Levantin kyy

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Levantin kyy on Matti Röngän kirjoittama vuonna 2013 julkaistu rikosromaani, jonka kustansi Gummerus.[1] Rönkä on ilmoittanut Levantin kyyn päättävän Viktor Kärppä -sarjan. [2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahanmuuttajanuorten joukko tekee ilkivallantekoja Kärpän kotilähiössä. Hänellä on edelleen rakennusalan yrityksensä jonka kaikki toimet eivät ole aina lainmukaisia. Yhdessä veljensä Aleksein kanssa Viktor myy Ikealle puutavaraa metsäpalstalta Venäjän Karjalassa. Samaan aikaan Viktorin vanhan ystävän tytär Darja saapuu Helsinkiin ja muuttaa Kärpän omistamaan vuokra-asuntoon. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästä opiskelusta, sillä Darja alkaa harjoittaa asunnossa prostituutiota. Tapahtumien keskellä Viktor alkaa tuntea itsensä vanhaksi. Romaanin lopussa tapahtumat johtavat ampumavälikohtaukseen jossa sarjan keskeistä henkilöä ylikonstaapeli Teppo Korhosta ammutaan. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Levantin kyy Gummerus. Viitattu 27.6.2015.
  2. Leppänen, Veli-Pekka: Matti Rönkä lopettaa tyylikkäästi Viktor Kärppä -sarjan Helsingin Sanomat. 1.9.2013. Viitattu 27.6.2015.
  3. Varis, Mikko: Matti Rönkä - Levantin kyy Savon Sanomat. 15.9.2013. Viitattu 27.6.2015.