Mika Myllyaho

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mika Juhani Myllyaho (s. 30. joulukuuta 1966 Kerava)[1][2] on suomalainen teatterinjohtaja, teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Hän aloitti Kansallisteatterin pääjohtajana vuonna 2010.[3]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Myllyaho syntyi Urho ja Lilja Myllyahon perheeseen.[1] Nuorena hän soitti kitaraa ja lauloi yhtyeessä Urban Tango[4]. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi vuonna 1999.[3] Myllyaho toimi vuosina 2002–2006 Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön lehtorina ja oli vuodesta 1998 Ryhmäteatterin taiteellinen johtaja yhdessä kirjoittaja-ohjaaja Esa Leskisen kanssa. Myllyaho on ohjannut Ryhmäteatterissa ja Kansallisteatterissa. Vuonna 2007 Kansallisteatterin Willensaunassa sai kantaesityksensä hänen ohjaamanaan Sofi Oksasen näytelmä Puhdistus.[5] Sama ohjaus on nähty myös Tampereen Teatterikesässä. Myllyaho on myös näytellyt sekä teatterissa että elokuvassa.[6] Hän oli myös yksi Tampereen Teatterikesän kolmesta taiteellisesta johtajasta vuodesta 2007 alkaen.

Ohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmäteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Itkupilli (2000)
  • Persialainen syreeni (2000)
  • Kullervo (2001)
  • Mitä rauta maksaa? (2002)
  • Piknik (2002)
  • Martin McDonagh: Inishmoren luutnantti (2004)
  • Sofi Oksanen: Puhdistus (2007)
  • Täällä Pohjantähden alla 2011 (2011)
  • Kansanhiihto (2012)
  • Frankenstein (2013)
  • Kirsikkapuisto (2013)
  • Alli Jukolan tarina (2015)
  • Mika Myllyaho: Korjaamo (2018)
  • Mika Myllyaho: Kampaamo (2021)

Seinäjoen kaupunginteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 621. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Nuoret teatteriin!. Ilta-Sanomat, 12.–13.3.2011, s. 38–39.
  3. 3,0 3,1 Pääjohtaja Mika Myllyaho Kansallisteatteri. Viitattu 19.10.2015.
  4. HS Kerava | 1988 julkaistiin äänitepommi, joka sai nuoret miehet sekaisin – Ilmiön juuret valettiin kohtalokkaassa kartanossa Helsingin Sanomat. 31.8.2022. Viitattu 31.8.2022.
  5. Näytelmävienti: Puhdistus New Yorkiin Näytelmät.fi. Viitattu 19.10.2015.
  6. [https://www.elonet.fi/fi/henkilo/254822 v Mika Myllyaho Elonetissä]
  7. Myllyaho Mika Ilona-esitystietokanta. Viitattu 19.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]