Unettomuus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Unettomuus (lat. insomnia) on yleisnimitys monille uneen liittyville häiriöille kuten nukahtamisvaikeudelle, levottomalle unelle, liian varhaiselle heräämiselle sekä erilaisille vuorokausirytmin häiriöille[1]. Arviolta 4–10 prosenttia Suomen aikuisväestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta[2], joka alkaa usein jo murrosiässä[3] Suomessa ilmenee enemmän unettomuutta kuin muualla Euroopassa[3]. Lisäksi on olemassa viitteitä siitä, että luonnonkansojen jäsenet eivät kärsi unettomuudesta[4].

Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia. Krooninen unettomuus onkin yhteydessä huonontuneeseen elämänlaatuun ja sosiaalisiin suhteisiin.[5] Unettomuus altistaa myös sekä somaattisille että psyykkisille sairauksille ja pitkään jatkuneen unettomuuden on todettu muuttavan ihmisen dna:ta epigeneettisen metylaation kautta. Metylaatiota tapahtui erityisesti hermoston toimintaan ja kehitykseen yhdistetyllä geenipolulla. Krooninen univaje kasvattaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, masennukseen ja erilaisiin muistisairauksiin.[6]

Sekä unettomuus että unettomuuden hoitoon käytettävät hypnoottiset ja sedatiiviset lääkkeet voivat aiheuttaa kognitiivisia häiriöitä, jotka lisäävät liikenneonnettomuusriskiä[7]

Kroonisesta unettomuudesta voidaan puhua, jos tuntee jatkuvasti, ettei ole nukkunut tarpeeksi. Jatkuva unettomuus on oire, jonka taustalla oleva häiriö on aina syytä tutkia.

Jos unen saanti on hankalaa ja yölliset heräilyt ovat toistuvia, on syytä tarkistaa, voiko unta parantaa elintapojen muutoksilla (alkoholin, kahvin ja tupakan käyttö sekä liikunta). Kannattaa myös selvittää, onko unihäiriön taustalla jokin elimellinen sairaus, jonka hoito voisi parantaa unta. Levottomien jalkojen aiheuttamassa nukahtamisvaikeudessa mahdollinen kudosraudan puute tulee korjata rautalääkityksellä[7].

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes 12 prosenttia Suomen väestöstä kärsii pitkäaikaisesta unettomuudesta[8]. Naiset kärsivät unettomuudesta jopa kaksi kertaa miehiä enemmän[9]. Muita riskiryhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset, joista puolet kärsii unihäiriöistä[7]

Unettomuuden tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unettomuus jaetaan ilmenemisaikansa perusteella vaikeuteen nukahtaa, vaikeuteen pysyä unessa (katkonainen uni) sekä liian varhaiseen heräämiseen.

Keston mukaan unettomuus ryhmitellään kolmeen luokkaan: lyhytaikaiseen, akuuttiin ja krooniseen unettomuuteen.

  • Lyhytaikainen unettomuus kestää yhdestä yöstä muutamaan viikkoon. Monet kärsivät ajoittain lyhytaikaisesta unettomuudesta muun muassa jet lagin tai lyhytaikaisen ahdistuneisuuden vuoksi. Jos tämäntyyppistä unettomuutta esiintyy ajoittain, unettomuus luokitellaan jaksoittaiseksi.
  • Akuutti unettomuus on kyvyttömyys nukkua hyvin kolmesta viikosta puoleen vuoteen kestävän jakson ajan.
  • Krooninen unettomuus on tyypeistä vakavimpana pidetty; sitä esiintyy lähes joka yö vähintään kuukauden ajan.

Unettomuuden syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otsalohkon harmaan aivoaineen pienen määrän on todettu korreloivan voimakkaasti vaikean unettomuuden kanssa ja on todennäköistä, että aivoaineen kato aiheuttaa unettomuutta eikä toisin päin[10]. Aivojen harmaata ainetta voivat vähentää muun muassa päihteiden käyttö, traumaattiset lapsuusajan kokemukset, lihavuus ja ykköstyypin diabetes[11]. Myös masennusta, skitsofreniaa, Alzheimerin tautia[12], MS-[13] ja ME-tautia[14] sairastavilla tavataan harmaan aivoaineen katoa.

