Ryhmän 7 alkuaine

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ryhmä 7 (joskus myös mangaaniryhmä) on yksi jaksollisen järjestelmän ryhmistä. Siihen kuuluvat siirtymämetallit mangaani (Mn), teknetium (Tc), renium (Re) ja keinotekoinen bohrium (Bh).

Ryhmän alkuaineista vain mangaani on jokseenkin yleinen, ja se tunnettiin jo 1700-luvulla. Muita tämän ryhmän alkuaineita ei vielä 1900-luvun alussakaan tunnettu, vaikka Mendelejev oli jo jaksollisen järjestelmän perusteella ennustanut niiden olemassaolon. Renium on harvinainen alkuaine, joka löydettiin vasta vuonna 1925. Teknetiumia ja bohriumia ei luonnossa esiinny, mutta niitä on valmistettu keinotekoisesti ydinreaktioiden avulla. Niiden kaikki isotoopit ovat radioaktiivisia.

Ryhmän aineet pyrkivät lähestymään saman (17(7b)) ryhmän epämetallisia alkuaineita esiintyessään korkeimmalla hapetusasteellaan (+VII). Esiintyessään korkeimmalla hapetusasteellaan mangaaniryhmän aineilla on oktetti, sillä luovuttamalla 7 elektronia niiden uloimmalle kuorelle jää kahdeksan elektronia. Mangaanin ja reniumin kahden uloimman kuoren elektronikonfiguraatiot ovat samanlaisia: (kuoren numero on n) (n-1)s2 (n-1)p6 (n-1)d5 ns2, mutta teknetiumilla on uloimmalla kuorellaan vain yksi elektroni ja sitä edeltävän kuoren d-orbitaalilla kuusi elektronia.

Ryhmään kuuluu neljä alkuainetta, mutta neljäs aine on erittäin lyhytikäinen keinotekoinen radioaktiivinen aine, bohrium, eikä sillä ole sen vuoksi mitään käytännön merkitystä jo senkin vuoksi ettei ainetta ole saatu valmistettua edes punnittavia määriä. Ryhmän kolme muuta ainetta ovat melko samanlaisia ja niiden yhdisteet samantapaisia, tosin niiden reaktiivisuudessa on erojakin. Ryhmän aineista mangaani on eniten käytössä. Ryhmässä alaspäin mentäessä tiheydet kasvavat nopeasti, mangaanin (7,21 t/m3) ja teknetiumin (11,5 t/m3) välillä eroa on noin 4,3 t/m3, mutta teknetiumin ja reniumin (20,5 t/m3) välillä sitä on 9 t/m3.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]