Juha Virkkunen

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juha Virkkunen (7. maaliskuuta 1941 Helsinki13. syyskuuta 2008 Dragsfjärd) oli Yleisradion kirjallisuustoimittaja. Hän sai Valtion journalistipalkinnon vuonna 2004.[1] Vuonna 1998 hän sai Koura-palkinnon.[2]

Virkkunen teki ensimmäiset ohjelmansa Ylelle freelancerina vuonna 1963. Varsinaisesti hän siirtyi Ylen palvelukseen vuonna 1967.[2] Hänen erikoisalansa oli runous. Virkkunen toimitti Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmaa melkein sen historian alusta asti, yli kolmekymmentä vuotta. Hän oli myös perustamassa 1990-luvulla Tanssiva karhu -runopalkintoa.[3]

Vuonna 1973 Virkkunen oli Kulttuurivihkot-lehden ensimmäinen sisällöstä vastannut toimittaja.[4] Hän oli taistolaisen Toimittajaliiton jäsen.[5]

Virkkusella oli kolme lasta.lähde? Hän kuoli 67-vuotiaana syyskuussa 2008.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koskimies, Satu: Radiotoimittaja tavoitti runon ystävät. Helsingin Sanomat, 19.9.2008. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.5.2009.
  2. 2,0 2,1 Lindfors, Jukka: Kulttuuritoimittaja Juha Virkkunen Elävä arkisto. 17.9.2009. Yle. Viitattu 12.5.2014.
  3. 3,0 3,1 Kirjallisuustoimittaja Juha Virkkunen kuollut Yle Uutiset. 16.9.2008. Viitattu 12.5.2014.
  4. Kulttuurivihkojen esittely (Internet Archive) Kultturivihkot. Viitattu 12.5.2014.
  5. Konttinen, Seppo: Suora lähetys, Tosiasiaa Yleisradiosta, s. 151–152. Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-141-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]