Uno Westerholm

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karl Uno Alexander Westerholm (3. kesäkuuta 1877 Helsinki12. huhtikuuta 1932 Tukholma) oli suomalainen urheiluvaikuttaja, urheilutoimittaja, uimahyppääjä ja toimitusjohtaja.

Westerholm oli 1900-luvun alkupuolella yksi Suomen merkittävimmistä urheilujohtajista. Hän oli yksi Suomen Palloliiton perustajista ja toimi sen puheenjohtajana 1910–1911. Westerholm oli myös perustamassa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoa, Suomen Uimaliittoa ja Suomen Hiihtoliittoa. Suomen Olympiakomiteassa Westerholm vaikutti 20 vuoden ajan. Vuonna 1912 perustetun Svenska Finlands Idrottsförbundin hallituksessa Westerholm toimi kymmenen vuoden ajan. Hän oli myös HIFK:n perustajajäsen sekä puheenjohtaja vuosina 1899–1914.

Urheilu-urallaan Westerholm voitti uimahypyissä kerroshyppyjen Suomen-mestaruuden 1906. Hän edusti tällöin Helsingin Uimaseuraa.[1]

Westerholm oli yksi Suomen ensimmäisistä urheilutoimittajista ja hän perusti Finskt Idrottsblad -urheilulehden vuonna 1904. Työuransa aikana Westerholm toimi Elinkorkolaitos Hereditasin sekä Oy Amko Ab:n toimitusjohtajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

v/ Westerholm, Uno (1877 – 1932)] Kansallisbiografia-verkkojulkaisu ei. 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 384. Otava, 1970.


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.