Tulehdus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Inflammaatio eli tulehdusvaste on elimistön immuunipuolustusjärjestelmän tapa reagoida infektioon eli siihen, että elimistöön päässeet haitalliset mikrobit ovat alkaneet lisääntyä niin paljon, että ne synnyttävät kudosvaurioita[1]. Inflammaatioreaktion tehtävänä on korjata myös tapaturmaisesti syntyneet kudosvauriot. Inflammaatio voi johtua myös allergeeneista tai elimistölle vahingollisista aineista. Myös korkeat lämpötilat, radioaktiiviset aineet ja osa sähkömagneettisen spektrin säteilystä, kuten UV-säteily, voivat vauroittaa kudoksia ja aiheuttaa esimerkiksi palovamman.

Inflammaatio alkaa sen jälkeen, kun elimistön immuunipuolustusjärjestelmä on havainnut solujen vaurioitumisen tai patogeeneja taikka ärsytystä aiheuttavia vierasaineita.[2]

Haavainflammaatio tuntuu ensin paikallisena ärsytyksenä, joka muuttuu inflammaatioksi. Sitten seuraa kudosnesteen poistaminen ja ruven kasvattaminen, jonka alla kasvaa uutta, tervettä kudosta.[3]

Inflammaatio poistaa haitalliset mirobit eli patogeenit. [4]

Autoimmuunitulehdus voi vahingoittaa elimistöä immuunipuolustuksen hyökätessä elimistön omia soluja vastaan[5].

Infektion aiheuttama lyhytaikainen tulehdus auttaa mikrobin tuhoamisessa mutta inflammaatio on ihmiselle haitallista[6][7]. Tartuntatulehdus eli infektio johtuu mikrobista. Inflammaatio eli ärsyttävä kudosreaktio voi sen sijaan johtua ravinnosta (esimerkiksi aterian jälkeinen tulehdusreaktio), vammasta (nilkan nyrjähdys) tai tuntemattomasta syystä (esim. reuma).[7]

Elimistön puolustusjärjestelmälle tyypillinen tapa reagoida tulehdukseen on verisuonimuutokset sekä kudosnesteen ja tulehdussolujen kertyminen tulehdusalueelle. Verisuonimuutosten seurauksena hiussuonten seinämät muuttuvat läpäisevimmiksi ja tulehdusalueelle kertyy proteiineja ja vettä. Muutaman tunnin kuluessa paikalle kertyy valkosoluja ja tehokkaampia syöjäsoluja. Veren kuljettamat tulehdussolut siirtyvät verisuonista tulehduspesäkkeeseen osittain verisuonten liukuovien tavoin toimivien niin sanottujen soluliitosten kautta ja osittain suoraan verisuonisolujen läpi siten, että solun tukirangan säieproteiinit raivaavat solun läpi tien, joka suljetaan reaaliajassa. Etenkin viruksien infektoimien solujen ja syöpäsolujen poistamisesta, vasta-aineiden tuotannosta ja immuunipuolustuksen muistista vastaavat T- ja B-solut kulkevat suoraan solujen läpi.[8] Myös sinkillä on keskeinen rooli immuunipuolustuksen harjoittamassa inflammaatiokontrollissa[9].

Tulehdusreaktion tarkoituksena on houkutella infektioalueelle elimistön puolustuksesta ja paranemisesta vastaavia soluja ja aineita. Fagosytoivat solut luovat edellytykset paranemiselle tuhoamalla tai inaktivoimalla vieraat mikrobit. Lisäksi ne puhdistavat alueelta vaurioituneiden kudosten tai solujen jäännökset.[10]

Muistisäännön mukaan tulehduksen oireet ovat rubor, tumor, calor, dolor ja functio laesa eli punoitus, turvotus, kuumotus, kipu ja toimintakyvyn heikkeneminen. Tulehdusalueen märkä koostuu tulehdussoluista, taudinaiheuttajista ja osin tuhoutuneesta kudoksesta.

Vanhenemiseen liittyy tulehdustekijöiden tason nousu[11].

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulehduksessa syntyy hapetusvaurioia aiheuttavia vapaita happiradikaaleja[12]. Tulehdus vaurioittaa pysyvästi elimistön soluja, mutta elimistö kykenee korjaamaan itseään yleensä autofagian avulla[13].