Alkoholin liikakäyttö on suurin yksittäinen unihäiriöriskiä lisäävä elämäntapatekijä, sillä se viisinkertaistaa unihäiriöriskin[15]. Myös unilääkkeiden käyttö on unettomuuden yleinen aiheuttaja, sillä unilääke menettää yleensä tehoaan säännöllisessä käytössä, ja käytettävää annostusta joudutaan lisäämään. Masennuksen ja migreenin on todettu kaksinkertaistavan unihäiriön riskin[16].

Unettomuuden elimellisiä eli fyysisiä syitälähde?

Fyysiset sairaudet voivat aiheuttaa unettomuutta joko kivun, epämukavuuden tai metabolisten häiriöiden välityksellä. Lisäksi sairastamiseen liittyvä pelko ja ahdistus voivat lisätä unettomuutta.[17]

Hyvin harvinainen unettomuuden syy on 1970-luvulla löydetty FFI-tauti (fataali familiaalinen insomnia), jossa potilaalle autosomin kautta dominantisti periytynyt aivosairaus estää unensaannin. Tavallisesti kyseinen prionitauti puhkeaa keski-iässä ja aiheuttaa kuoleman muutaman kuukauden tai parin vuoden sisällä sairastumisesta.

Unihäiriöitä aiheuttavia lääkeaineita ovat bentsodiatsepiinit (etenkin erittäin lyhytvaikutteiset midatsolaami ja triatsolaami), ehkäisypillereiden ja kofeiinin rinnakkaiskäyttö[18], epilepsialääkkeet (lamotrigiini ja topiramaatti), kalsiumkanavan salpaajat, klonidiini ja jotkut kipulääkkeet voivat säännöllisesti käytettyinä aiheuttaa unettomuutta. Muita tällaisia lääkkeitä ovat mm. efedriini, kilpirauhashormonit (tyroksiini) ja antikolinergit sekä beeta-2-adrenoreseptoreita stimuloivat valmisteet. Diureetit taasen täyttävät rakon virtsalla ja yö voi sen johdosta olla levoton. Muita unettomuutta aiheuttavia lääkeaineita ovat kortisoni, beetasalpaajat, metyylifenidaatti, hydroksitsiini, metoklopramidi, sympatomimeetit ja teofylliini.[7]

Tunneperäisiä syitälähde?

Rakastuminen, jännittyneisyys ja ahdistuneisuus vaikeuttavat nukahtamista, masennukseen taas liittyy varhainen herääminen[17].

Unihäiriöiden ja psyykkisten oireiden välinen yhteys on kaksisuuntainen: psyykkisiin häiriöihin liittyy usein muutoksia unen määrässä ja laadussa, mutta myös liian lyhyt tai huono yöuni ja unettomuus voi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia[19]. Unen puute nostaa stressitasoa, mikä voi vaikeuttaa nukahtamista entisestään.

Primaarinen unettomuus

Noin 15 prosentissa tapauksista unettomuuden syynä on muista syistä johtumaton, ns. primaarinen unettomuus. Vähintään kuukauden jatkuva unettomuus, jonka syy ei ole mielenterveyden häiriö eikä elimellinen sairaus voi olla primaarista unettomuutta. Primaarinen unettomuus alkaa yleensä jo lapsuusiässä ja jatkuu muuttumattomana, mutta se voi myös vaikeutua. Jos uni-valverytmin säätely on synnynnäisesti niin puutteellista, että ihminen on kärsinyt jatkuvasta unettomuudesta lapsuudestaan asti myös suotuisissa olosuhteissa, puhutaan idiopaattisesta unettomuudesta[17]. Primaarista unettomuutta on erittäin vaikea hoitaa[20].

Lasten unettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasten unettomuutta on tutkittu viime aikoina yhä enemmän. Kiinnostavaa on voiko lasten unenpuute olla yhtenä syynä lasten levottomuuteen, keskittymisvaikeuksiin ja häiriökäyttäytymiseen. Tutkimustulokset lasten ja nuorten epäsäännöllisestä vuorokausirytmistä, lyhentyneestä yöunesta. lisääntyneestä päiväväsymyksestä, unihäiriöistä ja niiden yhteydestä psyykkisiin oireisiin on tarkentanut käsitystä unen merkityksestä lasten hyvinvointiin.

