Sbrinz

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pala Sbrinz-juustoa.

Sbrinz on sveitsiläinen lehmänmaitojuusto.

Sbrinz-juuston alkuperästä tiedetään varmasti vain vähän. Juustoa on valmistettu jo vähintään keskiajalta lähtien Keski-Sweitsissä, sekä osissa Bernin kantonia. Juusto on mahdollisesti saanut nimensä Bernissä sijaitsevan Brienzin kaupungin mukaan. Toisen teorian mukaan sen nimi on johdettu sanasta Brenza, jolla joillakin Italian alueilla viitataan lampaanmaitojuustoon. Sveitsiläisiä juustoja onkin aikanaan viety varsin yleisesti Italiaan ja monet juustoista valmistettiin lampaan- tai vuohenmaidosta.[1]

Nykyisin sbrinz-juustolla on suojattu alkuperänimitys (AOP, appellation d’origine protégée). Suojan perusteella esimerkiksi sen valmistusalue ja valmistustapa on määritelty tarkasti. Juusto valmistetaan lehmän raakamaidosta Luzernin, Schwyzin, Obwaldenin, Nidwaldenin ja Zugin kantonien alueella, sekä kolmessa kylässä Bernin kantonissa, Aargaun kantonin Murin kunnassa ja kolmella tilalla Sankt Gallenin kantonissa. Juustoa valmistettaessa siitä häviää muihin juustoihin verrattuna hyvin paljon vettä. Valmistuva juustomassa leikellään hyvin pieniksi paloiksi ja se lämmitetään 57°C asteeseen. Juustoa suolataan vähintään 15 päivää ja sitä kypsytetään vähintään 16 kuukautta. Juustoa voidaan myydä myös 11 kuukautta kypsytettynä, mutta tuolloin sitä kutsutaan nimellä Spalen. Tavallista on kypsyttää juustoa jopa kolme vuotta. Valmis juusto on painoltaan 25–45 ja leveydeltään 45–65 cm.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 Catherine Donnelly: The Oxford companion to cheese, s. 642. Oxford University Press, 2016. ISBN 9780199330881. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]