Jatkuvan matala-asteisen inflammaation arvioidaan olevan melkein kaikkien länsimaiden kroonisten tautien osatekijä (mm. syöpä, diabetes, lihavuus, Alzheimerin tauti, sepelvaltimotauti ja aivoinfarktit).[7] Tulehdustekijöiden tason nousu lisää myös riskiä sairastua dementiaan ja hauraus-raihnausoireyhtymään[11]. Myös depression ja skitsofrenian taustalta on löytynyt merkkejä aivojen inflammaatiosta[14].

Akuutti tulehdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkuvaltimot laajenevat ja tavallista enemmän hiussuonia on avoinna. Näin tulehdusalueelle kulkeutuu enemmän veri- ja kudossoluista vapautuvia tulehdusta edistäviä aineita (entsyymejä, sytokiineja ja muita kudoshormoneja). Nämä aineet vaikuttavat siten, että hiussuonten seinämät muuttuvat läpäisevimmiksi. Tällöin suonista siirtyy tulehdusalueelle proteiineja, pienimolekyylisiä aineita ja vettä.[10]

Muutaman tunnin kuluttua paikalle saapuu neutrofiilisiä granulosyyttejä. Ne löytävät paikalle tulehdusalueella syntyvien aineiden avulla. Paikalle kertyy myös punasoluja sekä makrofageja. Kaikki syöjäsolut hävittävät bakteereja ja kuollutta kudosta.

Krooninen tulehdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imusolut ja plasmasolut ovat tunnusomaisia krooniselle tulehdukselle; esimerkiksi eosinofiilit ovat tunnuksenomaisia erityisesti allergiselle tulehdukselle. Jatkuva matala-asteinen inflammaatio ei näy eikä tunnu, ja sen arvioidaan olevan useiden länsimaiden kroonisten tautien osatekijä (muun muassa syöpä, diabetes, lihavuus, Alzheimerin tauti, sepelvaltimotauti ja aivoinfarktit).[6][7]


Inflammaatiolle altistavia tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavuus on matala-asteisen inflammaation keskeinen syy.[15][16] Erittäin liikapainoisen laihtuminen voi vähentää inflammaatiota mittaavaa CRP-arvoa jopa 80 %. Noin 15 kilon laihtuminen vähentää sitä kolmanneksella.[15]

Diagnosointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkuva matala-asteinen inflammaatio ei näy ulospäin eikä oireile kipuna[7].

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokavalio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjojen, hedelmien ja vihannesten sisältämien flavonoidien on todettu ehkäisevän tulehduksia[17]. Useiden flavonoidien on myös osoitettu omaavan viruksia tuhoavia vaikutuksia. Lisäksi on havaittu, että fisetiini-niminen flavonoidi estää syöpäsolun normaalin jakautumisen ja lisäten syöpäsolujen kuolemaa.[18].

Ruokavaliomuutoksinkin CRP-arvoa voi vähentää kolmanneksella laihtumattakin. Toisaalta kasvikset, marjat, kuitu, kala ja moni muu inflammaatiota vähentävä ruoka myös auttaa laihtumaan.[15]

Etelä-Kalifornian yliopiston tutkimuksessa oli todettu, että jo parin kolmen päivän vesipaasto vahvistaisi kehon immuunijärjestelmää taistelussa tulehduksia vastaan. Samansuuntaisia tuloksia on saatu 19 ihmisen pilottikokeessa, jossa toteutettiin kerran tai kahdesti kuussa nelipäiväinen niukan ravinnon jakso. Vaikutukset ulottuivat muun muassa tulehdussairauksien ja luukadon ja ikääntymisen merkkien vähenemiseen sekä kognitiivisten kykyjen paranemiseen. Kyseisen tutkimuksen mukaan elimistö näyttäisi pääsevän paaston tai valvotun niukan dieetin avulla eroon immuunijärjestelmän vahingoittuneista tai vanhentuneista osista, joka johtaisi immuunijärjestelmän uusiutumiseen.[19].

