Veroluku

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veroluku on aiemmin Suomessa ja Ruotsissa käytössä ollut maatilan verotuksessa käytetty mitta. Se määräsi myös tilan oikeudet ja velvollisuudet. Veroluku osoitti tilan kameraalista suuruutta ja sen mukaan suoritettiin maavero. Veroluvun perustana olivat veroyksiköt. Veroluvut olivat pysyviä tai muuttuvia. Täysitilaa tarkoittavat veroluvut olivat pysyviä, mutta eivät jaottomia. Jos tila jaettiin, jaettiin myös veroluku. Tiloja yhdistettäessä myös veroluvut yhdistettiin.[1][2]

Veroluvuista on tietoja uuden ajan alusta lähtien. Jo silloin ne olivat murtolukuja tai sekalukuja, kuten esimerkiksi 1/3, 5/12 tai 1 1/4. Aika ajoin toimitettiin myös veronpanoja, joissa verolukuja pyrittiin saamaan verrannollisiksi tilusten sen hetkiseen laajuuteen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  2. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  3. Spectrum, WSOY 1976–1983, hakusana verot ja verotus, osa 13 sivu 249.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.