Juha Perälä

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juha Perälä (s. 13. huhtikuuta 1982 Juupajoki[1]) on suomalainen radiojuontaja. Hän on tullut tunnetuksi Radio SuomiPOPin Aamulypsy-ohjelmasta, jota hän teki yhdessä Jaajo Linnonmaan, Anni Hautalan ja Juha Vuorisen kanssa.[2] Perälä tunnetaan penkkiurheilu- ja vedonlyöntiharrastuksistaan, joista hän myös keskustelee paljon radiossa. Hänen radiojuonnoissa käyttämänsä huumori koostuu pääosin nopeista ja nokkelista puujalkavitseistä.

Perälä teki syyskuusta 2009 huhtikuuhun 2012 Metro FM:n keskipäivälähetystä, mutta oli mukana myös Aamulypsyssä joulukuuhun 2011 eli ohjelman päättymiseen asti. Vuonna 2012 hän juonsi kesäkuusta marraskuuhun Iskelmän Aamuklubia yhdessä Anna-Mari Raaskan kanssa.[3] 7. tammikuuta 2013 hän siirtyi takaisin Radio SuomiPOPin juontajaksi, kun Aamulypsy teki paluun.[2] Perälä juonsi viimeisen lähetyksensä Aamulypsyssä 25. tammikuuta 2019[4].

Perälä on ollut vuodesta 2018 lähtien kihloissa laulaja Noora Alhon kanssa.[5]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aamulypsy-radio-ohjelma palkittiin vuoden radio-ohjelmaksi Radio Gaalassa 2011[2], 2013[6], 2014[7], 2015[8], 2017[9] ja 2018[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]