Riihimäen kaupunginmuseo

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riihimäen kaupunginmuseo 2019.jpg

Riihimäen kaupunginmuseo on vuonna 1961 perustettu kulttuurihistoriallinen paikallismuseo Riihimäellä, rautatienpuistossa. Museo toimii vuonna 1858 valmistuneessa, alkujaan rautatievirkamiesten asuintaloksi rakennetussa talossa.[1] Museo muutti rakennukseen vuonna 1970 talon peruskorjauksen jälkeen, toimittuaan alkuvuosinaan Eteläisen koulun väestönsuojassa.

Riihimäen kaupunginmuseon tehtävänä on tallentaa, tutkia ja esitellä Riihimäen kaupungin aineellista kulttuuriperintöä. Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmassa on noin 20 000 esinettä. Yksi arvokkaimmista esineistä on Herajoella sijainneen Laurilan tilan suolta löydetty 2 000 vuotta vanha suosuksi.[1] Museon perusnäyttely Riihimäkeläisen tarina kertoo elämästä Riihimäen seudulla aina kivikaudesta nykypäivään asti.[2] Lisäksi museossa on vuosittain kahdesta kolmeen vaihtuvaa näyttelyä, pienoisnäyttelyä sekä erilaisia tapahtumia. Museon rakennusta peruskorjattiin vuonna 1997 ja museota uudistettiin nykyaikaisten museoteknisten vaatimusten mukaisesti.

Museolla on myös oma osasto luovutetun Karjalan alueella sijainneen Antrean pitäjästä, jonka asukkaat sijoitettiin Riihimäelle ja sen naapurikuntiin.[1]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museon verkkosivut

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]