Salon vaakuna

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Salon vaakuna vuodesta 2009. Sama vaakuna oli Halikon vaakunana vuosina 1953–2008.

Salon vaakuna on Salon kaupungin tunnus, ja sen on suunnitellut Olof Eriksson. Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä kultatammi ja sakarakoroinen kultalakio, jossa musta sarvi”, ja se on alun perin vahvistettu kunnanvaakunaksi Halikolle 12. helmikuuta 1953. Vaakunan sakarakoro viittaa Halikon lukuisiin muinaislinnoihin, ja sarvi on pitäjässä vaikuttaneen Horn-suvun tunnus. Tammi oli Halikon tunnuspuu, ja viittaa alueen runsaaseen kasvistoon ja vanhaan kartanokulttuuriin.

Salon vaakuna vuosina 1949–2008.

Alkuperäinen Salolle 24. syyskuuta 1949 vahvistettu vaakuna perustui Jac. Ahrenbergin 1902 tekemään ehdotukseen. Sen vaakunaselitys kuului seuraavasti: ”Sinisessä kilvessä kultaisella aaltoviivalla uiva hopeinen joutsen ja sen yläpuolella hopeinen lilja; oikeassa kolkassa vasemmalta esiin työntyvä haarniskoitu, pistoolia pitelevä käsivarsi. Kilven päällä herttuan kruunu.” Vaakunan uiva joutsen ja ”Turun lilja” viittaavat muinaiseen joen varteen syntyneeseen asutukseen. Kolkassa kuvattuna Armfelt-suvun vaakuna, jonka omistamille maille kaupunki on alkujaan perustettu. Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi vuoden 2009 kuntaliitoksessa, jossa kaupungille vahvistettiin aiempi Halikon vaakuna.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kunnallisvaakunat, s. 120, 128. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3.

Tiedosto:Blason Bougival01.svg