Tutkimukset viittaavat siihen, että unenpuute on yleistymässä. Lasten nukkumaanmenoajat ovat myöhentyneet ja nukahtamisvaikeudet ovat lisääntyneet. Univajeen yleistymiseen viittaa se, että kouluikäiset lapset nukkuvat viikonloppuna pitempään kuin arkisin. Yleisimpiä lasten ja nuorten unenpuutteen syistä lienevät liian myöhäiset nukkumaanmenoajat, jotka johtuvat mm. internetin käytöstä, tietokonepeleistä tai television katselusta. Tällöin unenpuutteen syynä on se, että vanhemmat eivät pidä huolta lastensa nukkumaanmenoajoista ja siten huolehdi lasten riittävästä unen saannista. Lisäksi myös varsinaiset unihäiriöt voivat altistaa univajeelle.

Lasten unihäiriöihin kannattaa puuttua mahdollisimman varhain, sillä ne kroonistuvat helposti. Niiden hoito yleensä parantaa lapsen päivittäistä vointia ja on yhteydessä jopa perhesuhteiden paranemiseen ja masennusoireiden lievenemiseen. Unihäiriöiden hoito kohdistetaan ongelman perussyyhyn. Ensisijaisesti unta haittaavien tekijöiden eliminoimiseen ja unta edistävien tekijöiden löytämiseen. Puuttumalla aktiivisesti unen eri häiriöihin voidaan todennäköisesti välttää monien lasten psyykkistä oireilua merkittävissä määrin[19].

Hyviä tuloksia on saatu vanhempien ja nuoren opastuksesta säännöllisten nukkumaanmenoaikojen noudattamiseen riittävän unen takaamiseksi nuorelle. Tämä voi liittyä myös kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan[21].

Unettomuuden lääkkeetön hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiivisia menetelmiä pidetään kroonisen unettomuuden hoidossa ensisijaisina, koska ne vaikuttavat unettomuutta ylläpitäviin tekijöihin ja koska niiden vaikutus säilyy hoidon lopettamisen jälkeen. Lääkkeettömän hoidon avulla vältetään lisäksi lääkkeiden vaaralliset sivuvaikutukset ja riippuvuus lääkkeiden käytöstä. Kognitiivisilla menetelmillä tarkoitetaan terapioita, joissa tutkitaan potilaan mielen toimintamallien ja niistä johtuvan toimintatavan vaikutusta unettomuuteen sekä sitä, mitä terapian myötä tulevat muutokset kokemisen tavassa ja käyttäytymisessä vaikuttavat hyvinvointiin. Kognitiivisessa terapiassa pyritään löytämään ne mekanismit, jotka ylläpitävät juuri tämän potilaan unettomuuden noidankehää, ja katkaisemaan ne. Hoito tapahtuu yleisimmin 5–8 hengen ryhmissä ja tapaamiskertoja on 4–8.[17] Kognitiivis-behavioraalinen terapia voi sisältää unen rajoittamista, unihygieniaa, ärsykkeiden hallintaa, paradoksaalisia tehtäviä ja oppimiseen perustuvaa uudelleenjäsentelyä[22].

Unettomuuden hoitotulokset ovat kuitenkin huonompia kuin kognitiivisessa terapiassa saadut tulokset yleensä. Kognitiivis-behavioraalinen terapia ei nopeuta nukahtamista, mutta voi vähentää nukahtamisen jälkeistä heräilyä[22]. Paras hoitoennuste onkin silloin, kun unettomuus johtuu ahdistuksesta tai masennuksesta.[17]

Vain puolet kroonisesti unettomista saavuttaa kliinisesti merkitsevän hoitotuloksen kognitiivisen terapian avulla, näistäkin osa ilmeisesti jatkaen samalla unilääkkeiden käyttöä. Noin kolmasosasta tulee hyvin nukkuvia.[17]

Suomessa on hyvin vähän unettomuuden hoitoon pätevöityneitä terapeutteja. Lisäksi tällainen terapia on hyvin kallista.[3].

Rentoutusterapia voi auttaa nukahtamisessa eli pienentää nukahtamisviivettä[22].

