Koordinaatit: 56.658°N, 16.355°E

Kalmarin linna

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalmarin linna

Kalmarin linna on Ruotsissa Kalmarin kaupungissa sijaitseva rakennus. Sitä alettiin rakentaa 1100-luvulla.[1] 1200-luvun lopussa Maunu Ladonlukko rakennutti paikalle uuden linnan ja kehämuurin.[1] 1397 linna toimi merkittävän tapahtuman näyttämönä: Kalmarin Unioni perustettiin Margareetan johdolla.

Kustaa Vaasan ja hänen poikiensa aikana linna uusittiin renessanssipalatsiksi.[1] Kalmarin sodassa tanskalaiset valtasivat linnan ja se vahingoittui pahoin. 1600-luvun lopulla linna päästettiin rapistumaan ja 1700-luvulla sitä käytettiin esimerkiksi viljavarastona ja vankilana.[1] 1800-luvulla linnaa restauroitiin. Työt aloitettiin vuonna 1885 ja nykyisen muotonsa linna sai vuonna 1891.[1]

Kun Tukholman ja Kalmarin linnoja muutettiin ja Vadstenan linna perustettiin, paikalle kutsuttiin saksalaisia ja italialaisia rakennusmestareita. Nämä tekivät tunnetuksi renessanssin ihanteita, joiden mukaan asuminen erotettiin puolustuksesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Statens fastighetsverk: Kalmar slott (ruotsiksi) Viitattu 27.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Antsamedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalmarin linna.

Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.