Maanpuolustuskoulutus

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maanpuolustuskoulutus on erotuksena asevelvollisuuslakiin perustuvasta velvoittavasta koulutuksesta vapaaehtoista maanpuolustusta tukevaa koulutusta.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojeluskuntajärjestö aloitti Suomen maanpuolustuskoulutuksen vapaaehtoistoimintana vuoden 1918 tapahtumien jälkeen, kun katsottiin yleisesti, että sotilaskunnon ylläpitäminen olisi maanpuolustukselle hyväksi. Talvisodan noin 350 000 suomalaissotilaasta noin kolmasosa oli hankkinut sotilaskoulutusta myös suojeluskunnassa. Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin Moskovan välirauhansopimuksen perusteella ja Suomessa kiellettiin järjestäytyminen sotilaallisilla perusteilla. Myös suojeluskuntien naistoiminnasta vastannut Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin.

Koulutus nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa määrällisesti laajinta maanpuolustuskoulutusta tarjoaa Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), mihin sisältyy turvallisuus-, varautumis-, johtamis-, kouluttajakoulutusta sekä sotilaallisia valmiuksia kehittävää koulutusta, muita koulutustapahtumia ja muuta koulutuksen järjestämiseen liittyvää toimintaa.

Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta on olemassa myös Suomea ympäröivissä maissa, mutta koulutuksen luonne vaihtelee maittain perinteiden ja lainsäädännön mukaisesti. Näin ollen se voi olla operatiivisesti autonomisempaa kuin Suomessa. Virossa vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus liittyy kiinteästi Kaitseliittiin, Ruotsissa Hemvärnetiin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.