Unettomuutta voidaan hoitaa myös ääniterapialaitteiden avulla. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen[23] mukaan ääniterapialaitteet toimivat unettomuuden hoidossa lähes yhtä hyvin kuin reseptilääkkeet.

Unettomuuden lääkehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Unilääke

Yleisesti käytetään myös unensaantia edistäviä unilääkkeitä eli hypnootteja. Unilääkkeet ovat yksi maailman käytetyimmistä lääkeryhmistä ja Suomessa käytetään unilääkkeitä enemmän kuin muualla Euroopassa[3]. Unilääkkeet eivät kuitenkaan tarjoa pysyvää ratkaisua unettomuuden hoitoon, koska ne menettävät yleensä tehonsa elimistön tottumisen seurauksena. Unilääkkeiden teho alkaa heiketä usein jo kuukauden käytön aikana. Yli 60-vuotiaiden unettomuutta ei suositella hoidettavaksi lääkeaineilla[7]. Toisaalta vanhoilla henkilöillä käytetään usein nukahtamislääkkeitä vuosia koska lopettaminen tuo enemmän haittaa kuin hyötyä.

Unilääkkeet aiheuttavat pitkäaikaiskäytössä myös riippuvuutta, joka ilmenee käytön lopettamisen yhteydessä ilmaantuvina vieroitusoireina kuten rebound-unettomuutena. Tällöin unihäiriö palaa takaisin aiempaa voimakkaampana.

Edellä mainituista syistä unilääkkeitä ei voida pitää unettomuuden perushoitona, vaan niitä suositellaan vain tilapäiseen käyttöön (esimerkiksi korkeintaan 3–4 iltana viikossa kunnes unettomuus korjaantuu). Unilääkkeiden jatkuvaan kuukausia kestävään käyttöön tulisi olla selvä syy. Kyseessä voi olla esimerkiksi niin sanotun idiopaattisen unettomuuden hoito. Oikea diagnoosi perustuu huolellisiin unilääketieteellisiin tutkimuksiin.

Kaikilla unilääkkeillä voi olla haittavaikutuksia, esimerkiksi päiväaikaista väsymystä, muistihäiriöitä, sekavuutta ja aamuyön heräämistä. Unilääkkeet luokitellaan lääketieteellisen puoliintumisajan mukaan lyhytvaikutteisiin nukahtamislääkkeisiin ja varsinaisiin unilääkkeisiin, joilla on pidempi puoliintumisaika. Hankalien unihäiriöiden hoito lievittää päiväaikaista oireilua varsin lyhyessä ajassa.

Tryptofaanin on osoitettu nopeuttavan nukahtamista ilman että se heikentäisi unen laatua tai vähentäisi unen määrää, kuten useimpien muiden unilääkkeiden kohdalla tapahtuu[24]. Melatoniinia voidaan käyttää unettomuuden tilapäiseen hoitoon. Se ei sovellu unihäiriöiden pysyväksi hoitomuodoksi, koska melatoniinin teho katoaa pitkäaikaiskäytössä. Pitkävaikutteinen melatoniini nopeuttaa nukahtamista kolmen kuukauden käytön jälkeen enää 10 prosentilla tutkittavista, ja kuuden kuukauden kuluttua kukaan ei enää hyödy melatoniinilisästä.[25]

Melatoniini nopeuttaa erään tutkimuksen mukaan unihäiriöstä kärsivien Asperger-lasten nukahtamista keskimäärin 18 minuutilla. Nukkumisen kokonaistehokkuus ei kuitenkaan parantunut merkitsevästi, koska melatoniini lisäsi myös yöunen katkonaisuutta. Lisäksi tuloksissa oli hyvin paljon yksilöllistä vaihtelua.[26][27]

Unettomuuden hoidossa käytetään myös yleisesti sedatiivisia eli väsyttävän tai rauhoittavan vaikutuksen omaavia masennuslääkkeitä (esimerkiksi mirtatsapiini) tai neurolepteja (esimerkiksi ketiapiini) eli antipsykoottisia lääkkeitä (pieninä annoksina).

Masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäytön tehosta unettomuuden hoidossa ei kuitenkaan ole olemassa tieteellisesti pätevää tutkimusnäyttöä[28]. Lisäksi kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkeryhmiin liittyy toleranssin kasvun ja vieroitusoireiden riski. Esimerkiksi masennuslääkkeiden sivuvaikutukset ja vieroitusoireet ovat samankaltaisia kuin bentsodiatsepiineilla[29][30]. Neuroleptien säännölliseen käyttöön tiedetään liittyvän lisäksi huomattavia terveyshaittoja ja -riskejä.

Jos uni- tai mielialalääkkeitä käytetään säännöllisesti raskauden aikana, on vaarana, että vastasyntyneellä ilmenee voimakkaita vieroitusoireita[31].

Suomessa ovat jotkut unettomat käyttäneet myös disykloveriinihydrokloridia (disykloveriini, disykloamiini, disyklamiini). Yleensä lääkettä on annettu nestemäisessä muodossa. Kyseessä on keskushermoston, lihasten ja sydämen kolinergisiä reseptoreja salpaava lääkeaine. Disykloveriinin haittoja ovat mm. muistihäiriöt, sydämen rytmihäiriöt, sekavuus, harhojen näkeminen, väsymys, lihasheikkous, hengityskatkokset, ummetus ja virstaamishäiriöt. Disykloveriini rentouttaa lihaksia ja uneton saattaa kokea sen myönteiseksi. Lääkkeen haitat ovat kuitenkin selvästi suuremmat kuin sen edut.lähde? Disykloveriinin kehittyy myös riippuvuutta.lähde? [32] Usein disykloveriinin kanssa käytetään samanaikaisesti klonatsepaamia (kauppanimeltään Rivatril). Klonatsepaami on erittäin pitkävaikuteinen bentsodiatsepiini. Myös se voi aiheuttaa muistihäiriöitä ja väsymystä. Klonatsepaami aiheuttaa helposti vaikean riippuvuuden. Klonatsepaamin liian nopea lopettaminen voi aiheuttaa hankalia vieroitusoireita.lähde?

Barbituraattien käyttö on vähentynyt lähes olemattomiin niiden yliannostukseen liittyvän kuolemanriskin vuoksi. Barbituraatteja saa Suomessa nykyään vain Lääkehallinnon erikoisresepteillä esimerkiksi erittäin vaikean unettomuuden hoitoon.lähde?

Unettomuuden hoitoon käytettäviä lääkeaineita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

luonnolliset lääkeaineet bentsodiatsepiinit bentsodiatsepiinijohdannaiset antihistamiinit oreksiinin estäjät yrtit barbituraatit muut

