Toisen asteen oppilaitos

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toisen asteen oppilaitos on perusasteen jälkeisiin opintoihin tarkoitettu opisto, jollaisia ovat muun muassa ammattioppilaitos Suomessa ja high school Yhdysvalloissa.

Toisen asteen opinnot johtavat ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen. Näiden opintojen jälkeen opiskelijalla on oikeus hakea jatkokoulutukseen yliopistoon ja ammattikorkeakouluun. Ammatillinen perustutkinto antaa myös suoraan ammattipätevyyden opiskeltuun ammattiin.

Perusasteeksi katsotaan peruskoulu ja korkea-asteeksi korkeakouluopinnot.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen koulujärjestelmässä peruskoulun jälkeen opiskelija voi valita yleissivistävän tai ammattiin valmistavan opiston eli yleensä lukion tai ammattioppilaitoksen. Lisäksi toisen asteen oppilaitoksia voivat olla esimerkiksi kansanopistot ja aikuiskoulutuskeskukset. Lukio-opinnot kestävät useimmiten kolme vuotta ja koostuvat kaikille yhteisten kurssien lisäksi vapaavalintaisista kursseista.

Useimpiin toisen asteen oppilaitoksiin haetaan toisen asteen yhteishaussa. Toisinaan hakuprosessiin voi sisältyä valinta- tai soveltuvuuskoe.

Toisen asteen tutkinnoiksi tai keskiasteen tutkinnoiksi kutsutaan Suomessa lukiota sekä ammattikoulututkintoja. Aiempi nimitys ammattikoulututkinnoille oli kouluasteen tutkinto.

Alankomaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alankomaiden koulutusjärjestelmässä perusasteen jälkeen on opiskelijalla mahdollisuus valita yksi neljästä oppikokonaisuudesta. Eripituiset tutkintokokonaisuudet kestävät opintosuunnitelman mukaisesti suoritettuna 4–6 vuotta. Perustason tutkinto on nimeltään voorbereidend middelbaar beroepsonderwijs eli VMBO, joka vastaa ammattikoulua ja kestää neljä vuotta.

Viisi vuotta kestävä HAVO eli hoger algemeen voortgezet onderwijs on ammattikorkeakouluun valmistava yleissivistävä tutkinto. VWO eli voorbereidend wetenschappelijk onderwijs on kuusivuotinen yliopisto-opintoihin valmistava tutkinto.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antsadata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alankomaiden koulutusjärjestelmä - Maailmalle.net www.maailmalle.net. Viitattu 10.11.2017.
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.