Lisenssi

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lisenssi (lat. licentia eli lupa) on todistus luvan olemassa olosta esimerkiksi television katseluun, aseenkantamiseen, tiettyjen tavaroiden viemiseen tai tuomiseen maahan sekä lupa valmistaa patentin suojaamia tavaroita maksua vastaan.[1] Lisenssin käytöstä mahdollisesti suoritettavaa korvausta kutsutaan lisenssimaksuksi tai rojaltiksi.

Digitaalisessa tekniikassa ohjelmiston tai muun immateriaalioikeuden alaisen omaisuuden käyttöön oikeuttava sopimus. Ohjelmistolisenssiksi ymmärretään yleensä lisenssipaperiin painettu, ohjelmiston rekisteröimiseksi tarvittava sarjanumero (lisenssinumero) ja sen mukana tulevat käyttöehdot.selvennä

Alkujaan lisenssi tarkoitti lupaa esimerkiksi kulkea toisen omistaman maa-alueen halki. Nykyään sana viittaa pikemminkin teoksen tai ohjelmiston tekijänoikeuksien haltijan määrittelyyn siitä, miten teosta saa käyttää, muunnella tai kopioida. Avoimet lisenssit ovat yleistyneet reaktiona epäoikeudenmukaiseksi koetulle tiukalle lisensoinnille.

Ohjelmistolisenssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmistoja voidaan lisensoida useilla avoimilla lisensseillä.

Omisteisen ohjelmiston lisensointi voi olla esimerkiksi suoritinmäärän[2] tai käyttäjämäärän[3] mukaan. Omisteinen lisenssi voi myös olla vuosittain uusittava.[4]

Pilvipalvelut kuten Software as a Service (SaaS) perustuvat ohjelmiston vuokraamiseen palveluna.

Erilaisia lisenssejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Lisenssi”, Tietojätti 2000, s. 477. Jyväskylä: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-x.
  2. Oracle Processor Core Factor Table (PDF) oracle.com. 2009. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  3. License your RDS deployment with client access licenses (CALs) docs.microsoft.com. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi) 
  4. Adobe Photoshop adobe.com. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  5. 5,0 5,1 http://www.opensource.org/licenses/ms-pl.html (3.12.2008)
  6. http://www.opensource.org/licenses/ibmpl.php (3.12.2008)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lisenssi.
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.