Sekä paastolähde? että ateriat aiheuttavat verensokerin nousua, joka tuottaa oksidatiivista stressiä. Tämä puolestaan lisää inflammaatiota. Siksi on hyvä syödä aterioita, jotka eivät nosta verensokeria liikaa. Tätä mittaa glykeeminen indeksi. Verensokerin nousua jarruttavat marjat, polyfenolit, C-vitamiini, kaneli, etikka, kuitu, fermentoituvat hiilihydraatit ja tyydyttämätön rasva. Omega-3-kapselit eivät vähennä terveiden ihmisten tulehdusta mutta voivat auttaa joissain sairaustiloissa. Rasvainen kala lienee niitä hyödyllisempää. Omega-6 lienee neutraalia, samoin oliiviöljyn öljyhappo. Ekstraneitsytoliiviöljy kuitenkin vähentänee tulehdusta.[15]

Tyydyttynyt rasva sen sijaan lisännee verensokerin nousua, ainakin kerma suurina annoksina sekä luultavasti myös voi mutteivät margariinit, juusto, maito tai jogurtti. Tosin kaikkien rasvojen tavanomaiset hyvät tai huonot inflammaatiovaikutukset ovat pienehköjä tavallisilla annoksilla.[15]

Turska, lohi, mantelit, muut pähkinät ja soijapavut vähentävät inflammaatiota. Kala vähentää inflammaatiota paljon proteiiniensa ja rasvojensa vuoksi, samoin marjat ja värikkäät hedelmät.[15]

Lihavalmisteet, kuten makkarat ja jauhelihapihvi, lisäävät inflammaatiota paljon, samoin suuret fruktoosilisät. Tuoreen lihan/kanan vaikutusta ei kunnolla tunneta.[15]

Alkoholi ja sokerijuomat lisäävät inflammaatiota, mutta pieni annos punaviiniä vähentää sitä, kuten kaakaokin, tosin (höyrystämättömät) marja- ja hedelmämehut vähentävät inflammaatiota tehokkaammin.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. infection. The Free Dictionary, {{{Vuosi}}}. Artikkelin verkkoversio.
  2. Everything you need to know about inflammation. https://www.medicalnewstoday.com/articles/248423.php
  3. Everything you need to know about inflammation. https://www.medicalnewstoday.com/articles/248423.php
  4. Everything you need to know about inflammation. https://www.medicalnewstoday.com/articles/248423.php
  5. Uusi näkökulma aivojen tulehdustilan säätelyyn. Itä-Suomen yliopisto.
  6. 6,0 6,1 Science Magazine Inflammation Bares a Dark Side, 17. joulukuuta 2010. Couzin-Frankel, 330 (6011): 1621.
  7. 7,0 7,1 7,2 7,3 7,4 Matala-asteinen tulehdus ja sen osoittimet (osa 1). 13. Kesäkuuta 2012. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.
  8. Tulehdussolut tunkeutuvat verisuonen solujen läpi. Hamilo Marko. Helsingin Sanomat 14.2.2006. (Käyttäjätunnuksella).
  9. The Role of Copper and Zinc Toxicity in Innate Immune Defense against Bacterial Pathogens. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4521016/#FN1
  10. 10,0 10,1 Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 314. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.
  11. 11,0 11,1 Synnytettyjen poikalasten määrä yhteydessä vanhusten tulehdustilan nousuun. Potilaan lääkärilehti 02.03.2015. [vanhentunut linkki]
  12. E- ja C-vitamiinin, karotenoidien, ubikinonin ja seleenin merkitys antioksidatiivisessa puolustusjärjestelmässä www.duodecimlehti.fi. Viitattu 18.3.2020.
  13. Sofia Virtanen: Elimistömme syö itseään – lääketieteen Nobelin palkinto autofagosytoosin tutkijalle Tekniikkatalous. Viitattu 20.2.2020.
  14. Early Treatment for Brain Inflammation Could Prevent Schizophrenia, Study Finds. Peter Dockrill. 20. lokakuuta 2015.
  15. 15,0 15,1 15,2 15,3 15,4 15,5 15,6 15,7 Anti-inflammatorinen eli tulehdusta vähentävä ruokavalio, 24. Tou, 2013, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.
  16. Dietary factors and low-grade inflammation in relation to overweight and obesity., Br J Nutr. 2011 Dec;106 Suppl 3:S5-78. doi: 10.1017/S0007114511005460.
  17. Tiede todistaa: Omena voi oikeasti pitää lääkärin loitolla - kukaan ei tiedä, mihin vaikutus perustuu. 16.08.2019. https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f77ef76d-7464-4c84-90c4-d65a22d55838
  18. Tutkijat löytäneet uutta tietoa syöpäsolujen hillitsemiseksi. 2.6.2009. https://yle.fi/uutiset/3-5259986
  19. Yllättävä löytö voi tuoda apua syöpähoitoihin: Paasto uudistaa immuunijärjestelmää. Kari Tyllilä, Suomen Kuvalehti.

Antsadata-kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]