyhteisöille veroina. Korkeampi veroaste on Tanskassa ja samankaltainen Ranskassa ja Belgiassa.[3]

Suomessa asuvaa tai oleskelevaa henkilöä koskee asumisperusteinen verovelvollisuus. Lisäksi ulkomailla asuvan henkilön Suomesta saadut tulot verotetaan Suomeen.[4] Valtion tulovero on progressiivinen, eli enemmän tienaavat maksavat suhteellisesti enemmän veroja. Verolajeja ovat ansiotuloista maksettavien kunnallisveron ja valtion tuloveron lisäksi mm. kiinteistövero, arvonlisävero, pääomatulovero, lähdevero, varainsiirtovero ja kirkollisvero, jota maksavat vain kirkon jäsenet.

Verotuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisista Suomessa käytössä olleista verotuksen tavoista ei ole tarkkaa tietoa. Varhaisin tiedetty veromuoto Suomessa oli niin sanottu koukkuvero. Katolinen kirkko puolestaan käynnisti oman verotuksensa levittäytyessään Lounais-Suomeen 1200-luvun alkupuolella.[5]

Ruotsin kuningaskunta aloitti verottamisen laajentuessaan Suomeen keskiajalla. Kirjavassa keskiajan verotusjärjestelmässä veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle. Veronkanto-oikeus muuttui 1600-luvun kuluessa perinnöllisten sekä osto- ja panttirälssitilojen syntymisen kautta aateliston omistusoikeudeksi, mutta vuosisadan loppua kohti talonpojat palasivat maksamaan veronsa kruunulle aatelismiehen sijaan. Vuoden 1772 hallitusmuodossa hallitsijalle annettiin oikeus päättää kruunun tulojen käytöstä maan hyödyksi. Vuonna 1809, kun Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjän keisarikuntaan, perustettiin myös Suomen oma keskushallinto, jonka tehtäviin kuului myös verotuksen järjestäminen. Ensimmäinen autonomian ajan huomattava verouudistus toteutettiin 1840-luvulla, kun monien kirjavien ja ikivanhojen verolukujen tilalle tuli käyttöön yksi ainoa veroluku, verorupla. Toinen merkittävä uudistus verotuksessa autonomian ajalla oli kokonaistulon käsitteeseen ja veronmaksukykyyn perustuvan tuloverotuksen käyttöönotto.[6]

Vuoden 1931 alusta veroja ei voinut enää maksaa muutoin kuin rahana. Vuonna 1943 Suomi jaettiin valtionverotusta varten veropiireihin ja lääninhallitukset alkoivat huolehtia veronkannosta. Tätä ennen veronkanto oli ollut kruununvoudin ja maistraattien vastuulla. Vuonna 1960 toteutui aina vuodesta 1926 alkaen vireillä ollut suuri välittömän verotuksen hallinnon uudistus, jonka seurauksena luovuttiin valtion ja kunnan verotuksen erillisyydestä. Verotuslain tullessa voimaan vuonna 1960 Suomeen perustettiin 215 veropiiriä ja niihin verotoimistot. Useita laajoja, erityisesti henkilöverotukseen liittyviä uudistuksia valmisteltiin 1970-luvun kuluessa, kun taas 1980-luvulla toteutettiin useita yritysverotukseen liittyviä uudistuksia. Laman jälkeen 1990-luvulla verotusta kiristettiin tilanteesta selviämiseksi, ja lakiuudistuksella mahdollistettiin veroehdotuksen käyttöönotto. Seuraavalla vuosikymmenellä keskityttiin monipuolisen asiakaspalvelun kehittämiseen, kun käyttöön otettiin veroilmoituksen ja veroehdotuksen korvannut esitäytetty veroilmoitus sekä erilaisia verkkoasioinnin palveluja. Vuonna 2008 verohallitus ja yhdeksän verovirastoa yhdistettiin Verohallinto-nimiseksi viranomaiseksi, ja vuonna 2010 Verohallitus lakkautettiin kokonaan.[6]

Verojen jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verot voidaan jakaa välillisiin ja välittömiin veroihin. Välittömän veron maksaa se, jolle vero on määrätty, esim. jokainen maksaa itse palkastaan veroa. Välillinen vero siirretään jonkin toisen maksettavaksi, esim. arvonlisävero määrätään myyjälle, joka lisää veron tuotteen hintaan, jolloin veron maksaa kuluttaja.

Vero voi olla suhteellinen tai progressiivinen. Vero on suhteellinen, jos kaikki maksavat veroa yhtä suuren prosenttiosuuden tuloistaan, esim. kunnallisvero. Vero voi olla myös progressiivinen, jolloin veroprosentti on sitä suurempi, mitä suuremmat tulot ovat, esim. ansiotulovero valtiolle.

Veronsaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veronsaajia ovat valtio, kunnat, Kansaneläkelaitos (Kela), sekä evankelisluterilaiset että ortodoksiset seurakunnat.[7]

Muut julkisyhteisöt voivat kantaa veroja vain jäseniltään, kun taas valtion tai kunnan veronkanto-oikeus ulottuu kaikkiin sen alueella asuviin asukkaisiin ja tapahtuvaan liiketoimintaan.

Verolajit saajan mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiolle

  • Arvonlisävero on kulutusvero, jonka kuluttaja maksaa tavaran tai palvelun hankinnan yhteydessä. Yrittäjä tilittää myyntinsä mukaisen arvonlisäveron valtiolle kuukausittain.
  • Valtion tuloveroa maksetaan ansiotuloista, kuten palkasta, eläkkeestä ja etuuksista. Eduskunta päättää tuloveroasteikosta vuosittain. Veroprosentti on progressiivinen, eli se kasvaa tulojen kasvaessa. Vuonna 2015 alle 16 500 euron tulosta ei maksettu valtionveroa lainkaan, alin veroprosentti oli 6,5 % ja ylin 31,75 %, jota sovellettiin yli 90 000 euron vuosituloihin.[8][9]
  • Pääomatuloveroa maksetaan pääomatuloista. Pääomatuloveroprosentti on kiinteä.
  • Lahjaveroa maksetaan tietyn rajan ylittävästä lahjasta tai ennakkoperinnöstä. Lahjavero määräytyy lahjoitetun omaisuuden arvon ja sukulaisuussuhteen perusteella.
  • Lähdeveroa pidätetään Suomeen enintään kuudeksi kuukaudeksi tulevan ulkomaalaisen Suomesta saamasta tulosta. Myös korkotulosta peritään kiinteän veroprosentin mukaista lähdeveroa.
  • Varainsiirtoveroa maksetaan kiinteistöjen tai arvopapereiden myynnistä.

Kunnille

  • Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella vuosittain maksettava vero. Kiinteistöveroprosentit päättää kunnanvaltuusto.
  • Kunnallisveroa maksetaan ansiotuloista. Kunnat vahvistavat vuosittain tuloveroprosenttinsa.

Kansaneläkelaitokselle

  • Vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja päivärahamaksu tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Seurakunnille

  • Kirkollisvero peritään evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenten ansiotuloista. Verohallinto tilittää kirkollisveron seurakunnille.

Verojen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veronsaajien osuudet Verohallinnon keräämien verotulojen nettokertymästä vuonna 2017 olivat[10][11]

Veronsaaja prosenttia mrd. €
Valtio 60,0 % 38,9
Kunnat 34,5 % 22,5
Seurakunnat 1,4 % 0,9
Kela 4,1 % 2,7
Yht. 65,0

Verohallinnon keräämien verotulojen saajat ja lähteet vuonna 2017[10][11]

Veronsaaja Veron lähde Mrd. €
Valtio
Ansio- ja pääomatulovero + lähdevero 9,1
Yhteisövero 4,2
Arvonlisävero 14,8
Valmisteverot 7,0
Muut verot 3,7
Yht. 38,9
Kunnat
Kunnallisvero 18,9
Yhteisövero 1,9
Kiinteistövero 1,8
Yht. 22,5
Seurakunnat
Kirkollisvero 0,9
Yht. 0,9
Kela
Vakuutetun maksut 1,7
Työnantajan sairausvakuutusmaksut 1,0
Yht. 2,7
Yhteensä 65,6

Verolait[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslain mukaan valtion ja kuntien veroista säädetään aina lailla. Verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteiden tulee yksiselitteisesti ilmetä laista, ettei hallinnollisilla määräyksillä voida tehdä tärkeitä ratkaisuja lakia käytäntöön sovellettaessa. Lisäksi laissa on oltava säännökset muutoksenhausta verotuspäätökseen, jotta verovelvollisen oikeusturva toteutuisi.

Nykyinen perustuslaki kumosi vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan vuotta pidemmältä ajalta kannettava uusi tai lisätty vero tuli hyväksytyksi, jos sitä kannatti kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Siksi verolait säädettiin yleensä yhtä kalenterivuotta koskevina, koska siihen riitti äänten enemmistö. Nykyisin verolait tulevat hyväksytyiksi muiden lakien tapaan annettujen äänten enemmistöllä.

Myös hallitus voi antaa täydentäviä asetuksia, joissa täsmennetään lainkohtien soveltamista.

Tärkeimmät Suomessa käytössä olevat verolait ovat:

  • tuloverolaki TVL (1535/1992)
  • laki elinkeinotulon verottamisesta EVL (360/1968)
  • maatilatalouden tuloverolaki MVL (543/1967)
  • laki verotusmenettelystä VML (1558/1995)
  • arvonlisäverolaki AVL (1501/1993)
  • ennakkoperintälaki (118/1996)
  • perintö- ja lahjaverolaki PerVL (378/1940)

Varsinaisten verolakien lisäksi merkitystä on osakeyhtiölailla sekä kirjanpitolailla ja -asetuksella.

Verorikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut ihmiset ja yritykset jättävät verot osittain maksamatta. Tällaisia laittomia verottomia markkinoita kutsutaan harmaaksi taloudeksi ja tällainen työ on ns. pimeää työtä. Veropetos toteutetaan ilmoittamalla verohallinnolle väärä veron määräämiseen vaikuttava tieto (aktiivinen veropetos) tai tulotietoja ei ilmoiteta lainkaan (passiivinen veropetos).

Tullirikoksia kutsutaan salakuljetukseksi. Rikosoikeudellinen nimitys sekä vero- että tullirikoksille on veropetos, josta tuomitaan sakkoa tai vankeutta.

Verotusmenettely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotuksen toimittaminen on Verohallinnon tehtävänä. Verohallinto kerää noin kaksi kolmasosaa veroista ja veronluonteisista maksuista.[12] Keräämänsä verot Verohallinto tilittää yhteiskunnan palveluja ylläpitäville veronsaajille, eli valtiolle, kunnille, Kansaneläkelaitokselle (Kela) sekä evankelisluterilaisille että ortodoksisille seurakunnille. Suomen suurimpien yritysten verotuksen suorittaa Konserniverokeskus, joka kuuluu Verohallinnon Yritysverotusyksikköön.

Tullitoimenpiteistä ja valvonnasta huolehtii Tulli. Tulli keräsi veroja vuonna 2017 2,9 miljardia euroa.[13]

Myös Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kerää veroja tai veroluonteisia maksuja.[7]

Yksityishenkilöt voivat tehdä sähköisen veroilmoituksen Verohallinnon palvelussa ja yritykset ilmoittamalla tiedot Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa, lähettämällä veroilmoituksen tiedostona Ilmoitin.fi-palvelussa tai käyttämällä Tyvi-palveluja, joista osa on maksullisia.[14]

Muutoksenhaku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotuspäätökset ovat valituskelpoisia. Mikäli hallinnon sisäinen oikaisumenettely ei tuota tulosta voi verovelvollinen valittaa verotuspäätöksestä alueelliseen hallinto-oikeuteen ja viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös veronsaajalla on valitusoikeus, jos verohallinto päättää ettei veroa panna maksuun. Valitusmenettelyssä on kyse hallintolainkäytöstä.

Kunnallinen tuloveroprosentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallinen tuloveroprosentti on kunnallisveron veroyksikkö. Suomessa oli aiemmin kunnallisverotuksessa veroyksikkönä veroäyri, joka vastasi alkuaan sadan markan ja vuoden 1963 rahanuudistuksen jälkeen yhden markan verotettavaa tuloa. Veroäyristä maksettavan hinnan päätti kunnanvaltuusto. Nykyisin kunnallisverotuksessa käytetään tuloveroprosenttia, jonka suuruuden niin ikään päättää kunnanvaltuusto. Nimitys muuttui vuonna 1997. Kunnat päättävät itse omasta veroprosentistaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Verotus Suomessa 2015 slideshare.net.
  2. 2,0 2,1 Julkinen talous: Verot (päivittyvä taulukko sivun alaosassa) Vero.fi. Viitattu 30.4.2016.
  3. http://faktabaari.fi/fakta/nordean-paaekonomisti-suomen-kokonaisveroprosentti-toiseksi-korkein-pohjois-korean-jalkeen/
  4. Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus Vero.fi. 30.4.2014. Viitattu 30.4.2016.
  5. toim. Janne Harjula et al.: Koroinen, Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus, s. 271. Turun historiallinen yhdistys, 2018.
  6. 6,0 6,1 Verotuksen historiaa Suomessa Verohallinnon julkaisu (pdf). Vero.fi. Viitattu 2.5.2012.
  7. 7,0 7,1 Verohallinnon tilastoja ja analyysiä verotulojen kehityksestä Vero.fi. Verohallinto. Viitattu 30.4.2016.
  8. Tuloverolaki Finlex. Viitattu 30.4.2016.
  9. Valtion tuloveroasteikko 2015 Vero.fi. Viitattu 30.4.2016.
  10. 10,0 10,1 Verotulojen kehitys vuonna 2017 Vero.fi. Viitattu 20.8.2018
  11. 11,0 11,1 Veronsaajien palvelut -sivusto veronsaajat.vero.fi. Viitattu 21.8.2018.
  12. Verohallinnon taskutilasto 2015 vero.fi.
  13. Tulli kantoi 2,9 miljardia euroa veroja vuonna 2017 Tulli 16.2.2018
  14. Verohallinto > Yhteisöjen sähköinen ilmoittaminen www.vero.fi. Viitattu 2.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Myrsky, Matti: Suomen veropolitiikka. Talentum, 2013. ISBN 978-952-14-1944-7.