Miranda (nimi)

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Miranda
[[Tiedosto:|250px|{{{kuvateksti}}}]]
{{{kuvateksti}}}
Nimipäivä  
– suomenkielinen –-
– ruotsinkielinen 5. toukokuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä latinan ja italian mirada, ihailtava, ihmettelemisen arvoinen

Miranda on naisen etunimi. Nimi on peräisin William Shakespearen vuonna 1611 kirjoittamasta näytelmästä Myrsky.[1] Latinassa ja italiassa mirandus, feminiinimuodossa miranda[1], merkitsee ihailtavaa, ihmettelemisen arvoista.[2] Nimi tuli Englannissa käyttöön jo 1600-luvulla, myöhemmin siirtolaisuuden myötä myös Amerikassa[1], mutta on yleistynyt vasta 1900-luvulla.[2]

Suomessa nimi Miranda on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu vuoden 2015 maaliskuun alkuun mennessä 1301 naispuoliselle henkilölle.[3] Nimi on Suomessa suosittu varsinkin romanien keskuudessa.[1] Vuodesta 2015 lähtien Mirandan nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 5. toukokuuta.[4]

Tunnettuja Mirandoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja henkilöitä, joilla Miranda on sukunimenä, on lueteltu sivulla Miranda.

Kuvitteellisia Mirandoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antsadata-kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, 3. painos, s. 159. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
  2. 2,0 2,1 Behind the Name: Miranda Mike Campbell. Viitattu 5.5.2014.
  3. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 5.5.2014.
  4. Uusia nimiä vuoden 2015 kalenteriin (pdf) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 5.5.2014.