JaSeSoi

Antsawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

JaSeSoi - musiikkikasvatusyhdistys ry on suomalaisten musiikkikasvattajien vapaaehtoisorganisaatio, joka järjestää Orff-pedagogiikkaan perustuvia kansallisia ja kansainvälisiä musiikkikursseja ja -tapahtumia.

Yhdistys on perustettu vuonna 1993 jatkamaan MUSISOI rymusiikkikasvatustoimintaa. MUSISOI ry toimi vuodesta 1985 vuoteen 1992 ja perustajana toimi Matti Sarapaltio. Musisoi julkaisi Musiikkiuutiset-lehteä (1987–1991).[1][2]

JaSeSoi ry:n englanninkielinen nimi on Orff-Schulwerk Association of Finland, ja yhdistys on kansainvälisesti hyväksytty, säveltäjä Carl Orffin kehittämää musiikinopetusmetodia edistävä Orff-Schulwerk-järjestö Suomessa.

Vuonna 2000 JaSeSoi ry isännöi Orivedellä kansainvälistä Orff-pedagogiikan symposiumia.[3] Vuodesta 1998 JaSeSoi on järjestänyt kesäisin viikon mittaista kansainvälistä ”Maailmankylä – World Village” -koulutustapahtumaa Orff-pedagogian edustajille[4].

Orff-pedagogiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Orff-pedagogiikka

Orff-pedagogiikka on säveltäjä Carl Orffin (1895–1982) kehittämä musiikkikasvatusmetodi, jossa edetään ihmisen kehityksen mukaisella tavalla: rytmi kasvaa puheesta, sitten syntyy melodia ja sen pohjalta harmonia. Orff-menetelmä korostaa jokaisen mahdollisuutta musisoida ilman aiempia musiikkiopintoja tai erityislahjakkuutta.

Keskeisiä ajatuksia Orff-pedagogiikassa ovat toiminnallisuus ja tekemällä oppiminen. Työtapoja ovat mm. imitaatio ja kaikuharjoitukset. Kaikuna voi toistaa sanoja, loruja, liike- ja rytmikuvioita sekä laulu- ja soitinmelodioita.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helistekangas, Laura: Opettajien näkökulmia rytmiikkaan ja sen opetukseen peruskoulun musiikintunnilla (pro gradu, sivu 9) 2015. Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta. Viitattu 14.11.2016.
  2. Manninen, Jari: Äänentoiston varhaiset vuodet : MS-Audiotronin merkitys suomalaisessa äänentoistossa 2015. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 14.11.2016.
  3. Kettunen, J.: ”Orff-Schulwerk Association of Finland JaSeSoi ry.”, Expression in Music and Dance Education. International Orffschulwerk Symposium, Orivesi, Finland, March 24–26, 2000, s. 7. S. Mattila & J. Siukonen (toim.). , 2001. ISBN 952-91-3154-2.
  4. OSG Finland (Arkistoitu – Internet Archive), Orff-Schulwerk Forum Salzburg. Viitattu 16.11.2016.
  5. Tätä on Orff-pedagogiikka, Kaleva 1.2.2006. Viitattu 16.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yhdistyksen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kekäläinen, Tiina ym. (toim.): Rytmiseminaareja 20 vuotta : villiä ja vapaata musiikkikasvatusta Suomessa 1986–2006. Espoo: Jasesoi-musiikkikasvatusyhdistys, 2007. ISBN 978-952-92-1748-9.
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Antsawikiä laajentamalla artikkelia.