Sokraattinen ironia

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sokraattinen ironia on ironiaa, joka ilmenee jonkun henkilön (yleensä opettajan) teeskennellessä tietämätöntä paljastaakseen toisen (oppilaan) tietämättömyyden. Yleensä ironian havaitsee yleisö, mutta ei itse ironian kohde. Kreikan kielen sanaa εἰρωνεία (eirōneia; 'ironia, 'iva'; sanasta εἴρων, eirōn; 'teeskentelijä')[1] sovellettiin ennen kaikkea vähättelevään teeskentelyyn.

Sokraattinen ironia on saanut nimensä siitä, että Sokrates esiintyy Platonin varhaisissa dialogeissa käyttämässä sitä osana dialektista kuulustelumenetelmäänsä, sokraattista menetelmää. Sokraattinen ironikko naamioituu tietämättömyyteen, joka peittää skeptisyyden jotain oppia tai yleistä mielipidettä kohtaan, jonka ironikko katsoo olevan vailla järjen tai logiikan pohjaa.[2] Ironikon viattomat kysymykset paljastavat mielipiteen järjettömyyden tai tyhjyyden askel askeleelta. Tällainen ironia viihdyttää niitä sivustaseuraajia, jotka tietävät, että tilanteen ns. Sokrates on viisaampi kuin mitä antaa ymmärtää, ja jotka voivat aavistaa hieman ennakolta, mihin suuntaan mahdollisesti naiiviltakin vaikuttava keskustelu on menossa.

Jotkut ovat katsoneet Sokrateen hyödyntäneen tällaista menetelmää, jotta välttyisi itse joutumasta samanlaisen käsittelyn kohteeksi.[2] Monet ovat kuitenkin tulkinneet Sokrateen esittämän tietämättömyyden enemmän skeptisyytenä kuin ironiana. Sokraattinen ironia ei ole ainoastaan sitä, että kun sanotaan jotain, tarkoitetaan päinvastaista, vaan monimutkaisempaa: sitä, että samaan aikaan sekä tarkoitetaan että ei tarkoiteta sitä, mitä sanotaan. Sokraattinen ironia on näin avointa ja jättää tulkinnan taakan kuulijalleen.[3]

Tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard ihaili sokraattista ironiaa ja hyödynsi sen muunnelmia monissa teoksissaan. Kierkegaard käsitteli sokraattista ironiaa erityisesti maisterinväitöksessään Om Begrebet Ironi med stadigt Hensyn til Socrates (1841). Siinä hän ylistää Platonin ja Aristofaneen tapaa käyttää ironiaa, ja katsoo, että Aristofaneen Sokrates-kuva näytelmässä Pilvet kuvaa sokraattisen ironian henkeä parhaiten.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vlastos, Gregory: ”Socratic irony”, Socrates - Ironist and moral philosopher, s. 21-44. Cambridge: Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-31450-X.
  2. 2,0 2,1 Dent, Nicholas: ”Irony, Socratic”, teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  3. Kuuskoski, Martti-Tapio: Sokrateen viimeinen vitsi Niin & näin 2/1997. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 14. marraskuuta 2007.