Markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedian ammattilaiset MaMa

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedian ammattilaiset MaMa ry[1] on markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedia-alan ammattilaisten edunvalvontajärjestö. MaMa on Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenyhdistys. Keskusjärjestönä on STTK, joka edustaa noin 615 000 toimihenkilöä.

Vuodesta 1973 toiminut MaMa on ammattialojensa suurin järjestö ja siihen kuuluu noin puolet alan ammattilaisista Suomessa. MaMa ry:n päämääränä on kehittää ja parantaa jäsentensä asemaa työmarkkinoilla, palvella työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä ja tarjota koulutusta ammattitaidon kehittämiseksi. MaMa toimii alan ammattilaisten viiteryhmänä, edunvalvojana ja yhteydenpitokanavana. MaMa tarjoaa ERTOn kautta työsuhdeneuvontaa, työttömyysturvaa ja jäsenetuja.

MaMa julkaisee NonSordino-lehteä, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa sekä verkossa että paperilehtenä.

Jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MaMan jäseniksi liitytään Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn kautta. MaMan jäsenet kuuluvat halutessaan myös Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassaan. MaMan jäsenet saavat neuvontaa ja apua ERTOn työsuhdeneuvonnasta. Muutostilanteissa ERTO ja MaMa pitävät huolta jäsenten eduista.

Maman jäsenet kuuluvat asuinpaikkakuntansa mukaisesti automaattisesti myös johonkin ERTOn 18:sta paikallisjärjestöstä, joihin kuuluu kaikkien ERTOn jäsenyhdistysten jäseniä.

MaMa toimii ERTOlta saatavan jäsenmaksupalautteen turvin eikä peri omaa jäsenmaksua. MaMaan voivat kuulua työsuhteessa olevat alan ammattilaiset, itsensä työllistäjät ja opiskelijat.

Edunvalvonta ja palkkasuositus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MaMa tekee vuosittain jäsenistönsä keskuudessa palkka- ja työsuhdekyselyn ja julkaisee palkkasuosituksen markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedian aloille yhteistyössä ERTOn kanssa. Palkkasuosituksessa määritellään palkankorotukset ja vähimmäispalkat ammattiryhmittäin sekä kokemuksen mukaan.

MaMan pitkän tähtäimen suunnitelmana on kehittää omia toimialoja koulutuksen ja suunnitelmallisen työnantajapuolen kanssa tapahtuvan yhteistyön kautta.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MaMan toiminnasta päätetään keväällä ja syksyllä yhdistyksen sääntömääräisissä kokouksissa. Syyskokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ja päätetään tulevasta toiminnasta. Hallituksen ohella toimivissa työryhmissä voi toimia myös muita kuin hallituksen jäseniä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedian ammattilaiset MaMa ry Yhdistysnetti. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 12.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.