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Van der Heijden: Idiopathic chronic sleep onset insomnia in attention-deficit/hyperactivity disorder: a circadian rhythm sleep disorder. http://www.nswo.nl/userfiles/files/publications/jaarboek-2005/Heijden%20K%20B%20van%20der.pdf
  2. Unettomuus. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön Terveystietoa, A–Ö-sivusto
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 Satu Kaaria: Unettomuus ei aina ole korvien välissä. Helsingin Sanomat 11.1.2010, D1.
  4. People Without Electricity Don’t Get 8 Hours’ Sleep Either. http://news.nationalgeographic.com/2015/10/20151015-paleo-sleep-time-hadza-san-tsimane-science/
  5. Hyvinvointi, Mtv3
  6. Aivot kärsivät unettomuudesta pahemmin kuin on luultu, paljastaa suomalaistutkimus. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005991960.html
  7. 7,0 7,1 7,2 7,3 7,4 Käypähoito.fi
  8. Ohayon MM, Partinen M. Insomnia and global sleep dissatisfaction in Finland. J Sleep Res 2002;11:339-46
  9. Singareddy R, Vgontzas AN, Fernandez-Mendoza J ym. Risk factors for incident chronic insomnia: a general population prospective study. Sleep Med 2012;13:346-53. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3319648/
  10. Tiina Lautala: Unettomuus on yhteydessä harmaan aineen vähenemiseen. 29.1.2010. http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/unettomuus-on-yhteydessa-harmaan-aineen-vahenemiseen/
  11. Tiina Lautala: Unettomuus on yhteydessä harmaan aineen vähenemiseen. 29.1.2010. http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/unettomuus-on-yhteydessa-harmaan-aineen-vahenemiseen/
  12. Tiina Lautala: Unettomuus on yhteydessä harmaan aineen vähenemiseen. 29.1.2010. http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/unettomuus-on-yhteydessa-harmaan-aineen-vahenemiseen/
  13. MS and Dementia Risk. http://ms.newlifeoutlook.com/ms-and-dementia-risk/2/
  14. Review Article Gray Matter Volumes in Patients with Chronic Fatigue Syndrome Le-wei Tang,1 Hui Zheng,1 Liang Chen,1 Si-yuan Zhou,1 Wen-jing Huang,2 Ying Li,1 and Xi Wu1. https://www.hindawi.com/journals/ecam/2015/380615/
  15. Singareddy R, Vgontzas AN, Fernandez-Mendoza J ym. Risk factors for incident chronic insomnia: a general population prospective study. Sleep Med 2012;13:346-53. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3319648/
  16. Singareddy R, Vgontzas AN, Fernandez-Mendoza J ym. Risk factors for incident chronic insomnia: a general population prospective study. Sleep Med 2012;13:346-53. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3319648/
  17. 17,0 17,1 17,2 17,3 17,4 17,5 Soili Kajaste: Krooninen unettomuus ja sen lääkkeetön hoito. Lääkärilehti 2005;60(22):2453-2457
  18. Meyer, F. P. ym.: Time course of inhibition of caffeine elimination in response to the oral depot contraceptive agent Deposiston. Hormonal contraceptives and caffeine elimination. Zentralbl Gynakol, 1991, 113. vsk, nro 6, s. 297–302. (englanniksi)
  19. 19,0 19,1 Paavonen, J., Stenberg T. ym. (2008) Aiheuttaako lasten univaje psyykkisiä oireita? Suomen Lääkärilehti no 15. vsk 63
  20. Satu Kaaria: Unettomuus ei aina ole korvien välissä. Helsingin Sanomat 11.1.2010, D1
  21. Gangwisch, J. E.; Babiss, L. A.; Malaspina, D. ym. Earlier parental set bedtimes as a protective factor against depression and suicidal ideation. SLEEP 2010;33(1):97-106.
  22. 22,0 22,1 22,2 Aikuisten kroonisen unettomuuden ilmeneminen ja hoito. Tiivistelmä tutkimusraportista
  23. Consumerreports.org
  24. Reijo Laatikainen: Ravinto ja uni. Uniuutiset-lehti 2/2016, sivu 37. http://www.uniliitto.fi/fi/UNIUUTISET.html
  25. Circadin valmisteyhteenveto. Euroopan lääkeviraston lääkevalmistekomitea. http://www.ema.europa.eu/docs/fi_FI/document_library/EPAR_-_Product_Information/human/000695/WC500026811.pdf
  26. Effectiveness of Melatonin in the Treatment of Sleep Disturbances in Children with Asperger Disorder. E. Juulia Paavonen, Taina Nieminen-von Wendt, Raija Vanhala, Eeva T. Aronen, Lennart von Wendt. Journal of Child and Adolescent Psychopharmacology. March 2003, 13(1): 83–95. http://www.liebertonline.com/doi/abs/10.1089%2F104454603321666225
  27. Paavonen Juulia (2004) Sleep disturbances and psychiatric symptoms in school-aged children. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/paavonen/sleepdis.pdf
  28. Unettomuuden hoito. Käypä hoito 23.8.2008. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Unitutkimusseura ry:n asettama työryhmä. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50067#s14
  29. Järvenpään sosiaalisairaalan bentsodiatsepiini-tietopaketti
  30. Dependence on Antidepressants & Halting SSRIs. Dr David Healy
  31. Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana. 2008. Heli Malm, Kirsi Vähäkangas, Anna-Liisa Enkovaara ym.
  32. Unihäiriöt: Kohta unilääkkeiden käytöstä

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dyregrov, Atle: Hyvän unen opas. (Den lille søvnboken: håndbok for folk som vil sove bedre, 2001.) Suomennos: Salla Korpela. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-872-7.
  • Partinen, Markku & Huovinen, Maarit: Terve uni. Miten voit -sarja. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31215-5.
  • Kajaste, Soili & Markkula, Juha: Hyvää yötä. Apua univaikeuksiin. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-144-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]