Matti Makkonen

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Makkonen
[[Tiedosto:|250px|]]
Henkilötiedot
Syntynyt 16. huhtikuuta 1952
Suomussalmi
Kuollut 26. kesäkuuta 2015 (63 vuotta)
Seinäjoki
Muut tiedot
[[Tiedosto:{{#property:p109|from=}} v|128px|Allekirjoitus]]
Allekirjoitus

Matti Makkonen (16. huhtikuuta 1952[1] Suomussalmi26. kesäkuuta 2015 Seinäjoki[2]) oli suomalainen diplomi-insinööri ja matkapuhelinalan uranuurtaja.[3] Hän toimi muun muassa Nokia Networksissa ja Telessä yksikön johtajana sekä Finnet Oy:n toimitusjohtajana. Makkosta pidetään tekstiviestin ja suurelta osin myös koko PTL-Tele-Soneran matkaviestintä-rahasammon isänä.

Matti Makkonen sai 2008 The Economist-lehden palkinnon (The Economist’s Computing & Telecommunication Award).[4][5][6][7]

Keväällä 2015 Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU) palkitsi Makkosen hänen työstään toimialan hyväksi[8].

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makkonen valmistui diplomi-insinööriksi pääaineenaan elektroniikka Oulun yliopistosta vuonna 1976. Sen jälkeen hän toimi Posti- ja telelaitoksen (PTL) palveluksessa järjestelmäsuunnittelijana kehittämässä langattomia kommunikaatiopalveluja (NMT) vuosina 1976–1983. Hän oli PTL:n Radioverkkoyksikön varajohtaja vuosina 1984–1988 ja kehitti samalla aktiivisesti myös GSM-tekniikkaa vuoteen 1988 asti. Hän nousi matkapuhelinpalveluyksikön johtajaksi vuonna 1989, jolloin yhtiön nimi oli vaihtunut Telecom Finlandiksi. Matkaviestinryhmän varatoimitusjohtaja hän oli vuosina 1995–2000. Vuonna 2000 hän ehti olla kesäkuusta lokakuuhun Mobile Internet Operator -yksikön johtaja ja johtoryhmän jäsen, yhtiön nimi oli vaihtunut Soneraksi.

Marraskuun alusta 2000 Makkonen astui Nokia Networksin Professional Services -yksikön johtajaksi[9]. Finnet Oy toimitusjohtaja hänestä tuli 1. helmikuuta 2003[10], ja hän oli tehtävässä 31. elokuuta 2005 asti.

Alkuvuonna 2006 Makkonen toimi Tieto-X:n ja Mainostoimisto Evian hallituksen jäsenenä ja konsulttina.[11]

Makkonen toimi ICT-yhtiö Anvia Oyj:n toimitusjohtajana elokuusta 2010 kevääseen 2013, jolloin hän jäi vakavan sairauden takia sairauslomalle ja myöhemmin eläkkeelle.

Makkonen kuoli vakavaan sairauteen 26. kesäkuuta 2015 Seinäjoella.[12]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 30.6.2015. Artikkelin verkkoversio.
  2. Granat, Anni: "Matti oli ihmisläheinen esimies" Ilkka.fi. 28.6.2015. Viitattu 28.6.2015.
  3. Brax, Veikko: S-38.001 Telecommunications Forum LV (1-3ov) 2.6.1998. Netlab, Teknillinen korkeakoulu. Viitattu 27.12.2008.
  4. Tekstiviestin keksijälle talouspalkinto Helsingin Sanomat. 1.11.2008. Viitattu 27.12.2008.
  5. Dewe, Jonathan: Matti Makkonen and Nokia (jpg) (Kuva talouspalkinnon luovutustilaisuudesta) Flickr. 31.10.2008. Viitattu 27.12.2008. (englanniksi)
  6. Matti Makkonen (swf) (Videohaastattelu) The Economist’s Seventh Annual Awards Ceremony and Summit. 2008. Viitattu 27.12.2008. (englanniksi)
  7. The Economist Innovation Awards and Summit The Economist. 30.10.2008. Viitattu 27.12.2008. (englanniksi)
  8. Liikenne- ja viestintäministeriö - Matti Makkoselle tunnustus työstä telealan edistämiseksi www.lvm.fi. Viitattu 29.6.2015.
  9. Matti Makkonen Nokia Networksin Professional Services -yksikön johtoon (Lehdistötiedote) 21.9.2000. Nokia. Viitattu 27.12.2008.
  10. Seeling, Maarit: Tiukkaa taistoa telemarkkinoista (PDF) (s. 20–21) Johdin. 1/2003. Helsinki: Draka NK Cables. Viitattu 14.11.2007.
  11. Vaalisto, Heidi: Tekstiviestin isä polskii hallitushaina Digitoday. 11.4.2006. Viitattu 27.12.2008.
  12. Matkapuhelinalan uranuurtaja ja "tekstiviestin isä" Matti Makkonen on kuollut YLE. 6/2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]