Perintövero

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Perintövero on perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta suoritettava vero. Joissain maissa vero peritään suoraan kuolinpesästä ennen perinnönjakoa, jolloin verosta käytetään nimeä jäämistövero.

Perintövero Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintöveroa ei makseta alle 20 000 euron perinnöistä ollenkaan. Vuonna 2013 perinnön arvo oli yleensä 20 000–50 000 €.lähde? Jos perinnön arvo on 50 000 €, on perintöveron määrä ensimmäisessä veroluokassa 2 500 € ja toisessa veroluokassa 6 400 €. Valtaosa perintöveron tuotosta kertyy suurperinnöistä: tasan 1 000 000 € perinnöstä veroa maksetaan ensimmäisessä veroluokassa 149 700 €.[1] [2]

Perintöverotus toimitetaan perukirjan tai veroilmoituksen perusteella. Perintöverotuksen toimittaa yleensä vainajan asuinpaikan verovirasto. Perintövero määrätään kullekin edunsaajalle hänelle tulleen tai tulevan osuuden perusteella ja sen suuruus riippuu muun muassa perijän ja vainajan sukulaissuhteesta.[3]

Kuolinpesästä tulevien osuuksien saajat luetaan kahteen veroluokkaan:

I veroluokka: perinnönjättäjän aviopuoliso, suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa oleva perillinen, aviopuolison suoraan alenevassa polvessa oleva perillinen sekä perinnönjättäjän kihlakumppani, jolle annetaan perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitettu avustus; Jos perinnönjättäjään ja hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa eläneeseen henkilöön sovelletaan kuolinvuodelta toimitettavassa tuloverotuksessa tuloverolain puolisoita koskevia säännöksiä, luetaan perinnönjättäjän kanssa elänyt henkilö I veroluokkaan.

sekä

II veroluokka: muut sukulaiset ja vieraat.

Perintöverotaulukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I Veroluokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintöveron määräytyminen I veroluokassa alkaen 1.1.2017 [3]
Perintöosuus vero alarajan kohdalla vero-% ylimenevästä osasta
20 000 - 40 000 € 100 € 7 %
40 000 - 60 000 € 1 500 € 10 %
60 000 - 200 000 € 3 500 € 13 %
200 000 - 1 000 000 € 21 700 € 16 %
1 000 000 € - 149 700 € 19 %

Lailla 1082/2014 perintö- ja lahjaverolakia muutettiin lisäämällä I veroluokan perintöveroasteikkoon viides porras 1 000 000 euroa ylittävän perintöosuuden osalta. Ylimmän portaan veroprosentti on 19, kun aiemmin korkein veroprosentti on 16. Laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2015. Lakia sovelletaan, kun verovelvollisuus on alkanut 1. tammikuuta 2015 jälkeen. Lailla 1320/2016 laskettiin I veroluokan kaikkien portaiden veroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä. Laki tuli voimaan 1. tammikuuta 2017.

II veroluokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintöveron määräytyminen II veroluokassa alkaen 1.1.2017 [3]
Perintöosuus vero alarajan kohdalla vero-% ylimenevästä osasta
20 000 - 40 000 € 100 € 19 %
40 000 - 60 000 € 3 900 € 25 %
60 000 - 200 000 € 8 900 € 29 %
200 000 - 1 000 000 € 49 500 € 31 %
1 000 000 - 297 500 € 33 %

Lailla 1320/2016 laskettiin II veroluokan 1. ja 2. portaiden veroprosenttia kahdella prosenttiyksiköllä; laskettiin 3. portaan yläraja 200 000 euroon sekä veroprosenttia neljällä prosenttiyksiköllä; luotiin uusi neljäs porras jonka alaraja on 200 000 euroa, yläraja 1 000 000 euroa ja veroprosentti 31 sekä laskettiin 1 000 000 euroa ylittävän perintöosuuden osalta veroprosenttia kolmella prosenttiyksiköllä. Laki tuli voimaan 1.tammikuuta 2017.

Verotettava osuus voi vielä pienetä puoliso- tai alaikäisyysvähennyksen myötä.

Vanha verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintövero muuttui vuoden 2008 alussa kun verotettavan perinnön alaraja nousi 3 400 eurosta 20 000 euroon.[4] [5]

Perintöveron määräytyminen I veroluokassa vuonna 2008 [6]
Perintöosuus vero alarajan kohdalla vero-% ylimenevästä osasta
20 000 - 40 000 € 100 € 10 %
40 000 - 60 000 € 2 100 € 13 %
60 000 - 4 700 € 16 %

II veroluokassa vero on asteikon mukainen vero kaksinkertaisena.

2007 ja ennen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintöveron määräytyminen I veroluokassa 31.12.2007 saakka
Perintöosuus vero alarajan kohdalla vero-% ylimenevästä osasta
3 400 - 17 000 € 85 € 10 %
17 000 - 50 000 € 1 445 € 13 %
50 000 - 5 735 € 16 %

Vanhassa perintöverossa myös veroluokat asettuivat toisin.

I veroluokka: perinnönjättäjän aviopuoliso, lapsi, aviopuolison lapsi, ottolapsi, vanhemmat, ottovanhemmat, lapsen tai ottolapsen rintaperillinen, kihlakumppani ja tietyissä tilanteissa avopuoliso.

II veroluokka: perinnönjättäjän sisarus, sisaruspuoli, tai niiden jälkeläinen.

III veroluokka: perinnönjättäjän muut sukulaiset ja vieraat.

Verotettavan perintöosuuden arvo vahvistetaan täysin sadoin euroin siten, että ylimenevät eurot jätetään ottamatta huomioon.

Perintövero muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa perintöverosta ovat luopuneet esimerkiksi Portugali (2003), Ruotsi (2005), Venäjä (2006), Itävalta (2008) ja Norja (2014).[7][8][9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suurperijöille hyöty perintöveron poistosta – muut kassavajeen paikkaajiksi Yle.fi. 7.7.2014.
  2. Perintö- ja lahjaverolaki finlex.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 6.5.2018.
  3. 3,0 3,1 3,2 Perintö vero.fi. Verohallinto. Viitattu 6.5.2018.
  4. [1] Helsingin sanomat 23.10.2007
  5. [2] Eduskunta 23.11.2007
  6. [3] Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta
  7. Perintö- ja lahjaverotus (Professori Edward Andersson, muistio verotyöryhmälle) joulukuu 2010. Valtiovarainministeriö. Viitattu 7.7.2014.
  8. Verohallinnon tiedote vero.fi. 1.7.2014.
  9. Press release: The Government’s tax programme for 2014 (52/2013) 8.11.2013. Norwegian Ministry of Finance.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]