Matkakeskus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matkakeskus on joukkoliikenteen solmupiste, jossa pitkän matkan sekä paikallisliikenteen linja-autot ja junat on sijoitettu samaan terminaaliin. Se on siis yhdistetty linja-auto- ja rautatieasema. Matkakeskuksen tavoite on, että vaihtaminen liikennevälineestä toiseen on helppoa. Matkakeskuksesta voi aikataulujen ja lipunmyynnin lisäksi löytyä myös muita palveluja.

Matkakeskushanke 2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanke tähtää Suomen julkisen liikenteen käytön helpottamiseen. Tavoitteena on vuodesta 2007 lähtien toteuttaa 23 matkakeskusta ja kehittää matkakeskuksia mm. esteettömiksi.

Hankkeen perusti liikenne- ja viestintäministeriö 1990-luvulla.

Valmiit matkakeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsinki (yhdistetty linja-autoterminaali ja metroasema valmistui vuonna 2005, rautatieasema erillinen, lähellä.)[1]
  • Jyväskylä (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2002)
  • Kajaani (yhteinen matkakeskus rautatieasema-alueelle valmistui vuonna 2019)[2]
  • Kirkkonummi (yhteinen matkakeskus rautatieasema-alueelle avattiin 1.1.2011)
  • Kouvola (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2002)
  • Lahti (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2016) Alun perin lähtökohdaksi Lahdessa asetettiin asemien erillinen yhteistyö, mutta Ranta-Kartanon alueen kaavasuunnitelma toi asian uudelleen käsiteltäväksi.[3]
  • Lappeenranta (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2002)
  • Lapua (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2012)
  • Mikkeli (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2007)
  • Pori (rautatieaseman yhteyteen sijoitettu linja-autoliikenteen matkakeskus valmistui vuonna 2017)[4]
  • Riihimäki (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2009)
  • Seinäjoki (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2000)
  • Tammisaari (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2013)
  • Tikkurila (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2015)
  • Vaasa (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2008)
  • Varkaus (yhteinen matkakeskus valmistui vuonna 2006)

Suunnitteilla olevat matkakeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

lähde?

  • Imatra (yhteinen matkakeskus)
  • Joensuu (nykyisestä linja-autoasemasta saneerataan yhteinen matkakeskus)
  • Kemi (yhteinen matkakeskus rautatieasema-alueelle vuonna 2009)
  • Kuopio (yhteinen matkakeskus)[5]
  • Oulu (yhteinen matkakeskus)
  • Pieksämäki (keskusliikenneaseman kehittäminen matkakeskukseksi)

Asemien yhteistyön kehittämishankkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]