Tuutari

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuutari[1] (venäjäksi Дудерово, Дудорово, Дудергоф, ruotsiksi Duderhof, Dudern) on seurakunta keski-Inkerissä. Seurakunnan kirjoilla oli aikoinaan 6500 henkeä (1937). Nykyisin alueen suurin asutus on Taaitsa, jossa on mm. inkeriläisvanhusten palvelutalo. Tuutarissa sijaitsee myös hiihto- ja laskettelukeskus Tuutari Park.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuutari on yksi Inkerin vanhimpia seurakuntia. Se perustettiin jo Ruotsin vallan aikana, jolloin kirkko sijaitsi Kraasselassa, johon myöhemmin rakennettiin Venäjän keisarin palatsi. Uusi kirkko rakennettiin Mölkön eli Kirkonmäelle 1736. Nykyinen, toisessa maailmansodassa raunioitunut kivikirkko rakennettiin 1836 tsaari Nikolai I:n lahjoittamin varoin. Se oli alueen suurimpia kirkkoja 2200 istumapaikkoineen. Vuonna 1937 kirkko otettiin pois seurakunnalta. 1950-luvulla kirkon rauniot räjäytettiin ja purettiin. Paikalla on nykyään hiihtokeskus Tuutari Park.

Tuutarin seurakunnan nykyinen kirkko on rakennettu läheiseen Pikkolan kylään pääosin suomalaisin talkoovoimin. Kouvolan seurakunta Suomessa on tukenut Tuutarin seurakuntaa kirkkohankkeen toteuttamisessa sekä taloudellisesti että talkoovoimin. Kirkko on rakennettu arkkitehti Pentti Kärjen suunnitelmien mukaan, ja se vihittiin käyttöön helatorstaina vuonna 2006.

Tuutarin kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alajoki, Hannola, Hieprola, Hirvosi (Ruotsi), Honkasi (Hämäläinen), Humalisto, Ihalaisi, Jänismäki, Järvelä (Pieni-Karhila), Karhila (Karlino), Kaurasaari, Kavelahti, Kirppula, Kirveelä, Koirova, Korpelaisi, Kuittila, Kurkela, Kyllisi, Kylmälä (Ala-Sparri), Laakala, Lamppula, Leininmäki (Sulkala), Lemetinmäki, Lintusi, Lottula, Metsävainikka (Venäjänrasi), Muikkala, Murjala (Kotsala), Myrälä, Mäkeläisi, Mäntyharju (Ilmosti), Naumosi, Nuijala (Pieni-Kapasi), Nurkkaporu (Pori), Närhilä (Tuippola), Pajula, Parkonmäki, Partasi, Peikalaisi, Pelkola, Peräkylä, Pikkola, Pulkkisenmäki, Pökkösenmäki, Pöllälä, Raja-Leinilä, Raskela (Lokovala), Revonpesät (Palmula), Riehkala (Kapasi), Rötsälä, Saarela (Karvala), Saksala, Suolasi, Taaitsa, Tallikkola, Talsinmäki (Talsila), Tolppala, Tököttilä, Uusi-Ihalaisi, Variksela (Vauhkola), Viholaisi, Viittala (Suuri-Viittala), Villasi, Ylipelto (Pieni-Viittala)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 18.10.2015.
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.